Ateismi, agnostisismi, skeptisismi
- Vastauksia kysymyksiin ja väitteisiin
Mikä on yksi yleisimpiä syitä ateistisen maailmankuvan omaksumiselle?

 

Ateismia pidetään neutraalina näkemyksenä ja maailmankatsomuksellisena "oletusarvona", joka on vapaa myyteistä. Ateismiin kuitenkin liittyy filosofisia perusoletuksia, jotka tekevät siitä varsin radikaalin näkemyksen ja yhtä lailla omiin lähtökohtiinsa sitoutuneen ja muut poissulkevan maailmankatsomuksen kuin mikä tahansa uskonto, jota se kritisoi.  Lue lisää tästä.

Mikä on kaikkein lyhimmin ilmaistu peruste sille, että ateistinen maailmankuva ei voi pitää paikkansa?

 

Ei ole ainuttakaan sellaista argumenttia ateismin puolesta, josta voisi tehdä loogisesti pätevän johtopäätöksen, että Jumalaa ei ole. Mikään ympäröivässä todellisuudessa ei viittaa siihen, että Jumalaa ei voi olla olemassa. 

Mitkä ovat ateistisen maailmankatsomuksen suurimmat ongelmat?

 

Ateistinen maailmankatsomus perustuu uskonvaraisille oletuksille. Se ei myöskään kykene tyydyttävästi vastaamaan elämän perimmäisiin kysymyksiin eikä selittämään merkittäviä todellisuuden, inhimillisen kokemuspiirin ja historian tapahtumia, esimerkiksi:

  • Miksi on olemassa mitään?

  • Mistä elämä on saanut alkunsa?

  • Miten on selitettävissä maailmankaikkeuden hienosäätö (sen äärimmäisen tarkka, elämän salliva järjestys)? 

  • Miten on selitettävissä erittäin monimutkainen solujen informaatio

  • Miten voi olla olemassa tietoisuus?

  • Miten voi olla olemassa pysyvä persoonallisuus ja minuus?

  • Miten on selitettävissä vapaa tahto? (Ateismin mukaanhan vapaata tahtoa ei voi olla, vaan päätökset määräytyvät fysikaalisten tilojen mukaan) 

  • Miten on selitettävissä moraaliarvojen olemassaolo, ja mistä tiedämme, mikä on hyvää ja oikein?

  • Miten ovat selitettävissä Jeesuksen persoonaan, elämään ja kristinuskon syntyyn liittyvät historian tapahtumat?

Mitä tarkoittaa ateismi?

On tavallista, että ateistit itse määrittelevät ateismin pelkäksi "uskon puutteeksi" - perustilaksi, jossa ei ole mitään uskomuksia. Tällöin siinä on kysymys vain psykologisesta tilasta, ei todellisuutta koskevasta väitteestä, joka pitäisi perustella.  

Ateistiselle esitystavalle on tyypillistä, että "usko" ensin leimataan sokeaksi uskotteluksi - mitä usko ei ole -  ja sen vastapainona ateismi esitetään pelkäksi "uskon puutteeksi" - mitä ateismi ei ole.

Ateistinen näkemys ei kuitenkaan ole psykologinen tila, joka koskisi vain henkilön omaa mieltä eikä sisältäisi mitään kannanottoa siihen, millaine maailma on. Ateismi on maailmankatsomus, joka koostaa tietyistä totuusväittämistä. Ateisteilla on selkeä kanta Jumalan olemassaolosta: He eivät usko Jumalan olemassaoloon. Jumalauskossa (teismissä) uskotaan todeksi väite: "Jumala on olemassa" - ateismissa taas uskotaan todeksi väite: "Jumalaa ei le olemassa". Tämä väite ja uskomus on perusteltava, kuten myös uskovan väite. Ateismi on siis "jumalankieltämistä", kuten perinteinen määrittely kuuluu.

Tämän osoittaa sekin, että kukaan ei voisi kirjoittaa kirjaa asioista, joista heillä ei ole mitään uskomuksia. Kukaan ei voisi väitellä olemattomista uskomuksista. Kellään ei voi olla mitään sanottavaa asioista, joista he eivät usko mitään. Esimerkki kysymyksestä, josta henkilöllä ei olisi mitään uskomuksia, on: "Kuka on mielestäsi Kiinan paras naispuolinen polon pelaaja?" Jos joku ei tiedä mitään tästä aiheesta eikä ehkä ole siitä edes kuullut, hänellä ei ole mitään käsityksiä tai uskomuksia siitä eikä hän pystyisi sanomaan mitään. (Tim Barnett, Stand to Reason -blogi) 

Sanomalla, että ateismi on pelkästään uskon puutetta, pyritään välttämään myös vaatimus siitä, että ateistisen maailmankatsomuksen pitäisi pystyä selittämään sellaisia asioita, jotka voi selittää vain Jumalan olemassaololla - esim. miksi on olemassa mitään tai miksi on olemassa objektiivinen moraali. (Ateistinen selitys on: "Jos en usko keijuihin, merkitseekö se, että minun on selitettävä, miten maailmankaikkeus on syntynyt?")

Koska ateisteilla on selkeä mielipide siitä, että ei ole olemassa Raamatun ilmoittamaa Luoja-Jumalaa, joka on välttämätön aineellisen maailmankaikkeuden ja elämän synnylle ja johon moraalisuus ja järki perustuvat, he eivät voi välttyä myös selittämästä maailmankaikkeuden, elämän ja moraalin olemassaoloa ilman Jumalaa. Tämän vuoksi se, että he eivät usko tähän Jumalaan, merkitsee, että heidän on voitava selittää, miten kaikki on olemassa ilman tätä Jumalaa.

Katso myös alempana vastaus väitteeseen: "Ateismi merkitsee vain sitä, ettei ole uskoa Jumalaan, siksi sitä ei tarvitse todistaa."

Ateistiselle esitystavalle on tyypillistä,
että "usko" ensin leimataan
sokeaksi uskotteluksi
- mitä usko ei ole -
ja sen vastapainona 
ateismi esitetään pelkäksi "uskon puutteeksi"
- mitä ateismi ei ole.
Mitä tarkoittaa naturalismi?

Naturalismi on filosofinen näkemys, jonka mukaan ei ole olemassa muuta kuin aineellinen todellisuus - se, mitä on "luonnossa" ("nature"). Luonto on suljettu järjestelmä, jonka ulkopuolella ei ole mitään. 

 

Naturalismin mukaan maailmankaikkeus, luonto, ihminen ja kaikki ihmisen tietoisuus, ajatukset, tunteet ja tahto ovat fysikaalisia tiloja - kemiallisia reaktioita tai sähköisiä impulsseja. Ei siis ole sielua.

Ateistisen maailmankatsomuksen perustana on yleensä naturalismi. Ateismissa kielletään yliluonnollisen olemassaolo, mutta tavallisesti myös ihmisen aineettoman sielun olemassaolo. 

On myös ateisteja, joiden mielestä tietoisuutta ja mielen toimintoja ei voi palauttaa pelkästään aineellisiksi esim. Thomas Nagel. . Hän on todennut, että pelkästään materialistinen evoluutioteoria ei pysty selittämään tietoisuutta. Hänellä ei kuitenkaan ole selitystä mielen toiminnoille. (Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature Is Almost Certainly False, 2012. s. 45Tietoisuuden olemassaolo onkin yksi suurimmista naturalismin ongelmista. 

Mitä ateismissa uskotaan Jumalasta?

Ateistisen maailmankatsomuksen mukaan mitään jumalaa ei ole olemassa. 

Ateismin kanta Jumalan olemassaolon suhteen on yksiselitteinen. 

Mitä ateismissa uskotaan maailmasta?

Useimmat ateistit ovat myös naturalisteja, eli he uskovat, että ei ole olemassa muuta kuin aineellinen todellisuus.

Jotkut toteavat, että maailmankaikkeudella ei ole syytä, se on yksinkertaisesti olemassa. Jos se on syntynyt, se on syntynyt "ei-mistään ja ilman syytä”, ja se on itse itseään ylläpitävä. 

 

Jos ateistille sanotaan, että kaikella on oltava syy, he vastaavat: "Mikä sitten aiheutti alkusyyn?" Vastaus sisältää oletuksen, että on oltava loputon syiden ja seurausten sarja, joka jatkuu taaksepäin äärettömään menneisyyteen.

Ei kuitenkaan ole mahdollista, että aineellisessa menneisyydessä olisi ikuinen, ääretön määrä tapahtumia. Tätä päivää ei olisi koskaan voinut tulla, jos sitä edeltäisi ääretön määrä päiviä. 

Jotkut ateistit uskovat, että maailmankaikkeus on ikuinen, eli se on ollut aina olemassa.

Sekä ateistit että kristityt siis uskovat johonkin ikuiseen. Kristityt uskovat ikuiseen, aineettomaan Jumalaan. Ateistien uskon kohde - ikuinen aine - on huomattavasti heikompi, koska aine ei ole itsessään välttämätön ja se vaatii selitystä. 

Mitä ateismissa uskotaan eettisistä arvoista (hyvästä ja pahasta)?

 

Ateismi ei pysty määrittelemään objektiivisesti (yleispätevästi), mikä on hyvää ja oikein. Siksi se ei pysty määrittelemään myöskään eikä käyttämään seuraavia käsitteitä: moraalinen vastuu, paha, moraalisesti kiitettävä tai paheksuttava, moraalinen positiivinen kehitys, moraalinen keskustelu, suvaitsevaisuus. 

 

Ateistisessa maailmankatsomuksessa ei siis voi esim. perustella ihmisarvoa ja tasa-arvoa. 

Ateistisen näkemyksen mukaan ihminen vain kemiaa, ei voi olla mitään pysyviä arvoja eikä tarkoitusta, jonka mukaan asioita arvioidaan. Moraaliperiaatteet valitaan sen mukaan, mikä tuo toivotut tulokset, eli ateistisessa näkemyksessä moraali on suhteellista ja tilannesidonnaista. "Hyvyys" on sitä, mikä tuo "hyvinvointia", ja se on ihmisen luoma käsite. 

On vääjäämätön tosiasia, että ateistisessa, naturalistisessa näkemyksessä ne jalot moraaliarvot, joita monet ateistit kannattavat ja ajavat, eivät ole peräisin heidän omasta ateistisesta näkemyksestään.

 

Älyllisesti rehellinen ateisti on pakotettu tunnustamaan, että ateismissa ei ole mitään perustaa yleispäteville moraaliarvoille, pahintakaan tekoa ei voi pitää itsessään pahana.

Ateistinen maailmankatsomus on mahdoton elettäväksi, jos sen näkemyksiä noudatetaan johdonmukaisesti

1. Jos naturalistinen käsitys on oikea ja ateismi on totta, mikään asia ei itsessään ole hyvää tai pahaa.

Asiat ovat vain olemassa. Ei ole normia sille, miten niiden pitäisi olla. "Hyvä" ja "paha" ovat vain makuasioita. - Kukaan ei tosiasiassa usko tällä tavalla hyvästä ja pahasta eikä voisi elää kaikkien niiden asioiden kanssa, jotka seuraavat todellisesta ateismista. 

2. Jos naturalistinen käsitys on oikea ja ateismi on totta, ihminen on pelkkiä molekyylejä, kaikki on vain reaktiota: ei ole vapautta eikä ole ajattelua. Yleisinhimillinen kokemus kuitenkin on, että ihmisellä on vapaa tahto ja kyky ajatella vapaasti.

Jos ihminen on vain molekyylikone ja ajatukset määräytyvät ei-järjellisten fysiikan lakien vaikutuksesta, miksi minun pitäisi uskoa mitään, mitä joku toinen sanoo? Enhän voisi uskoa edes omia ajatuksiani. En myöskään pystyisi muuttamaan mieltäni - joten ateistinen kirjallisuuskin on turhaa. En pystyisi vapaasta tahdostani omaksumaan ateistisia käsityksiä. 

 
Mitä ateismissa uskotaan kristinuskosta?

Yleisin käsitys on, että kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa. Kristinuskon oletetaan jakavan muiden uskontojen ominaisuudet. Ateistinen kritiikki kuitenkin yleensä kohdistuu juuri kristinuskoon ja väittelyt käydään kristinuskon edustajien kanssa.

Ateistista kirjallisuutta lukevan on syytä kiinnittää huomiota siihen, puhutaanko siinä kristinuskosta sellaisena kuin Raamattu opettaa, vai kohdistuuko arvostelu ja vähättely kristinuskon karikatyyriin tai sirpaleiseen, virheellisistä tiedonkappaleista koottuun ja yleistettyyn kuvaan. 
 

Koko läntinen sivistys pohjautuu kristinuskoon. Kristinusko on innoittanut taidetta, arkkitehtuuria, musiikkia, kirjallisuutta ja edistänyt tiedettä, koulutusta, oikeutta, terveydenhoitoa ja huolenpitoa avuntarvitsijoista ja ylläpitänyt yleistä moraalia. Ateismin on vaikeaa tunnustaa, että tässä "yhdessä uskonnossa muiden joukossa" on jotain, mikä on synnyttänyt aivan erityistä hedelmää ja mahdollistanut länsimaisen sivistyksen kehityksen.

Mitä on agnostisismi? 

 

Agnostismia on kahdenlaista: ollaan sitä mieltä, että totuutta jostain asiasta ei tiedetä tai, voimakkaamman agnostisismin mukaan,  totuutta on mahdotonta tietää.  

"Mitään ei voi tietää varmasti" on kuitenkin itsensä kumoava väite. Mistä voi tietää varmasti, että mitään ei voi tietää varmasti.

 

Mitä tulee tietoon Jumalasta, emme voi tietää kaikkea, mutta voimme tietää jotakin.

 

Lue lisää osiosta "Tieto, järki ja usko"Voiko totuuden tietää

Agnostinen suhtautuminen: "Haluan olla neutraali, siksi sanon etten tiedä, onko Jumala olemassa." 
 

Mitä on kriittinen ajattelu?

”Kriittinen ajattelu” (engl. critical thinking) tarkoittaa arvioivaa, johdonmukaista ja puolueetonta pohdintaa. Se on ajattelutapa, jota henkilö pyrkii noudattamaan ja edelleen kehittämään itsessään. 

 

Kriittisen ajattelun kolme tunnusmerkkiä ovat:

1 Tosiasioille perustuva, oikeisiin johtopäätöksiin johtava päättely;

2 Kirjoittajan tai puhujan puolueelliseen ennakkoasenteen tunnistaminen;

3 Oma älyllinen rehellisyys.

Aiheesta lisää tällä sivustolla: Artikkeli "Olenko kriittinen ajattelija?"

Mitä on skeptisismi, ja miten se eroaa kriittisestä ajattelusta?

Sellainen kriittinen ajattelu, ettei suoralta kädeltä uskota kaikkea vaan halutaan tarkistaa asioita, on tervettä epäilyä ja pyrkimystä parempaan ymmärrykseen ja totuuteen. Mutta jos positiivinen ja tutkiva oikeaan tietoon pyrkiminen muuttuu todistusaineiston ja tutkimustulosten periaatteelliseksi ja valikoivaksi kyseenalaistamiseksi, vähättelyksi tai hylkäämiseksi, terveen epäilyn sijaan on tullut skeptistä ajattelutapaa. Skeptikko ei johtopäätöksiä tehdessään välttämättä ole edes perehtynyt todistusaineistoon, koska ei lähtökohtaisesti tunnusta sen todistusarvoa.

 

Termillä ”skeptisismi” (tai "skeptismi") voidaan tarkoittaa erityyppistä ja -asteista epäilyä. Arkikielessä skeptisyydellä yleensä tarkoitetaan epäuskoisuutta tai pessimistisyyttä jonkin asian suhteen, esim. ”Olen aika skeptinen sen suhteen, että syntyy sopimus.” Tieto-opillisena näkemyksenä skeptisismillä tarkoitetaan useimmiten sitä, että epäillään ylipäätänsä tiedon luotettavuutta ja tietämisen mahdollisuutta. ”Ei voi tietää mitään varmasti” on voimakkain epäilyn muoto.

Epäilijä vaatii usein epärealistista todistusaineistoa unohtaen, että on asioita, joita ei voi todistaa sataprosenttisesti, mutta jotka ylittävät järkevän epäilyn, ja se riittää oikeutukseksi niiden uskomiselle. Lisäksi on perusasioita ja -uskomuksia, joita ei tarvitse eikä edes voi todistaa, koska ne ymmärretään suoran havainnon ja tiedostamisen pohjalta: esim. oman mielen ja toisten mielten olemassaolo, itsemme ulkopuolisen maailman olemassaolo, matemaattiset totuudet, itsestään selvät loogisen ajattelun periaatteet, moraaliset arvot tai se, että ennen tätä hetkeä on ollut menneitä tapahtumia.

Valikoiva, älyllisesti epärehellinen epäily:”Kroonisen skeptikonkaan” epäily ei käytännössä kuitenkaan kohdistu kaikkeen, vaan ainoastaan tiettyihin asioihin. Valikoivuutta osoittaa jo lähtökohtaisesti se, että skeptikko ei epäile omaa skeptisismiään. Tämä tekee skeptisismistä itsensä kumoavan ajattelutavan. Väittämä ”totuutta ei voi tietää” kumoaa itsensä, koska se itsessään väittää jotakin todeksi totuuden tietämisestä. Jos totuutta ei voi tietää, ei myöskään voi tietää sitä totuutta, että totuutta ei voi tietää.

Mikä on skeptisismin perusvirhe?

 

Skeptisismi perustuu kysymykselle: "Mistä voin tietää, etten ole väärässä?" jota voi toistaa loputtomassa ketjussa. Aina kun yhteen asiaan löytyy selitys, sen voi kyseenalaistaa esittämällä tämän saman kysymyksen. "Mistä tiedän, ettei tämä selitys ole väärä?"

- Tähän kysymyksen ketjuun voi jäädä kiinni niin ateisti kuin uskova. Näin epäilevä henkilö päätyy siihen, ettei voi koskaan tietää varmasti, että ei ole väärässä. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin virheellinen.

Se, että on olemassa teoreettinen mahdollisuus, että olen väärässä, ei merkitse sitä, että olen väärässä. Jotta voisi järkevästi kyseenalaistaa kaikin puolin todelta vaikuttavan uskomuksen, on oltava olemassa jokin syy, joka pystyy kumoamaan sen. 

Jokapäiväinen elämämme perustuu sellaisten asioiden uskomiselle, joita ei voi todistaa sataprosenttisella varmuudella jo siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme voi mennä itsemme ulkopuolelle toteamaan esim., että emme ole pelkästään tietokoneeseen kytketyt aivot hullun tiedemiehen laboratoriossa. Siitä huolimatta olemme oikeutettuja uskomaan niihin - ne ovat tosia yli järkevän epäilyn.

Lue lisää: How to break free from skepticism with one simple question 

Epäilyn kolme perussyytä

 

Kun usko Jumalaan kyseenalaistetaan, syy on jokin näistä kolmesta:

  • Älyllinen epäily kohdistuu kristinuskon asiasisältöön: Kyseenalaistetaan kristinuskon sisältö toisenlaisen tiedon pohjalta. 

  • Tunneperäinen epäily on uskon kyseenalaistamista henkilökohtaisten tuntemusten pohjalta. Henkilöllä saattaa olla runsaasta oikeaa tietoa uskosta, mutta vaikeiden kokemusten, koettelemusten ja menetysten keskellä tämä tieto menettää käytännön merkityksen hänen elämässään. "Miksi Jumala salli tämän?" 

  • Tahtoon perustuva epäily on uskon kyseenalaistamista ja torjumista oman vapaan valinnan perustella ilman mitään järjellistä syytä. Ei yksinkertaisesti haluta tunnustaa Jumalaa eikä pyrkiä elämään Hänen tahtonsa mukaan. Mitkään argumentit uskon puolesta eivät pysty vaikuttamaan henkilöön, joka ei halua ottaa niitä huomioon.

 

Miten skeptisismi, agnostisismi ja  ateismi eroavat toisistaan?

  • Skeptikko epäilee, voiko Jumalaa olla.

  • Agnostikko sanoo, ettei hän tiedä, onko Jumalaa.  

  • Ateisti sanoo tietävänsä riittävällä varmuudella, että Jumalaa ei ole - on vain aineellinen maailma ja luonnonvoimia.

 

"Agnostinen ateismi" on näkökanta, jossa ei uskota mihinkään jumaluuteen, koska minkään jumaluuden olemassaoloa ei voi tietää tai sitä ei tällä hetkellä tiedetä. 

Tarkkaan ottaen agnostinen näkemys tarkoittaa, ettei ole tietoa jostain asiasta eikä siksi myöskään näkökantaa. Ateistilla ja teistillä on näkökanta Jumalan olemassaolosta, joten siinä mielessä on virheellistä sanoa, että on yhtä aikaa agnostikko ja ateisti. Määritelmällä "agnostinen ateisti" yleensä tarkoitetaankin, että ei usko Jumalaan tiedon puutteen vuoksi tai ei ole varma kannastaan mutta on taipumassa ateismin suuntaan

"Agnostinen teisti" taas tarkoittaa sitä, että uskoo yhden tai useampien jumaluuksien olemassaoloon mutta on sitä mieltä, että niiden olemassaolosta ei ole tietoa tai sitä ei edes voi tietää. 

 

Lisää aiheesta: Norman Geisler, When Skeptics Ask: A Handbook on Christian Evidences. 2008

Mitä tarkoitetaan uusateismilla ja militantilla ateismilla?

Ei vain maailmankatsomus, vaan myös Ideologia, jolla on yhteiskunnallisia tavoitteita.

 

Niin kutsuttu militantti ateismi tai uusateismi on vaikuttanut n. 15 vuotta. Se ei ole vain filosofinen näkemys ja maailmankatsomus, vaan ideologia, jolla on yhteiskunnallisia tavoitteita. Se pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan instituutioihin ja lainsäädäntöön: tieteeseen, kulttuuriin, opetukseen ja sivistykseen, samoin kuin uskonnon harjoittamiseen ja uskonnon näkyvyyteen julkisesti.

 

Uusateismin uskomussisällössä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta uutta siinä on dogmaattisempi, omien näkemysten noudattamista vaativa ajattelutapa: kaikkien pitäisi uskoa samalla tavoin kuin ateistit, ja uskonto pitäisi poistaa. Tätä ajattelutapaa edustaa esim. Lawrence Krauss on sanonut, että kaikkien tiedemiesten pitäisi olla militantteja ateisteja. 

Uutena piirteenä tässä suuntauksessa voi pitää myös voimakasta kielenkäyttöä, joka kohdistuu niin Jumalan kuin uskovien persoonaan. Se on tyypillistä suosituille ateistikirjoittajille, joiden teokset vaikuttivat uusateismin julkisuuteen (muiden muassa Daniel Dennettin "Breaking the Spell: Religion as a Natural Phenomenon", Richard Dawkinsin "The God Delusion", Sam Harrisin, "Letter to a Christian Nation", Christopher Hitchensin "God is not Great.)

Militantin ateismin myötä ateismi on tullut näkyvämmäksi, mutta ateistien määrä ei ole merkittävästi lisääntynyt. 

 

Ateistien määrä ei ole merkittävästi kasvanut (2012 Pew report) Yhdysvalloissa ateisteja on n. 2.4% väestöstä, ja jos otetaan ateismiin kallellaan olevat agnostikot mukaan, luku on silloinkin vain 3.3%. Niiden ihmisten määrä, jotka eivät ole sitoutuneet mihinkään kuulu kirkkokuntaan tai seurakuntaan, sen sijaan on lisääntynyt. Viidessä vuodessa suurin kasvu on ollut siinä joukossa, joka ei osaa määritellä näkemyksiään (13.9%, ryhmä kasvanut 2.3 prosenttiyksiköllä). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että uskonnottomuus tai usko on vähentynyt.

 

Uusateismin myötä sekularismi ja ateismi on tullut julkisemmaksi, äänekkäämmäksi ja organisoidummaksi. Richard Dawkins ja muut kirjoittajat tai mediahahmot ovat onnistuneet nostamaan ateismin profiilia, niin että uskonnottomuus ja jumalankieltäminen ovat tulleet trendikkäämmiksi, varteenotettavammiksi ja näkyvämmiksi. 

Militantin ateismin perustavaa laatua oleva ongelma on se, että naturalistisessa maailmankuvassa ihmiskunnalla ja yksilöihmisillä ei voi olla mitään perimmäistä tarkoitusta, jonka saavuttamiseksi heidän pitäisi uskoa tai toimia tietyllä tavalla. Ilman tällaista tarkoitusta uskomukset ja käyttäytyminen ovat samantekeviä. Ei ole myöskään vapaata tahtoa, jonka avulla voisi päättää toimia siten kuin pitäisi. Ajattelu ja valinnat ovat naturalismissa vain luonnollisia reaktioita erilaisiin ärsykkeisiin. 

Lue lisää: The origins of aggresive atheism. (Reasonable Faith)

Uusateismi alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä. "Uus-uusateismi" tulossa.

 

Dawkinsin ja muiden tunnettujen militanttien ateistien pilkallinen tyyli ja jyrkät kannanotot ovat alkaneet ärsyttää maltillisempia ateisteja. Yksi osoitus siitä on, että vuoden 2016 "Reason Rally" jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. 

Ravi Zacharias, yksi maailman tunnetuimpia kristillisiä apologisteja, toteaa haastattelussa v. 2014, että vielä neljä-viisi vuotta aiemmin uusateistien opetuslapsia oli yleisön joukossa runsaasti, nykyään heitä on selvästi vähemmän. Elämän tarkoitusta ja merkitystä koskevia kysymyksiä on alettu esittää enemmän. 

Kärsimyksen ongelma on yksi ateistien useimmin esittämiä kysymyksiä. Mutta jo pelkästään tämän kysymyksen esittäminen osoittaa, että kysyjä automaattisesti olettaa juuri sen perusasetelman, mitä kristinusko opettaa: ihmisen elämällä on ainutlaatuinen arvo - ja kärsimyksen aiheuttaminen toiselle on moraalisesti väärin. (Christiantoday.com)

On alettu puhua jo uus-uusateismista. Sille on tyypillistä maltillisempi suhtautuminen kristilliseen kirkkoon. Uus-uusateistit sanoutuvat irti Dawkinsin ja Hitchensin loukkaavasta ja pilkkaavasta puheesta uskontoja, erityisesti kristinuskoa vastaan. He pyrkivät sen sijaan luomaan sekulaareja (uskonnottomia) yhteisöjä ihmisille, jotka eivät usko Jumalaan. Uskonnon hävittämisen ja aktiivisen vastustamisen sijasta he pyrkivät syrjäyttämään uskonnon.


Ryan Bell ja Bart Campolo, jotka ovat entisiä evankelisia krisittyjä, kuuluvat näkyvimpiin tämäntyyppisen ateismin edustajiin. (Sean McDowell, The New Face of Atheism -  And It’s Not Dawkins!

Mitä motiiveja on ateismin pohjana?

Yleisimmät motiivit ovat

  • "Kosmisen auktoriteetin" ongelma

  • ​Halu vapautua moraalisesta vastuusta

  • ​Tiedot eivät riitä ateismin virheiden tunnistamiseen

  • Kristillinen vaellus tuntuu liian raskaalta

Jokaisella on omat syynsä, mutta seuraavat seikat ovat yleisimpiä vaikuttimia ateistisen maailmankatsomuksen omaksumiselle:

"Kosmisen auktoriteetin" ongelma - halu olla oman itsensä herra


Ihminen haluaa tehdä omat valintansa ja oman itsensä herra ilman kosmisen auktoriteetin puuttumista hänen elämäänsä. Usko Jumalaan ei ole pelkkää totena pitämistä, vaan siihen kuuluu suhde persoonalliseen Jumalaan ja Hänen palvelemisensa ja Hänen johdatuksensa hyväksyminen. Jeesus sanoo: "Seuraa minua."


Halu torjua tämä auktoriteetti ei tarkoita sitä, että ihminen haluaisi tehdä kaikenlaista pahaa ja elää moraalitonta elämää. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei haluaa jakaa elämäänsä Jumalan (etenkään Jeesuksen) kanssa. Vaikka ateisti siis haluaisi tehdä hyvää ja toimia jalojen päämäärien hyväksi, niin kuin erittäin monet toimivatkin, hän haluaa tehdä sen ilman Jumalaa ja ilman sen tunnustamista, että Jumala on hyvän lähde. - Jumala ei pakota ketään yhteyteensä.

Tunnettu filosofi Thomas Nagel puhuu usein siteeratussa katkelmassa kirjasta Mind and Cosmos oman ateistisen näkemyksensä vaikuttimista ja toteaa, että hän ei yksinkertaisesti tahdo Jumalan olevan olemassa. (Hän on myös sitä mieltä, että maailmankaikkeus ei voi olla pelkästään aineellinen, vaikka hänellä ei olekaan selitystä tälle asialle):

 

“Haluan ateismin olevan totta, ja minua vaivaa se, että jotkut älykkäimmistä ja oppineimmista tuntemistani ihmisistä ovat uskovia. Kysymys ei ole vain siitä etten usko Jumalaan ja että luonnollisesti toivon olevani tässä suhteessa oikeassa. Kysymys on siitä, että toivon, että ei ole Jumalaa! En halua, että Jumala on olemassa; en halua, että maailmankaikkeus on sellainen… Arvelen, että tämä kosmisen auktoriteetin ongelma on varsin yleinen, ja että suuri osa aikamme tieteisuskosta ja reduktionismista perustuu juuri sille. Yksi niistä tendensseistä, joita se tukee, on naurettava evoluutiobiologian ylikorostus ja kaiken elämään liittyvän - myös kaiken ihmisen mieleen liittyvän - selittäminen sen pohjalta.”
 

​Halu vapautua moraalisesta vastuusta

 

Joillekin ihmisille henkilökohtainen jumalasuhde ja Jeesuksen seuraaminen merkitsisivät elämäntapamuutosta ja luopumista teoista ja paheista, joista he eivät halua luopua. Usko Jumalaan merkitsee, että ihminen joutuu teoistaan vastuuseen - ja jos kieltää Jumalan, se antaa jonkin syyn uskoa, että moraalista vastuuta ei ole - ei ole objektiivista oikeaa ja väärää, vaan kaikki on suhteellista makuasiaa. Voidakseen kieltää Jumalan ja absoluuttisen moraalisen auktoriteetin olemassaolon tällaiset henkilöt yrittävät löytää ristiriitoja Jumalan olemuksesta, persoonasta ja Raamatusta. ​

Kirjailija Fjodor Dostojevskin kuuluisa toteamus ateismin moraalisista vaikuttimista on: "Jos ei ole Jumalaa, kaikki on sallittua." Englantilainen kirjailija ja filosofi Aldous Huxley, on sanonut oman ateisminsa motiiveista seuraavaa: 

 “Minulla oli motiiveja, joiden vuoksi en halunnut, että maailmalla olisi merkitys - ja sen vuoksi pystyin omaksumaan ilman mitään tyydyttäviä perusteita olettamuksen, että merkitystä ei ollut. -- Itselleni, kuten useimmille aikalaisilleni, tarkoituksettomuuden filosofia oli ennen kaikkea keino vapautua. Halusimme samanaikaisesti vapautusta sekä tietystä poliittisesta ja taloudellisesta järjestelmästä että tietystä moraalijärjestelmästä. Vastustimme tätä moraalia, koska se häiritsi seksuaalista vapauttamme." 


​Tiedot eivät riitä ateististen lähteiden virheiden tunnistamiseen

 

Ateistisen maailmankatsomuksen omaksuminen johtuu usein siitä, että henkilö on kompastunut johonkin Raamatun oletettuun ristiriitaan, pahan ongelmaan tai erilaisten uskontojen nimissä tehtyihin tekoihin. Nämä ovat ateististen lähteiden keskeisiä aiheita. On tyypillistä, että niissä esitetään virheellistä tai puutteellista tietoa kristinuskosta ja Raamatusta tai filosofisesti epäpäteviä väitteitä.

 

Ilman riittävää taustatietoa lukija ei tunnista ateististen väitteiden paikkansapitämättömyyttä. Kristinuskossa on olemassa kysymyksiin hyvät vastaukset, jos vain haluaa tutustua niihin ja etsiä tietonsa muualta kuin militanttien ateistien kirjoista tai foorumeilta.

 

Kristillinen vaellus tuntuu liian stressaavalta

 

On liian raskasta ajatella, että on olemassa iankaikkinen kadotus, johon jotkut ihmiset joutuvat. Jeesuksen seuraaminen ei ole aina helppoa ja siihen liittyy vaikeita valintoja ja huolta, jota ei ole ei-uskovilla. Uskon ylläpito edellyttää tiettyjä asioita: pitäisi käydä seurakunnassa ja lukea Raamattua. Pitäisi myös jatkuvasti arvioida elämäänsä Raamatun valossa. Moni arvioi mieluummin elämäänsä omilla arviointiperusteillaan.

 

Uskossaan vielä juurtumaton henkilö tai joka ei ole päässyt siihen kunnolla sisälle voi mieluummin valita kaiken unohtamisen, torjumisen ja lopulta kieltämisen.

"Entä kun entinen uskova, nykyinen ateisti, sanoo kristillisen kokemuksen olleen vain kuvittelua?"

On aktiivisia ateisteja, jotka ennen ovat olleet uskovia, esim. Bart Ehrmann. Entä kun tällaiset henkilöt, joilla on ollut kokemusta uskosta, nyt sanovat, että olivat vain harhautettuja ja kuvittelivat asioita, ja että heidän elämänsä on nyt hyvää ja onnellista? 

Uskossa olo ei ole vain jokin psykologinen kokemus tai elämys. Kun ihminen tulee uskoon, hän "syntyy uudesti Hengestä", kuten Jeesus asian ilmaisi. Yhteys Jumalaan ja uusi mielenlaatu on Pyhän Hengen aikaansaama tila.

 

Kun ihminen on uskossa ja hänellä on yhteys Jumalaan, hän tietää sen suoran kokemuksen perusteella. Jos ihminen vapaasta tahdostaan jostain syystä luopuu yhteydestä Jumalaan, hän menettää tämän Pyhän Hengen aikaansaaman olotilan ja palautuu hengellisesti kuolleeseen tilaan. ​Hän menettää hengellisen herkkyyden ja arviointikyvyn.

 

Samalla tavalla kuin uskoontullut henkilö voi muuttua aivan erilaiseksi löytäessään Jumalan, samoin uskosta luopunut henkilö voi hänet tuntevien henkilöiden hämmennykseksi muuttua kuin toiseksi ihmiseksi ja tehdä tekoja, joita hänet aiemmin tunteneet eivät olisi voineet hänestä kuvitellakaan.

Uskossa olevankin ihmisen hengellisen elämän taso ja hengellinen herkkyys ja into vaihtelevat. Nuorempana joku on saattanut olla innokas todistamaan uskostaan toisille ihmisille, oli aktiivinen seurakunnassa ja luki paljon Raamattua. Vanhempana hän on kyynistynyt ja passivoitunut, vaikka edelleen onkin uskossa.

 

Jonkun toisen uskonelämän alkuvaiheet ovat epävakaita, mutta myöhemmin Jumala tulee hänelle tärkeämmäksi ja hän käyttää enemmän aikaa rukoukseen ja hengelliseen työhön. Kumpikin muistelee entistä uskonelämäänsä ja ihmettelee, oliko se aktiivinen tai välinpitämätön henkilö todella hän.​

USEIN ESITETTYJÄ VÄITTEITÄ:
"Jumalasta ei ole riittävästi todisteita."
 

Ateistifilosofi Bertrand Russell on sanonut, että jos hän kuoleman rajan takana kohtaisi Jumalan, hän esittäisi paheksuntansa siitä, ettei Jumala ole antanut riittävästi todisteita itsestään. - Jotkut ateistit ovat jopa sitä mieltä, että Jumalasta ei ole lainkaan todisteita.

Mitä tarkoittaa "todistaminen"?

 

"Todistaminen" on niin tavallisessa elämässä kuin filosofiassa monitahoinen asia.

On asioita, joita ei voi todistaa, tai jotka on erittäin vaikea todistaa. 

"Todistaminen" yleensä tarkoittaa, että jokin osoitetaan paikkansapitäväksi tai siihen uskotaan "yli järkevän epäilyn".

 

On asioita, joita ei tarvitse tai ei voi todistaa:

Perususkomuksia - eli välittömästi havaittavia ja ymmärrettäviä asioita ja totuuksia ei voi eikä tarvitse todistaa. Esimerkki perususkomuksesta on, että ulkoinen maailma on olemassa. Jos ei ole syytä olettaa, että aistihavainnot, muistikuvat, moraaliset totuudet eivät ole tosia (eli niille ei ole mitään kumoajaa), niitä voi oikeutetusti pitää tosina.

Matemaattiset lausekkeet voidaan todistaa oikeiksi matematiikan omalta pohjalta - mutta koska matemaattiset totuudet itsessään perustuvat intuitiiviselle (välittömälle) ymmärtämiselle, on mahdotonta "todistaa" jotain ulkopuolista menetelmää käyttäen, että 2+2=4. (Ei voisi esimerkiksi sanoa: "Toistin sata kertaa kokeen, että lisäsin kahteen omenaan vielä kaksi, ja joka kerta sain tulokseksi neljä omenaa.")

Loogiset totuudet ovat itsestäänselviä. (Niitä ei edes voisi "todistaa" käyttämättä loogista päättelyä itseään.) Ilman, että on minkäänlaisia aistihavaintoja joistakin asioista, niihin liittyvistä seikoista voi tehdä päteviä johtopäätöksiä. Jos tiedän, että olet perheen ainoa poika ja ensimmäinen sen kolmesta lapsesta, voin päätellä, että sinulla on kaksi pikkusiskoa. Jos lähtökohtana oleva tieto pitää paikkansa, johtopäätös on logiikan lakien vuoksi pätevä ilman erityistä "todistusta".

Muistitiedon voi tietää oikeaksi ilman todisteita: Ilman, että tarvitaan mitään todisteita, sekä minä että henkilö, jonka kanssa puhuin juuri äsken puhelimessa, tiedämme puhuneemme juuri toistemme kanssa. 

Monien itsestäänselvien asioiden ja tavallisen elämän seikkojen todistaminen täydellä varmuudella on erittäin vaikeaa. Lähes aina on olemassa looginen mahdollisuus, että on vielä jokin selitys, vaikka se olisikin äärettömän epätodennäköinen. Aina on mahdollista, että olenkin joku muu kuin minulle on kerrottu enkä ole syntynyt siellä, missä minun väitetään syntyneen. Aina on teoreettinen mahdollisuus, että olemme vain hahmoja Matrixissa.

On asioita, joita on mahdotonta todistaa, mutta jotka voidaan päätellä paikkansapitäviksi riittävällä varmuudella yli järkevän epäilyn. Asioille etsitään tällöin paras selitys:

 

Historian tutkimuksessa on vaikeaa, usein mahdotonta, todistaa asioita. Erilaisen näytön perusteella tutkijat pyrkivät selvittämään, mikä on asioiden paras selitys. 

- Tavallisen elämän tapahtumien ymmärtämisessä ja selvittämisessä etsitään usein samaan tapaan parasta selitystä. 

- Rikostutkimuksessa joudutaan useimmiten jälkeenpäin selvittämään, mitä tapahtui. Erilaista todistusaineistoa arvioidaan ja kaikki tieto yritetään sovittaa yhteen selitysvoimaisimman ratkaisun löytämiseksi. 

 

Mitä "todisteita" tai näyttöä on Jumalasta? 

Jumalan havainnoiminen ihmisen viidellä aistilla on jo lähtökohtaisesti poissuljettu, koska hän on aineellisen maailman ulkopuolinen. Jumalan olemus on näkymätön (Room. 1:20). Koska aistihavainnot ovat rajallisia, tiedekään ei toimi pelkkien viidellä aistilla tehtyjen havaintojen pohjalta vaan käyttää erilaisia laitteita  mitatakseen tutkittavaa kohdetta. Näitä välineitä ei tietenkään voi käyttää aineellisen maailman ulkopuolella olevan Jumalan näkemiseen. 

Jumalasta voidaan kuitenkin esittää todisteita ja näyttöä, joka osoittaa yli järkevän epäilyn, että Hän on olemassa. Näyttö Jumalasta ei perustu pelkästään yhteen todistuslinjaan - esim. moraalin olemassaoloon - vaan se koostuu useille eri alueille.

 

Vaikka ateistisen näkemyksen edustaja uskoo voivansa selittää jonkin alueen - esim. tietoisuuden - ilman Jumalaa, kaikkien eri alueiden faktat antamat yhdessä erittäin vahvan näytön Jumalan puolesta.  Tutustu erilaisiin todisteisiin Jumalasta tarkemmin osiossa "Uskon järkevä perustelu".

"Näyttö Jumalasta ei ole riittävä minulle."

Henkilölle, joka ei pidä näyttöä Jumalasta itselleen riittävänä, voi esittää nämä kysymykset:

1. "Millainen todiste saisi sinut henkilökohtaisesti vakuuttuneeksi?"

"Uskottavien, todellisten, todellisen maailman todisteiden" vaatiminen on enemmänkin retoriikkaa kuin todellisen älyllisen tiedonhalun ja etsivän uteliaisuuden ilmaisua. 

 

Näyttöä vaativalta voi kysyä: "Mitä sinä pitäisit uskottavana todellisen maailman todisteena Jumalasta? Mikä vakuuttaisi sinut?" Jos henkilö ei vastaa, hän ilmaisee sillä, että todisteen vaatiminen oli hänen osaltaan alunperinkin epärehellistä. Jos hän vastaa, vastaus mitä todennäköisimmin on, että jokin vaikuttava, ihmeellinen, sensaatiomainen Jumalan ilmestyminen tai voiman osoitus hänen edessään olisi tällainen todiste.

Tällöin voi kysyä: Miksi tällainen vaikuttava, ihmeellinen, sensaatiomainen ilmiö todistaisi Jumalasta? - Tähän toinen joutuisi vastaamaan: "Koska sille ei ole luonnollista selitystä." Se on siis "aukko", jota tiede ei voi selittää.

 

Tämän jälkeen voi kysyä: "Onko 'aukkojen Jumala' pätevä ajattelutapa todistamaan Jumalan olemassaolo"
Jos tähän vastataan "ei", silloin tulee selväksi, että mikään ei kelpaa todisteeksi Jumalasta. Miksi? Koska ainoa "todiste", joka ateistille kelpaa, on jokin, mitä tiede ja luonto eivät voi selittää. Ateismi lisäksi juuri esittää kritiikkiä, että Jumalan olemassaololla on yritetty täyttää aukkoja tiedossa ja ymmärryksessä (esim. ukkonen on selitetty Jumalan avulla.)
Jos tähän vastataan "kyllä", teisti voi osoittaa, että on olemassa useita "aukkoja", joita ei voi selittää luonnollisesti ja tieteellisesti: tietoisuus, moraali, elämän alkuperä jne. (Lue lisää tästä)

2. Mikä olisi riittävä todistus sille, että maailma on Jumalan luoma? 

Jos solu tai avaruus ovat ominaisuuksiltaan sellaisia, että niihin soveltuisi teksti "Made by God", - eli niissä olisi merkkejä älyllisestä ja tarkoituksellisesta suunnittelusta - silloinhan ne kertovat Luojasta ilman tällaista tekstiäkin. Ateistitkin, esim. Dawkins, tunnustavat, että luonto näyttää suunnitellulta, vaikka se ei ole sitä.

 
"Uskonnottomien näkökanta on neutraali."

Tämä on yleinen asenne. "En halua kannattaa tai tunnustaa mitään uskontoa, vaan olla neutraali."

 

1. Uskonnotonkin joutuu kuitenkin ottamaan henkilökohtaisesti kantaa elämää ja maailmaa koskeviin peruskysymyksiin ja jotenkin selittämään ne itselleen:

  • Mistä maailmankaikkeus on tullut?

  • Onko todellisuus pelkästään aineellinen, vaan onko siinä aineetonta ulottuvuutta?

  • Miksi soluissa on informaatiota?

  • Miksi on olemassa persoonallinen tietoisuus?

  • Miksi on olemassa hyvän ja pahan käsite ja velvoittava tietoisuus niistä?

  • Mikä on elämän tarkoitus?

Nämä peruskysymykset eivät ole uskonnollisia vaan filosofisia (metafyysisiä). Niissä on kysymys asioiden perimmäisen olemuksen pohtimisesta. Kun henkilö pohtii näitä asioita ja ottaa niihin kantaa, hän joutuu välttämättä ottamaan kantaa myös kysymykseen, onko Jumala olemassa. 

 

"En tiedä" ei myöskään voi olla neutraali asema muuten kuin väliaikaisesti, kunnes henkilö selvittää itselleen kantansa elämän ja maailman peruskysymyksistä. Samalla tavalla kun joku vastaa"en tiedä" kysymykseen "sataako ulkona?", se tarkoittaa, että hän ei ole vielä selvittänyt asiaa katsomalla ikkunasta ulos.

"En tiedä" ei itsessään ole maailmankatsomus.

Kristinuskon opetus sisältää totuusväittämiä, jotka antavat näihin filosofisiin kysymyksiin sisäisesti ristiriidattoman, aukottoman selityksen. Selitys ei ole "uskonnollinen".

2. Jos uskonnottomien näkökanta on neutraali, sen pitäisi näkyä puolueettomana, asiallisena suhtautumisena eri uskontoihin ja maailmankatsomuksiin sekä kunnioituksena niiden edustajia kohtaan. Tosiasiassa suhtautuminen on usein vähättelevää, joskus jopa pilkallista. 

Uskonnoton voi esim. opettaa lapsilleen, että Raamattu on satukirja, jossa kerrotaan puhuvasta käärmeestä ja puhuvasta aasista, että Jeesusta ei ole koskaan ollutkaan, Jumalaa ei ole, ja että enkelit ja ihmeet ja ovat kuvittelua tai harhanäkyjä. Jos lapsi tuo esiin tällaisia mielipiteitä, hänen saamansa maailmankatsomuksellinen opetus ei ole ollut neutraalia. - Mutta jos uskova opettaa lapsilleen Jumalasta, sen voi uskonnottoman mielestä luokitella aivopesuksi.

​"Ateismilla on tieteen tuki."

 

Ateistinen näkemys on käytännössä sama kuin naturalismi. Sen mukaan luonnollinen, aineellinen maailma on kaikki, mitä on olemassa. 

 

Tiede pystyy tutkimaan vain luonnollista maailmaa eikä sanomaan mitään siitä, mitä sen ulkopuolella on tai ei ole. Siksi tiede ei voi todistaa ateismia paikkansapitäväksi. 

On huomattava, että tiedettä ei voisi edes olla olemassa, jos ei ole Jumalaa. Järjellinen ajattelu, totuus, johdonmukaisuus ja järjestyksen voivat perustua vain aineellisesta maailmasta riippumattomaan Jumalaan. Ennen kuin tieteellistä tutkimusta voidaan tehdä, on oletettava filosofisesti, että nämä asiat ovat olemassa. Siksi tiede ei voi mitenkään tukea näkemystä, josta ei voi johtaa järjen ja totuuden olemassaoloa.

"Tiede pystyy nykyään vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin. Filosofia on kuollut." 

Tämä on Stephen Hawkingin kuuluisa väite. Väite on itse itsensä kumoava, koska se on itsessään nimenomaan filosofinen, vaikka siinä sanotaan filosofian olevan kuollut.  Väite "tiede pystyy vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin" ei ole tieteellisen tutkimuksen tulosta eikä sitä voi todistaa tieteellisesti.

 

Ei kaikki, mitä tiedemiehet sanovat, ole tieteellistä. Kaikki heidän sanomansa ei edusta tieteen omaa aluetta. Tiedemiehet esittävät myös filosofisia väitteitä - eivätkä aina tunne riittävän hyvin filosofiaa. Jos kuulijakaan ei tunne filosofiaa, militanttia ateismia edustava tiedemies voi vaikuttaa hänen maailmankatsomukseensa epäpätevillä argumenteilla.

Toinen vastaava väite on “kaikki totuus on testattavissa ja todennettavissa tieteellisesti tai empiirisesti (havaintojen perusteella)." Myöskään tämä väite ei ole todistettavista tieteellisesti, vaan se on itse itsensä kumoava filosofinen (metafyysinen ja epistemologinen) väite. On absurdia sanoa, että pitäisi testata tieteellisesti oletus, joka koskee sellaisia oletuksia, jotka eivät ole testattavissa tieteellisesti. 

Väite, tiede pystyy vastaamaan
perimmäisiin kysymyksiin
ja filosofia on kuollut
on itsessään filosofinen

ja siksi itse itsensä kumoava.

"Ateismi merkitsee vain sitä, ettei ole uskoa Jumalaan, siksi sitä ei tarvitse todistaa."

 

Ateistisessa näkemyksessä ei ole selvästikään ole kysymys pelkästään uskon puuttumisesta, joka on psykologinen tila. Ateismiin sisältyy älyllinen väittämä "Jumalaa ei ole", joka on perusteltava. 

 

Ateismissa on kysymys maailmankatsomuksesta ja filosofiasta, jonka mukaan ei ole olemassa Jumalaa.

Tämän vuoksi ateistilla on vastaava todistustaakka Jumalan olemattomuuden puolesta kuin uskovalla Jumalan olemassaolon puolesta.

Sekä uskovan että ei-uskovan on pystyttävä selittämään ympäröivä todellisuus:

Kuinka maailmankaikkeus on saanut alkunsa?

Miksi maailmankaikkeudessa on elämän salliva hienosäätö?

Kuinka elämä on voinut syntyä elottomasta aineesta?

Kuinka aineesta on voinut syntyä persoonallinen tietoisuus?

Uskovalla on näihin kysymyksiin selitys - Jumala.

Ateismi voi tarjota selitykseksi vain, että tiede ei sitä voi tällä hetkellä selittää, mutta mahdollisesti myöhemmin. - Ongelmana on kuitenkin se, että nämä asiat ovat joko tieteen ulottumattomissa tai selkeästi mahdottomia tapahtuviksi luonnon omien toimintojen kautta.

"Jonkin puuttumista (negaatiota) ei voi todistaa, siksi ateismin ei tarvitse todistaa, että Jumalaa ei ole olemassa."

Tätä väitettä käytetään yleensä osoittamaan että ateistista uskomusta "Jumalaa ei ole olemassa" ei tarvitse todistaa, koska sitä ei edes voi todistaa. Eli ateistinen ajattelutapa on tämä: "Ei voi todistaa, että maailmankaikkeudessa ei ole jotakin - ainahan se voi kaikesta tutkimisesta huolimatta olla jossain olemassa. Siksi ei voi todistaa, että Jumalaa ei ole, vaikka häntä ei ole."

Itse asiassa tämä ateistien esittämä väite toimii ateismia vastaan, koska siinä myönnetään, että ateismia ei voi todistaa.

Väitteen varsinaiset ongelmat ateismin kannalta ovat nämä: 

1. Väite on ylipäätänsä virheellinen siksi, että jonkin asian puutumisen ja olemassaolemattomuuden pystyy todistamaan yleispätevästi ja maailman- ja maailmankaikkeudenlaajuisesti, kun on kysymys tietystä ryhmästä tai kohdealueesta, josta etsitään tiettyä ominaisuutta

 Johonkin ryhmään tai alueeseen ei kuulu ainuttakaan edustajaa, jolla on tietty ominaisuus. "Yhdelläkään mikrobilla ei ole aivoja" "Yhdenkään vesimolekyylin koostumus ei ole CO2."

2. Väite on Jumalan olemassaolon todistamista ajatellen virheellinen siksi, että Jumalaa ei tarvitse etsitä koko maailmankaikkeuden laajuisesti sillä tarkoituksella, että jostakin mahdollisesti tulisi vastaan Jumala tai jumalia.  Kristittyjen väite “Jumala on olemassa" tarkoittaa yhtä tiettyä persoonallista Jumalaa. Kyseessä on erisnimi.

Kristityn väite ei siis ole "jumalia on olemassa" vaan "Raamatun ilmoittama Jumala on olemassa" (Vertaa väitteisiin "koiria on olemassa" ja "Lassie on olemassa". Jotta voisi todistaa, että tätä Jumalaa ei ole, ei siis tarvitse todistaa, ettei mitään jumalia ole. Yksi tietty väite jonkin asian olemattomuudesta on todistettavissa. 

Ateistille siis jää todistustaakaksi osoittaa, että tämä tietty, Raamatun ilmoittama Jumala ei ole olemassa. Tämän Jumalan olemassaolon puolesta taas on runsaasti todisteita ja näyttöä. 

 

Lähde: William Lane Craig, Excursus on Natural Theology (Part 28)

"En tarvitse Jumalaa ollakseni hyvä."

Kristinuskossa ei väitetä, että ei-uskova ihminen ei voisi elää moraalisesti hyvää elämää. Mutta kristinuskon mukaan koko moraalisen "hyvän" käsitettä ei voi olla olemassa ilman ihmisen ulkopuolista hyvyyden mittapuuta ja lähdettä, joka on on Jumalan luonteen hyvyys.

Pelkästään aineellisessa todellisuudessa ei voi olla moraalista sisältöä, joka velvoittaisi ihmistä. Moraaliset käsitykset voivat ateismissa olla vain mielipiteitä, eikä mikään voi olla oikein tai väärin itsessään, eikä terroristin moraali eroa laadultaan hyväntekeväisyystyöntekijästä.

Kun ateistisessa maailmankatsomuksessa puhutaan moraaliarvoista, siinä "varastetaan Jumalalta", kuten Frank Turek asian ilmaisee - käytetään Jumalalle kuuluvia arvoja ja termejä.

Kun ateisti sanoo, että hän voi olla hyvä ihminen ilman Jumalaakin, hän siis puhuu hyvyyden arvosta, jonka olemassaololle ei ole mitään perustaa ja selitystä ateistisessa maailmankatsomuksessa. 

Kun ateisti tavoittelee hyväntahtoisuutta, myötätuntoisuutta, ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja anteeksiantamista, tasapuolisuutta, oikeudenmukaisuutta, hän itse asiassa tavoittelee Jumalan luonteen ominaisuuksia.

Lue lisää kirjasta: Frank Turek, Stealing from God: Why Atheists Need God to Make Their Case.

"On uskallettava epäillä kaikkea, myös kristinuskoa."

 

On uskallettava epäillä myös tätä väitettä.

Epäily itsessään ei ole maailmankatsomus eikä saa mitään aikaan. 

- Olisi uskallettava epäillä myös omaa epäilyä.


Epäily ei ole sama asia kuin kriittinen ajattelu. Epäily ei ole samaa kuin hyvien kysymysten kysyminen. Terve epäily eli halu vakuuttua jonkin paikkansapitävyydestä on hyvä asia. Sen pitää kohdistua kristinuskon lisäksi myös muuhun, myös kysyjän omaan aatteeseen. Kaikkien pitää antaa todisteita. 


"Epäilyä" usein käytetään synonyymisesti modernin tieteen kanssa. "Epäily" on osoittanut, että salamat eivät olekaan Jumalan miekka. Mutta tosiasiassa "epäily" ei ole osoittanut mitään.

 

Epäusko ei yleensä ole seurausta
hyvästä kriittisestä ajattelusta,
vaan se on tunneperäinen.

"Kristitytkin ovat ateisteja suhteessa muiden uskontojen jumaliin. Minä uskon vain yhteen jumalaan vähemmän kuin kristityt." 

Tällainen väittämä on vain sanaleikkiä. "Ateismi" maailmankatsomuksena on kaikenkattava ja sulkee kaikenkattavasti pois jumaluuksien olemassaolon. Ei voi olla ateisti vain suhteessa joihinkin jumaluuksiin.

Vastaavalla tavalla kasvissyöjä sulkee ruokavaliostaan pois kaiken liharuuan. Ei voi syödä naudanlihaa ja olla samalla "kasvissyöjä" suhteessa muunlaisiin liharuokiin.

"Yhtä hyvin kuin Jumalaan voisi uskoa Lentävään Spagettihirviöön, satuolentoihin tai joulupukkiin."

Tällaisten väitteiden esittäjällä ei ole oikeaa käsitystä kristillisestä jumalakuvasta. Jumala, johon kristityt uskovat, on välttämätön alkusyy ja paras selitys maailmankaikkeuden järjestyksen, elämän, luonnossa olevan solutason informaation, tietoisuuden, logiikan, objektiivisten moraaliarvojen, esteettisten arvojen ym. olemassaololle. 

Vakavaan ja sivistyneeseen keskusteluun ei kuulu se, että Joulupukki, Nalle Puh tai jonkin keksitty parodinen hirviöhahmo mainitaan maailman ja elämän perimmäisten, todellisten kysymysten pohdinnan yhteydessä, kuten ei myöskään se, että ihmiskunnan historian merkittävimpiin kuuluvien filosofien, tutkijoiden ja tieteen edistäjien elämäntyö tai vakaumus leimataan tasoltaan uskoksi tällaisiin hahmoihin.

Ei ole mitään syytä uskoa Lentävän Spagettihirviön tai satuolentojen olemassaoloon. Näiden hahmojen kuvitteellinen alkuperä on tiedossa - esim. satukirjailija. Ei ole todennettavissa mitään niistä asioista ja ilmiöistä, joita pitäisi pystyä havaitsemaan, jos nämä hahmot, esim. joulupukki, olisivat todella olemassa.

Lue lisää osiosta "Usko Jumalaan".

"Ihmisellä ei ole sielua, tietoisuus on illuusio."

 

1. Tämä väite on itsensä kanssa ristiriidassa

 

Ristiriitaisuuden voi osoittaa esittämällä vastakysymyksen:

- "Oliko tämän väitteen esittäjä tietoinen, kun hän sanoi tämän?" tai 

- "Kenellä tämä illuusio on?" - Eli jos tietoisuus on pelkkä illuusio, kenen tietoisuudessa tämä illuusio on?

2. Väite on väärä, koska tietoisuutta ei voi selittää pelkältä aineelliselta pohjalta. 

 

Tietoisuuden ongelma onkin naturalistiselle ateistiselle maailmankuvalle ylitsepääsemätön ongelma. Koska naturalismissa tunnustetaan vain fysikaalinen todellisuus, ihmisen mielikin pitäisi selittää fysiikan lakien pohjalta pelkkinä aineellisen maailman syinä ja seurauksina. 

Ateistisen, naturalistisen maailmankuvan mukaan ihminen ilman sielua, mieltä, olisi vain "lihasta tehty mieletön robotti" (Jeffrey Schwartzin termi kirjassa The Mind & The Brain).
 

Se, että todellista mieltä ei olisi, on vastoin inhimillistä kokemusta ja tervettä järkeä. 

Aivot  ovat osa lihaa, luuta ja verta olevaa aineellista ruumistamme, mutta tietoisuus, järki ja tunteet eivät synny ja sijaitse tässä "lihassa". Ei ole tietoista, ajattelevaa, unelmoivaa, suunnittelevaa, surevaa, rakastavaa lihaa. Meillä on selkeä, todellinen tietoisuus omasta sisäisestä minästämme, joka on enemmän kuin aivot - yksi ruumiinosamme. 

Väite on väärä myös filosofian ja tieteen itsensä näkökulmasta. Tiede ei lähtökohtaisestikaan ulotu mielen alueelle, koska mieli on aineeton eikä sitä voi havainnoida eikä mitata.

Nk. "tietoisuuden kova ongelma" mielenfilosofiassa on, miten aivojen fysikaaliset prosessit synnyttävät subjektiivisen tietoisen kokemuksen. Sisältäpäin koetun mielen ja ulkoapäin tarkasteltavan aineellisen, fysikaalisen aivorakenteen välillä on ero. 

Aineelliselta pohjalta on mahdotonta selittää sellaisia mielen alueen kokemuksia kuin ajatus, totuus, logiikka, moraali, rakkaus, oikeudenmukaisuus. Jos väittää, että ne ovat mielikuvitusta tai illuusiota, joutuu selittämään mielikuvituksen ja illuusion aineellisen luonteen - ja pelkästään materialistiselta pohjalta se on yhtä mahdotonta. Mielikuvitus ja illuusio kuuluvat samaan luokkaan kuin nämä muutkin asiat.

Jos sanotaan, että moraali on kuviteltua, se ei selitä mitään, koska sekä moraali että kuvittelu ovat samalla tavalla aineettomia, mielen alueen ilmiöitä.

Ihmisen tietoisuus (mieli) ja aivot erillään toisistaan vaikka niillä on keskinäinen yhteys.  

Aivot ovat mielelle ajattelun työkalu - kuin piano pianistille. Mielellä on käytössään aivot.

Tietoisuus punaisesta väristä on yhteydessä aivojen värillisiä näkyaistimuksia käsittelevät alueen kanssa.

 

Aivojen ja ihmisen mielen välillä on siis korrelaatio (yhteys ja riippuvuus), mutta ne eivät ole sama asia.

 

Tieteen menetelmin voi havainnoida ääniaaltoja, sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksia ja molekyylien liikkeitä - mutta äänen, värin ja lämmön kokeminen ovat eri asia kuin vastaavat fysikaaliset ilmiöt. Punaisuus, jonka näemme liikennevalossa, ei ole valossa itsessään, vaan se on laatu, joka kuuluu tietoiseen kokemukseemme.

Lisää aiheesta:

Atheism and the Denial of the Soul (Youngren, God Evidence)

Audio: The Rediscovery of Mind (William Craig) 

Maailmanluokan mielenfilosofin haastattelu: David Chalmers (Areiopagi-verkkolehti) 
 

 

"Vapaa tahto voi olla olemassa myös kokonaan aineellisessa todellisuudessa."

Tietoisuus ja vapaa tahto ovat ateistisessa ja naturalistisessa maailmankatsomuksessa suuria ongelmia.

 

Jos kaikki olemassa oleva on pelkkää ainetta ja energiaa ja fysiikan lakien määräämää, ja jos aineetonta sielua ja siihen kuuluvaa tietoisuutta ei näin ollen ole olemassa, ihmisellä ei myöskään voi olla vapaata tahtoa. Kaikki valinnat, mukaan lukien moraaliset valinnat, määräytyvät aineellisten ärsykkeiden perusteella.

Näkemystä, että kaikki olemassa oleva on vain aineellista, samoin kuin näkemystä, että ihmisen mieli ei ole aineeton, kutsutaan fysikalismiksi. 

Näkemystä, että ihmisen valinnat määräytyvät väistämättömästi fysikaalisten syiden perusteella, kutsutaan determinismiksi.

Fysikalismin edustajat ovat yrittäneet esittää, että se, mitä ymmärrämme "vapaana tahtona" voi jotenkin nousta aineellisesta maailmasta, vaikka todellisuus, mukaanlukien ihminen, on pohjimmiltaan vain aineetta ja energiaa. Tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkansa.

 

Kokonaan aineellisessa maailmassa kaikki valinnat todellakaan eivät voi olla muuta kuin seurausta aineellisista lainalaisuuksista. Mitään todellista tahdon vapautta ei voi olla tällaisessa todellisuudessa. Ei voi olla myöskään "järjellistä" ajattelua - on vain luonnollisia prosesseja - kuten oksan kasvu puusta.

Video tästä aiheesta. 

Kysymysten aloitussivulle