KRISTILLINEN ETIIKKA JA YHTEISKUNTA

 

Miten ja milloin uskova perustelee etiikkansa Raamatulla?
 

 

Olenko kriittinen ajattelija?

Kriittinen ajattelu on ajattelutapa, jolla pyritään loogiseen johdonmukaisuuteen, totuudenmukaisuuteen ja puolueettomuuteen

 

Termi ”kriittinen ajattelu” (engl. critical thinking) ei tarkoita kritisoivaa ja arvostelevaa suhtautumista asioihin, vaan arvioivaa, johdonmukaista ja puolueetonta pohdintaa. Se on ajattelutapa, jota henkilö pyrkii noudattamaan ja edelleen kehittämään itsessään:

 

“Kriittinen ajattelu on kaikkia aiheita, sisältöjä ja kysymyksiä koskeva lähestymistapa, jossa analysoidaan ja arvioidaan omaa ajattelua huolellisesti ja  pyritään kehittämään ja parantamaan sitä. Kriittinen ajattelu motivoi, tarkkailee, ohjaa ja korjaa itse itseään. Se vaatii valmiutta ja halukkuutta korkeiden laatuvaatimusten tietoiseen soveltamiseen ja noudattamiseen. Kriittinen ajattelu edellyttää myös hyvää viestin vastaanotto- ja lähetyskykyä, ongelmanratkaisutaitoa sekä päättäväistä ja pitkäjänteistä pyrkimystä päästä eroon kaikille luontaisesta itse- ja ryhmäkeskeisyydestä.”[i]

 

Kriittisen ajattelun kolme tunnusmerkkiä ovat:

1 Tosiasioille perustuva, oikeisiin johtopäätöksiin johtava päättely;

2 Kirjoittajan tai puhujan puolueelliseen ennakkoasenteen tunnistaminen;

3 Oma älyllinen rehellisyys.

 

Nämä elementit ovat välttämättömiä, jotta pystymme arvioimaan kohtaamiamme asioita, uutisia, ideologioita ja väitteitä.

 
Kriittinen ajattelu on välttämätöntä kaikilla elämänalueilla median käytöstä maailmankatsomuskysymyksiin

 

Kriittistä ajattelua tarvitaan kaikilla elämänalueilla. Se on joka päivä välttämätöntä median käyttäjälle. On arvioitava, onko tieto luotettavaa, kertooko uutinen kaikki asiaan liittyvät seikat vai onko se suorastaan huijausta. On myös arvioitava, onko kirjoittaja tai puhuja objektiivinen ja olenko toisaalta itse avoin ja ennakkoluuloton lukija ja ajattelija.

 

Kriittistä ajattelua tarvitaan myös laajoissa maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä: Selittääkö maailmankatsomukseni uskottavasti ja järkevästi sen todellisuuden, minkä näen ympärilläni? Voiko näkemyksiäni soveltaa kaikkiin asioihin vai ainoastaan joihinkin asioihin tietyissä olosuhteissa? Onko maailmankatsomuksessani sisäisiä ristiriitaisuuksia?

 

Tosiasioille perustuva, oikeisiin johtopäätöksiin johtava päättely

 

Oman kriittisen arviokyvyn kehittämiseksi on tärkeää ymmärtää, mitä tarkoittaa loogisesti pätevä päättely. Lavery ja Hughes toteavat kriittistä ajattelua käsittelevässä kirjassaan:

“Jos meillä ei ole kriittisen ajattelun taitoa, meidät voi helposti johdattaa uskomaan, että jokin väite on paikkansapitävä, vaikka sen lähtöoletukset eivät tue riittävästi tai ehkä lainkaan johtopäätöstä. Meitä myös jatkuvasti yritetään saada uskomaan asioita, joita toiset tahtovat meidän uskovan. Oman etumme vuoksi meidän on tunnistettava argumentit, jotka eivät täytä loogisen johdonmukaisuuden vaatimuksia. Kriittisen ajattelun kehittämisessä on viime kädessä kysymys älyllisestä itsekunnioituksesta. Se, että annamme toisten ajatella puolestamme, on oman persoonamme arvon alentamista ja vähättelyä.[ii]

Ei kuitenkaan riitä, että tunnistaa oikean tavan tehdä johtopäätöksiä ja huomaa esimerkiksi, milloin kysymyksessä on kehäpäätelmä tai väärä vastakkainasettelu. On myös arvioitava, ovatko lähtöoletukset tosia vai onko niissä virhe, joka johtaa väärään johtopäätökseen, vaikka päättely sinänsä olisi johdonmukaista. Käytännön elämässä suurin ongelma tiedon kriittiseksi arvioimiseksi on juuri se, ettei lukijalla ole riittävästi tietoa eikä hän siksi tunnista virheellistä uutisointia. Hänellä ei ole aikaa tai riittävästi kiinnostusta tarkistaa asioita muista lähteistä, vaan hän luottaa siihen, mitä lehdessä, uutisissa, Wikipediassa tai hakukoneen antamisissa ensimmäisissä lähteissä kerrotaan tai mitä joku hänen arvostamansa henkilö sanoo.

 

Erilaisissa kirjoituksissa ja keskusteluissa esitetyissä väittämissä ovat erittäin yleisiä myös erilaiset sisältövirheet ja harhauttamistekniikat. Tehdään vääriä yleistyksiä, käytetään ”olkiukkoa” (kritisoidaan vääristeltyä tai väärinymmärrettyä versiota toisen edustamasta asiasta tai näkökannasta), arvioidaan jonkin väitteen totuudellisuutta sen alkuperän eikä asian itsensä perusteella, jne. (Erilaisia virheellisen päättelyn muotoja on kymmeniä, ja niistä löytää tietoa esim. hakusanoilla logical fallacies, argumentointivirheet.)

Kirjoittajan tai puhujan puolueelliseen ennakkoasenteen tunnistaminen

 

Riittävää faktatietoa ja kriittistä arviointikykyä tarvitaan myös kirjoittajan tai puhujan mahdollisen puolueellisuuden ja manipuloivan tarkoituksen tunnistamiseksi. Ovatko kirjoittajan tekstin tai lausunnon pohjana olevat tiedot valikoituja ja tarkoitushakuisesti tulkittuja? Mihin kirjoituksella viime kädessä pyritään?

 

Craswell ja Poore toteavat, että tiedonlähteiden kriittiseen arviointiin kuuluu niiden loogisen vahvuuden tai heikkouden tunnistaminen, mutta lisäksi on olennaisen tärkeää ottaa huomioon, että vaikka kirjoittajilla ei olisi harhauttavia tarkoitusperiä, heillä silti on omat ennakko-oletuksensa, uskomuksensa ja ennakkoluulonsa kuten meillä kaikilla.[iii]. (Lue lisää ennakkoluuloista ja –oletuksista tässä)

 

 

Oma älyllinen rehellisyys

Nöyryys tosiasioiden edessä ja tietoisuus taipumuksesta puolueellisuuteen

           

Vastaavalla tavalla kuin tahallinen ja puolueellinen väärän tai puutteellisen tiedon antaminen on moraalisesti väärin eli moraalinen pahe, myös oikean tiedon tahallinen ja puolueellinen väärintulkinta on älyllisesti väärin. Se on intellektuaalinen pahe: älyllistä epärehellisyyttä eli itsepetosta, älyllistä piittaamattomuutta, naiiviutta tai henkistä laiskuutta.

 

Päättelyssä, jossa edetään varmoista lähtökohdista ja joiden hyväksyntään päättelijällä on hyvät perusteet ja oikeutus, hänellä on myös tiedollinen velvollisuus hyväksyä johtopäätös. Jos lähtökohdat ovat todet, johtopäätöksen täytyy olla tosi. Myös sellaisessa päättelyssä, jossa olemassa olevista vaihtoehdoista valitaan jollekin asialle paras selitys, älyllisesti rehellinen henkilö valitsee sen, mihin kaikki tosiasiat viittaavat ja mikä kaikkein laajimmin, vahvimmin, todennäköisimmin, luontevimmin ja kilpailevia selityksiä paremmin selittää asian.

 

Kriittiseen ajatteluun kuuluu siis älyllinen rehellisyys ja tietynlainen nöyryys: Tunnustetaan tosiasiat ja hyväksytään niiden mukainen johtopäätös, vaikka se ei olisi itselle mieluinen eikä sopisi omaan ideologiaan tai teologiaan. Tunnustetaan, että omat tiedot ovat olleet virheellisiä tai riittämättömiä. Ollaan tietoisia myös siitä, että jokaisella on taipumus ennakkoluuloisuuteen ja puolueellisuuteen.

 

Älylliseen rehellisyyteen kuuluu myös empaattisuus:

“Lue toisen tekstiä niin kuin haluaisit omaasi luettavan.”

 

Älylliseen rehellisyyteen sisältyy enemmän kuin vain tosiasioiden ja omien virhearvioiden tunnustaminen. Siihen kuuluu olennaisesti myös empaattinen lukeminen ja kuunteleminen: rehti suhtautuminen keskustelukumppaniin ja vilpitön halu ymmärtää tämän viesti. Ei tartuta yksittäisiin virheisiin tai muodollisiin heikkouksiin, vaan keskitytään siihen olennaiseen sisältöön, mitä toinen yrittää tuoda esiin.

 

Linda Elder liittää rehdin ja empaattisen tulkinnan osaksi kriittisen ajattelun määritelmää:

 

“Kriittinen ajattelu on itseohjautuvaa ja itseään kontrolloivaa ajattelua, jolla pyritään   laadultaan korkeimmantasoiseen, rehtiin ja tasapuoliseen päättelyyn. Henkilöt, jotka ajattelevat kriittisesti, pyrkivät johdonmukaisesti järkevään, tasapuoliseen, kohtuulliseen ja empaattiseen elämänasenteeseen.”[iv]

 

Laveryn ja Hughesin mielestä lukijalla ja kuulijalla on jopa moraalinen velvollisuus tulkita teksti niin, että tulkinta on kaikista asiayhteyden sallimista vaihtoehdoista kirjoittajan kannalta suopein[v]. Randolph Mayes ehdottaa tällaista tulkintaa varten “kultaista sääntöä”: "Tulkitse muita niin kuin haluaisit heidän tulkitsevan sinua.”[vi]

 

Kun kriittinen ja empaattinen tulkitsija ei ole varma jonkin lukemansa tai kuulemansa kohdan merkityksestä, hän tiedustelee kirjoittajalta tai puhujalta, mitä tämä tarkoitti. Näin hän saa tarvitsemaansa lisätietoa ja voi varmistua siitä, että on ymmärtänyt toisen oikein. Jos ei ole mahdollisuutta kysyä kirjoittajalta, tarkennusta voi saada esim. tämän muista kirjoituksista tai lausunnoista tai hänen yleisestä toimintatavastaan.

 

Jos mediassa sovellettaisiin empaattista tulkintaa, otsikoita poliitikkojen ja muiden toimijoiden ”kohupuheista” olisi vähemmän. Niin suomalaisen kuin kansainvälisen median käyttäjät ovat tottuneet uutisointikaavaan, johon kuuluu jonkin puheen tai kirjoituksen osan huomiota herättävä uutisointi, usein irrotettuna asiayhteydestään, ja siitä aiheutuneen paheksunnan vuoksi seuraavana päivänä kyseisen henkilön selitys, mitä tämä hänen ilmaisunsa tarkoitti ja mitä hän tahtoi sanoa.

 

Empaattinen ja reilu tulkitsija ei tarvitse tällaisia selityksiä.

 

 

Kriittinen ajattelu ei tarkoita, että periaatteen vuoksi kaikki on kyseenalaistettava tai yleiset totuudet ja vakiintuneet käytännöt hylättävä

 

Teologian, seurakuntaelämän, etiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun alueella tapaa mielipiteitä, joita esittäville henkilöille on tyypillistä pyrkimys kyseenalaistaa asioita periaatteen vuoksi. Kyseenalaistaessaan joitakin rakenteita ja asenteita, joiden perusta saattaa ollakin heikko, he samalla asettavat epäilyksenalaiseksi myös kristinuskon perustavaa laatua olevia oppeja.

 

Asioiden tarpeettomassa, tavaksi tulleessa kyseenalaistamisessa on jo skeptisen ajattelun piirteitä.

Mikä ero on kriittisellä ajattelulla ja epäilyllä?

 

Sellainen kriittinen ajattelu, ettei suoralta kädeltä uskota kaikkea vaan halutaan tarkistaa asioita, on tervettä epäilyä ja pyrkimystä parempaan ymmärrykseen ja totuuteen. Mutta jos positiivinen ja tutkiva oikeaan tietoon pyrkiminen muuttuu todistusaineiston ja tutkimustulosten periaatteelliseksi ja valikoivaksi kyseenalaistamiseksi, vähättelyksi tai hylkäämiseksi, terveen epäilyn sijaan on tullut skeptistä ajattelutapaa. Skeptikko ei johtopäätöksiä tehdessään välttämättä ole edes perehtynyt todistusaineistoon, koska ei lähtökohtaisesti tunnusta sen todistusarvoa.

 

Sekä kriittinen ajattelija että epäilijä esittävät kysymyksiä. Monet epäilijän esittämät kysymykset tai haasteet ovat hyviä.

Monet uskoville esitetyistä haasteista eivät ole keveitä, vaan kysymykset koskevat aivan kristillisen uskon perusteita. Hyvät ja järkevät kysymykset ansaitsevat hyvät ja järkevät vastaukset. Monet epäilijät tuntevat kuitenkin vain kysymykset ja ovat jääneet siihen luuloon, ettei niihin ole vastauksia.(8)[vii]

Hyviin kysymyksiin on kuitenkin tarjolla hyvät vastaukset, jos kysyjä haluaa todella kuulla ne. Kaikilla kysymyksillä ei kuitenkaan vilpittömästi pyritä asioiden todelliseen ymmärtämiseen.

 

Valikoiva, älyllisesti epärehellinen epäily

 

Termillä ”skeptisismi” voidaan tarkoittaa erityyppistä ja -asteista epäilyä. Arkikielessä skeptisyydellä yleensä tarkoitetaan epäuskoisuutta, epäluuloisuutta tai pessimistisyyttä jonkin asian suhteen, esim. ”Olen aika skeptinen sen suhteen, että syntyy sopimus.” Tieto-opillisena näkemyksenä skeptisismillä tarkoitetaan useimmiten sitä, että epäillään ylipäätänsä tiedon luotettavuutta ja tietämisen mahdollisuutta. ”Ei voi tietää mitään varmasti” on voimakkain epäilyn muoto.

 

Epäilijä vaatii usein epärealistista todistusaineistoa unohtaen, että on asioita, joita ei voi todistaa sataprosenttisesti, mutta jotka ylittävät järkevän epäilyn, ja se riittää oikeutukseksi niiden uskomiselle. Lisäksi on perusasioita ja -uskomuksia, joita ei tarvitse eikä edes voi todistaa, koska ne ymmärretään suoran havainnon ja tiedostamisen pohjalta: esim. oman mielen ja toisten mielten olemassaolo, itsemme ulkopuolisen maailman olemassaolo, matemaattiset totuudet, itsestään selvät loogisen ajattelun periaatteet, moraaliset arvot tai se, että ennen tätä hetkeä on ollut menneitä tapahtumia.

 

”Kroonisen skeptikonkaan” epäily ei käytännössä kuitenkaan kohdistu kaikkeen, vaan ainoastaan tiettyihin asioihin. Valikoivuutta osoittaa jo lähtökohtaisesti se, että skeptikko ei epäile omaa skeptisismiään. Tämä tekee skeptisismistä itsensä kumoavan ajattelutavan. Väittämä ”totuutta ei voi tietää” kumoaa itsensä, koska se itsessään väittää jotakin todeksi totuuden tietämisestä. Jos totuutta ei voi tietää, ei myöskään voi tietää sitä totuutta, että totuutta ei voi tietää.

 

Luonnon ja tosiasioiden todistuksen ja asioiden parhaan selityksen voi hylätä ainoastaan älyllisesti epärehellisistä syistä, joiden taustalla voi olla ideologia, filosofinen tai teologinen näkemys, omien tekojen puolustelu, tunnesyyt, ym. Toisinaan on tilanteita, joissa päättelijä jopa rehellisesti tunnustaa, ettei keksi mitään parempaa selitystä kuin vastapuolen tarjoama, mutta siitä huolimatta ideologisen tai filosofisen näkemyksensä torjuu sen toivoen, että joskus ilmaantuu jokin vielä tuntematon selitys.

 

Tällainen päättely noudattaa seuraavia muotoja: Esim. “Tämän selityksen on oltava virheellinen, koska se merkitsisi että Jumala on olemassa. Siksi se on virheellinen.” (Tässä on kysymyksessä argumentointivirhe, joka tunnetaan nimellä “seurauksiin vetoaminen”, Appeal to consequences) sekä “Toivon, että jokin muu selitys on olemassa. Siksi se on olemassa ja voin hylätä tämän oman ideologiani vastaisen selityksen.” (Tässä on kysymys “toiveajattelun” argumentointivirheestä, “Wishful thinking”.)

 

Se, että Luoja-Jumala luonnon ulkopuolisena tekijänä on vaikuttanut jossain asiassa ja tilanteessa ylittäen toiminnallaan luonnon normaalit prosessit, on näille tieteen selityskyvyn ulottumattomissa oleville asioille todennäköisempi ja parempi selitys kuin se, että on olemassa jokin toistaiseksi tuntematon luonnollinen syy esim. sille, että toivottomasti sairas paranee juuri sillä hetkellä, kun hänen puolestaan rukoillaan.

 

Sokea mies, jonka Jeesus paransi, päätteli, että hänen parantumisensa täytyi olla Jumalan aikaansaama ihme, koska mitään vastaavaa ei ollut koskaan todettu tapahtuvan (Joh. 9:32-33). Tiedämme luonnon lainalaisuuksista tarpeeksi - niin tieteellisen tutkimuksen kuin oman kokemuksen perusteella - voidaksemme todeta järkevän epäilyn ylittävällä varmuudella, että joitakin asioita ei voi tapahtua luonnollisin prosessein.

Krooninen epäilijä mitätöi kepeästi perustavanlaatuiset, painavat argumentit

 

Krooninen epäilijä haluaa yhä uusia todisteita. Hän on kuitenkin jo etukäteen päättänyt, että joissakin asioissa mitkään argumentit tai todisteet eivät riitä hänelle. Vakuuttuneisuuden pistettä ei käytännössä hänen kohdallaan voi saavuttaa, vaan maaliviiva siirtyy yhä eteenpäin. Sen jälkeen, kun keskustelukumppani on esittänyt kaikille mahdollisille alueille liittyvät argumentit, hän saattaa vielä kuulla skeptikolta, ettei hänen juuri perustelemansa kanta pohjaudu millekään järkevälle argumentille. Tämä on keskustelufoorumeilla varsin tavallista.

 

Skeptikon ajattelu- ja väittelytavalle on tyypillistä, että perustavanlaatuiset, painavat argumentit sivuutetaan ja mitätöidään kepeästi ja ilman niitä kumoavien omien argumentin esittämistä – olivat ne klassisia todisteita Jumalan olemassaolosta, talouden tunnuslukuja, historiallisia tosiasioita tai inhimillisiä yleisesti tunnettuja totuuksia. Skeptikko hylkää jumalatodisteet tietäen hyvin, että ne liittyvät korkeimpiin ja perimmäisiin luonnollisiin ja loogisiin perusteluihin, mitä ihmisellä lähtökohtaisesti voi olla saatavissa. Yksi tällainen jumalatodiste on objektiivisten moraaliarvojen ja niihin liittyvän moraalisen velvoitteen olemassaolo, koska moraalista hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää ei voi selittää ilman ihmisen ulkopuolista lähdettä ja auktoriteettia.

 

Erittäin usein -  niin moraaliseen argumenttiin kuin muihin kysymyksiin liittyen - voi kuulla jonkun sanovan: “Kyllä tuon voi selittää,” ja sitten esittävän oman ajatuksensa. Vaihtoehtoinen, selitysvoimaltaan ja –ulottuvuudeltaan heikompi selitysehdotus ei kuitenkaan ole sama asia kuin argumentti, jolla voidaan kumota toinen argumentti.[viii] Pelkkä vastakkainen mielipide tai jonkin asian leimaaminen negatiivisella tavalla eivät myöskään ole argumentteja.

 

Monet ajatukset tai selitysehdotukset, joita epäilijä esittää uusina ja edistyksellisinä ja jotka hänen mielestään tuovat johonkin kysymykseen ratkaisun, edustavat vanhoja, filosofien,  teologien ja muiden tutkijoiden jo läpikotaisesti tutkimia ajatustapoja ja näkemyksiä, jotka on ehkä jo yleisesti todettu virheellisiksi jo kauan sitten (esim. Jeesuksen epähistoriallisuus, Jumalan kaikkivoipuuden ja pahan olemassaolon yhteensopimattomuus, yhteensopivuus, Uuden testamentin kirjoitusten myyttisyys).

Kriittiselle ajattelulle on tyypillistä nöyryys, krooniselle epäilylle hybris

 

Edellä mainittu argumenttien kepeä sivuuttaminen on yksi osoitus hybriksestä, joka on ominaista valikoivalle, krooniselle skeptisismille. Hybriksellä tarkoitetaan ylpeää ja ylimielistä itsensä ja omien kykyjen yliarviointia. Keskustelupalstoilla esiintyy kommentointia, jossa joku arvostelee kärkevästi korkeasti oppineita henkilöitä näiden omalla erikoisalalla ja suhtautuu heihin vähättelevästi leimaten yhdellä kommentilla koko ansiokkaan ja moitteettoman akateemisen työn ja uran mitättömäksi – siitä huolimatta, että kommentoija ei selvästikään tunne kyseistä oppialaa ja hänen oma koulutustaustansa on heikompi tai liittyy muille alueille. On myös tavallista, että tartutaan arvostelevasti seikkoihin, jotka ovat kokonaisuuden kannalta vähämerkityksisiä, sen sijaan että luettaisiin tekstiä empaattisesti, kiinnitettäisiin huomiota itse asian paikkansapitävyyteen ja pyrittäisiin todelliseen keskusteluun ja totuuden etsimiseen.

 

Epäilevä ajattelutapa, samoin kuin kriittinen pohdinta, on itse valittu suhtautumistapa.

Henkilö, joka edustaa tietoista, valikoivaa skeptistä ajattelua, on jo valinnut kantansa, eikä hänen lähestymistapaansa voi vaikuttaa argumentoinnilla.

 

 

Onko omassa ajattelussani skeptisismille ominaisia piirteitä? 
Maria ja Sakarias esimerkkeinä kriittisestä ajattelusta ja epäilystä

 

Kaikki voivat ajattelussaan syyllistyä jossain määrin puolueellisuuteen, ylpeyteen ja ylimielisyyteen. Skeptiselle ajattelulle ominaisia piirteitä löytyy muiltakin kuin kuin esim. militanteilta ateisteilta. Yksittäisissä asioissa ja asenteissa niitä saattaa löytyä itse keneltäkin - jopa joiltakin Jumalaa palvelevilta Raamatun henkilöiltä.

Epäilevä Tuomas ei ole paras esimerkki epäilijästä

 

“Epäilevä Tuomas” on tunnetuin Raamatun esimerkki epäilystä, joskaan ei paras. Tuomashan uskoi, kun näki saman todistusaineiston, minkä muutkin opetuslapset olivat nähneet, ja totesi epäilyksensä perusteettomaksi. Jeesuksen sanoista Tuomakselle “älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen” (Joh.20:27) voi kuitenkin päätellä, ettei tämän olisi pitänyt tässä asiassa epäillä, koska hänellä oli todistustietoa luotettavista lähteistä. Todistus on myös pätevä tiedon lähde, vaikkei se perustukaan omaan välittömään havaintoon.[ix]

 

Tuomaalla oli parhaiden ystäviensä yksimielinen todistus siitä, että nämä olivat nähneet ylösnousseen Jeesuksen, sekä Jeesuksen oman aiempaan opetukseen sisältynyt todistus siitä, että hän ei jää kuolleeksi. (Ajatus Messiaan kuolemasta ja henkilökohtaisesta ylösnousemuksesta ennen muita kuolleita oli juutalaiselle ajattelulle vieras, mikä selittää opetuslasten hämmennyksen, mutta Joh. 14:1-5 osoittaa, että Tuomas itse oli osallistunut keskusteluun, jossa Jeesus kertoi tulevasta kärsimyksestään, kuolemastaan ja sen jälkeistä menostaan Taivaallisen Isänsä luo ja takaisintulostaan.)

 

Sakarias halusi lisätodistetta, vaikka hänellä jo oli korkein todistus

 

Luukkaan evankeliumin luvusta 1 löytyy mielenkiintoinen esimerkki niin epäilystä kuin kriittisestä ajattelusta. Enkeli Gabriel ilmestyi sekä Johannes Kastajan isälle Sakariaalle kuin Jeesuksen äidille Marialle, ja hänellä oli kummallekin samantapainen viesti: Maria ja Sakariaan vaimo Elisabet saisivat lapsen, jonka syntyminen olisi luonnollisissa oloissa mahdotonta. Maria saisi lapsen ilman miestä, Elisabet taas ei ollut enää hedelmällisessä iässä. Samantapaisessa tilanteessa Maria osoitti kriittistä ajattelua, Sakarias epäilystä.

 

Alkukielisen tekstin mukaan Sakarias olisi halunnut jonkin lisäperustelun, lisätodisteen, voidakseen olla varma enkelin välittämästä viestistä: “Minkä perusteella voin tulla tietämään tämän?” - "How will I know this for certain?” (NASB). (Raamatunkäännös 1938 ei tuo tätä selvästi esiin, sillä siinä tämä kohta on käännetty “Kuinka minä tämän käsittäisin?”) Sakariaan epäilevä asenne ilmeni siinä, että hän halusi lisätodistetta tilanteessa, jossa hänelle oli juuri annettu korkein mahdollinen vakuutus ja vahvistus: Itse arkkienkeli suoraan taivaasta ilmestyi hänelle temppelin kaikkeinpyhimmässä silmin nähtävästi ja korvin kuultavasti, mikä oli erittäin harvinainen Jumalan suosionosoitus ja ilmoitus ihmiselle. Mikä todistus tai viesti olisi voinut olla vielä vahvemmin perusteltu ja arvovaltaisempi kuin tämä? Mikä tämä Sakariaan toivoma lisätodiste olisi voinut olla?

 

Välitettyään suuren uutisen enkeli joutui nuhtelemaan Sakariasta ja huomauttamaan tälle, millaisesta kommunikaatiotilanteesta oli kysymys: "Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä, ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan sinulle tämän ilosanoman.” (Luuk 1:19) Epäilevän asenteensa vuoksi Sakarias rangaistukseksi joka menetti puhekykynsä lapsen syntymään asti.

 

Skeptikot vetoavat Jumalan olemassaolokysymyksessä usein siihen, että Jumala heidän mielestään kätkeytyy eikä anna riittäviä todisteita itsestään. Heidän kirjoituksistaan saa sen käsityksen, että hyväksyttäviä todisteita olisivat Jumalan henkilökohtainen näkyvä ilmestyminen ja monumentaaliset ihmeet. Ihminen ei kuitenkaan voisi suoranaisesti kohdata Jumalaa tuhoutumatta. Jos Jumala lähettäisi korkeimman enkelilähettilään, Gabrielin, ilmestymään skeptikolle ja vahvistamaan, että Raamatun sanoma on totta, uskoisiko tämä? Gabrielhan ilmestyi Sakariaalle, joka oli hurskas, Jumalaan uskova mies ja jopa palveli Häntä pappina – mutta Sakarias ei silti uskonut kuulemaansa viestiä. Ylipapit ja fariseuksetkaan eivät uskoneet, mitä Jeesus sanoi itsestään, vaikka hän vahvisti sanansa monin ihmeteoin. Sen jälkeen kun hän oli tehnyt ennennäkemättömän ihmeen ja herättänyt Lasaruksen kuolleista, ylipapit ja fariseukset päättivät surmata hänet. (Joh. 11:39-53)

 

Maria – kriittinen ajattelija

 

Maria otti Gabrielin viestin vastaan vaatimatta lisätodisteita. Hän totesi kaikkien tosiseikkojen osoittavan, että se, mitä hän näki ja kuuli oli Jumalan ilmoitus. Kysymys, jonka hän esitti enkelille - “Miten tämä voi tapahtua?” – ei ilmaissut epäilyä vaan tiedonhalua ja luonnollista uteliaisuutta: Enkelin ilmoituksesta ja sanamuodosta hän oli selvästi ymmärtänyt, että hän saisi lapsen ollessaan vielä neitsyt, ja häntä kiinnosti, miten tämä luonnollisesti mahdoton asia tapahtuisi. Gabriel vastasi soimaamatta ja jatkoi vielä keskustelua kertomalla, että myös Marian sukulaisen Elisabetinkin kohdalla oli tapahtunut ihme.

 

- Nämä kaksi keskustelua eroavat selvästi toisistaan.

 

 

Olenko kriittinen ajattelija vai valikoiva epäilijä?

 

Edellä on tullut esiin useita kriittisen, puolueettomuuteen pyrkivän ajattelun ja toisaalta valikoivan, kroonisen skeptisismin tuntomerkkejä. Seuraavassa niitä on vielä kiteytetty, siten että  niitä voi tarkistaa omaa ajattelutapaansa:

 

Epäilijä

  • On ylpeä epäilyksistään.

  • Noudattaa erilaisia arviointiasteikkoja eri henkilöiden ja asioiden suhteen.

  • On jo ennakolta päättänyt mielipiteensä eikä ota vastakkaisia argumentteja vakavasti.

  • Torjuu viestin sen perusteella, ettei pidä sen välittäjästä tai ei yleensä ole samaa mieltä hänen kanssaan.

  • Vähättelee vastakkaisen mielipiteen edustajien persoonaa ja pätevyyttä

  • Esittää varmoja mielipiteitä asioista, joista hänellä ei ole riittävästi tietoa.

  • Odottaa joissakin asioissa epärealistisia todisteita.

  • Kyseenalaistaa asioita vain periaatteen vuoksi.

 

 

Kriittinen ajattelija

  • Suhtautuu asioihin tasapuolisesti ja reilusti ja pyrkii korkeatasoiseen päättelyyn.

  • Ottaa huomioon, että mediassa on paljon paikkansapitämätöntä tietoa

  • Ottaa huomioon, että asioilla voi olla myös toinen puoli.

  • Odottaa jonkin uutisen kuullessaan lisäselvityksiä eikä tuomitse siinä mainittua henkilöä tai tahoa yksittäisen tiedon perusteella.

  • Ottaa huomioon, että myös hänen arvostamansa henkilöt ja auktoriteetit voivat esittää virheellisiä näkemyksiä

  • On avoin hankkimaan lisätietoa ymmärtääkseen asioita paremmin

  • On valmis tunnustamaan olleensa väärässä jossain asiassa.

  • Tiedostaa, että hänellä itsellään voi olla perustelemattomia, puolueellisia ennakko-oletuksia

  • Lukee ja tulkitsee toisen tekstiä niin kuin haluaisi omaansa tulkittavan.

 

....................................................................​

VIITTEET

[i] Alkuperäinen englanninkielinen määritelmä (criticalthinking.org): “Critical thinking is that mode of thinking — about any subject, content, or problem — in which the thinker improves the quality of his or her thinking by skillfully analyzing, assessing, and reconstructing it. Critical thinking is self-directed, self-disciplined, self-monitored, and self-corrective thinking. It presupposes assent to rigorous standards of excellence and mindful command of their use. It entails effective communication and problem-solving abilities, as well as a commitment to overcome our native egocentrism and sociocentrism.”

 

[ii] Lavery, Jonathan and Hughes, William. 2008. Critical Thinking: An Introduction to the Basic Skills. Fifth edition. Printed in Canada: Broadview Press. Sivu 20

 

[iii] Craswell, Gail and Poore, Megan. 2012. Writing for Academic Success. SAGE Study Skills

Series. Second Edition. First published 2005. Printed in India. Kindle Edition: SAGE Publications. Sivu 38.

“It is vital to realize that, however well intentioned they may be, authors do have prejudices, assumptions and beliefs just as we all do. One therefore needs to exercise critical intelligence when reading: to question the underlying assumptions, consider the possibility of theoretical, methodological and other biases, and to assess the soundness of the data or evidence presented, and the logic of their arguments”

 

[iv] Elder Linda. Criticalthinking.org.  http://www.criticalthinking.org/pages/our-concept-and-definition-of-critical-thinking/411  “Critical thinking is self-guided, self-disciplined thinking which attempts to reason at the highest level of quality in a fair-minded way. People who think critically consistently attempt to live rationally, reasonably, empathically.”

 

[v] Lavery and Hughes 2008, 56

 

[vi] Mayes, G. Randolph.  Rational Reconstruction and the Principle of Charity. An article at http://www.csus.edu/indiv/m/mayesgr/phl4/Tutorial/phl4charity.htm. Sacramento State University Department of Philosophy

 

[vii] Geisler, Norman L. and Ronald M. Rhodes. 1990. When Skeptics Ask. Printed in the United States of America First published 1990: Baker Books. Sivu 8

 

[viii] Koukl, Gregory, 2009. Tactics: A Game Plan for Discussing Your Christian Convictions. Kindle Edition. Zondervan. p. 62.

 

[ix] Audi, Robert. 2002. The Sources of Knowledge. In Oxford Handbook of Epistemology. Edited by Paul K. Moser. Printed in the United States of America. Kindle Edition: Oxford University Press. Page 73