Makaroniperspektiivi:
Mitä tarkoittaa ennakkoluulo?
  • Onko minulla ennakkoluuloja? Katsonko joitakin asioita yksipuolisesti ja rajoittuneesti makaroniperspektiivistä?

  • Vai onko niin, että minulla ei ole ennakkoluuloja, mutta sen sijaan minulla on joitakin virheellisiä ennakko-oletuksia?

  • Onko minulla joissakin asioissa ennakko-oletuksia, jotka ovat oikeita, mutta joissakin asioissa taas ennakkoluuloja?

  • Entä olemmeko minä ja ryhmäni toisten ihmisten ennakkoluulojen kohteena? Arvioidaanko meitä makaroniperspektiivistä?

Ennakkoluulo ja ennakko-oletus - ovatko ne sama asia?


Tässä artikkelissa tarkastellaan ennakkoluuloja (engl. bias): miten ne syntyvät ja mikä on niille ominaista. Sitä, mitä tutkijat sanovat ennakkoluuloista, on helppo soveltaa omiin kokemuksiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin. On myös helppo huomata, että eri näkemyksiä edustavat ihmiset saattavat yhtä lailla pitää itseään ennakkoluulojen kohteina.

Usein kuitenkin sekoitetaan keskenään kaksi asiaa: ennakkoluulo ja ennakko-oletus (presupposition). Niiden ero on tärkeää tiedostaa, ja artikkelissa käsitellään myös sitä.

 

Ennakkoluulon määritelmä


Psykologi Gordon Allportin “The Nature of Prejudice”, joka ilmestyi vuonna 1954, on edelleen arvostettu ennakkoluulojen olemusta ja syitä käsittelevä perusteos. (Dovidio et al 2005, xi) Hänen mukaansa ennakkoluulo tarkoittaa ajattelua, jossa suositaan tai ollaan suosimatta tiettyjä ihmisiä ja asioita aiempien mielipiteiden ja riittämättömän asioihin perehtymisen pohjalta, usein tunnepohjaisesti. Lyhin määritelmä hänen mukaansa on "Ennakkoluulo on negatiivista ajattelua toisista ilman riittäviä perusteita". (Allport 1979, 12)

Asiaa käsittelevästä kirjallisuudesta voi kiteyttää myös seuraavia määritelmiä ennakkoluulolle:


Ennakkoluulo on negatiivinen tai positiivinen tuntemus tai asenne henkilöitä tai asioita kohtaan ilman sitä tukevaa henkilökohtaista kokemusta.

Ennakkoluuloisuus on puolueellista ajattelua, taipumus ajatella joistakin asioista siten, ettei muita näkökohtia oteta huomioon.

Ennakkoluuloisuus on jonkin henkilön, ryhmän tai asian tai aatteen suosimista tai pitämistä muita parempana tavalla, joka voidaan osoittaa puolueelliseksi. Se johtaa usein ihmisten ja asioiden epäoikeudenmukaiseen kohteluun.


Ennakkoluulo muodostuu tarkkailijan omien käsitysten ja arvostusten tai muualta saatujen epävarmojen tietojen perusteella. Tavallisesti ennakkoluulolla tarkoitetaan myös käsitystä, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa.


Ennakkoluulot perustuvat ihmisten ja asioiden luokittelulle


Kun pyrimme hallitsemaan jokapäiväistä elämäämme ja käsittelemään ympäriltämme tulevaa tietoa, meillä on taipumus tehdä yleistyksiä ja luokitella asioita ja ihmisiä. Tällainen kategoriointi auttaa meitä tunnistamaan ja valitsemaan oman ryhmämme.

Allport toteaa, että näitä luokitteluja tehdessämme helposti yleistämme asioita liikaa, ja luokkien sisältö edustaa siksi omaa yksinkertaistettua kokemustamme maailmasta. Jotkut luokat perustuvat ensi käden tietoon, mutta olemme aivan yhtä valmiita muodostamaan perusteettomia, jopa järjenvastaisia kategorioita. Näissä luokitteluissa ei joskus ole mukana totuuden häivääkään, vaan olemme rakentaneet ne täysin kuulopuheiden, tunteiden ja kuvitelmien varaan. Jokaiseen luokkaan yleensä liittyy tunnelataus. Ennakkoluuloisuutta esiintyy kaikkialla ja kaikissa kulttuureissa, ja kaikki ryhmät pystyvät esittämään toisista liioitellun yleistettyjä väitteitä. (25-27)

Kun ihmisten ja asioiden luokat ovat mielissämme valmiina, pystymme nopeasti sijoittamaan jonkin kohtaamamme asian tai ihmisen sopivaan lokeroon. Luokkien avulla myös ennustamme tulevia tilanteita ja ihmisten käytöstä ja reaktioita. (17-20) Jos jostakin henkilöstä tai ryhmän jäsenistä on muodostunut tietty kuva, kaikki, mitä he sen jälkeen tekevät tai sanovat, sovitetaan enempää miettimättä tähän malliin.


Vaalikeskusteluissa kaikki, mitä oma suosikkiehdokas sanoo, nähdään oikeana, koska hän kuuluu “oikessa olevien” luokkaan. Vastaehdokkaan sanomiset nähdään kielteisessä valossa, vaikka hän sanoisi jotain “oikein”. Jo hänen ilmestymisensä TV-ruutuun on vastenmielistä.

Tai kun kristitty ministeri esittää haastattelussa mielipiteen jostain vastuualueeseensa kuuluvasta yhteiskunnallisesta asiasta, jolla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa ja josta toisen ideologian edustaja voisi esittää saman mielipiteen, hänen oletetaan tällöinkin pyrkivän tuomaan esiin Raamatun opetuksia ja puhuvan uskonnollisen fundamentalismin pohjalta - olemmehan sijoittaneet hänet uskonnollisten fundamentalistien luokkaan.

On jopa niin, että kun jollakulla tiedetään olevan kristillinen vakaumus tai hän kuuluu johonkin tiettyyn seurakuntaan, joidenkin ihmisten mielestä hänen ammattitaitonsa tai akateeminen pätevyytensä on siksi kyseenalainen. Tästähän on usein esimerkkejä mediassa ja nettikeskusteluissa.


Ennakkoluulot voivat perustua arvoille, joita pidämme tärkeinä. Jotkut arvot ovat yksilölle tai ryhmälle niin tärkeitä, että kaikki niiden vastainen todistuaineisto ja järkiselitykset muokataan niitä tukeviksi. Kun esim. uskollisuus ja lojaalius kotiseutua kohtaan on jollekulle tärkeä arvo, oman asuinalueen tai synnyinseudun ilmiselvät puutteetkin käännetään parhain päin. Aina kun asiaan liittyy tunteita ja henkilökohtaisesti tärkeitä arvoja, ihmisillä on taipumus epärealistiseen toiveajatteluun. (Allport 1979, 26)

Sama koskee tavoitteita ja aatteellisia ohjelmia, jotka perustuvat tärkeinä ja keskeisinä pidetyille arvoille. Kun joku on riittävän lojaali jollekin ideologialle ja agendalle, hän on valmis sivuuttamaan sitä vastaan todistavat seikat ja kääntämään ne toisin päin.

 

Ryhmään kuuluminen vaikuttaa omiin ennakkoluuloihin


Luokittelun käsitettä on Allportin jälkeen kehitetty edelleen, ja tärkeäksi kysymykseksi on noussut se tapa, millä ihmiset tunnistavat oman sosiaalisen identiteettinssä eli luokittelevat itsensä johonkin ryhmään ja vastaavasti sulkeutuvat pois joistakin muista ryhmistä. Sillä, miten henkilö näkee itsensä, on ratkaiseva merkitys hänen ajattelulleen, arvioinneilleen ja käytökselleen. (Dovidio et al, 2005, 73)

Kun ihminen kokee ensisijaisesti olevansa osa jotain ryhmää, sen yhteiset tavoitteet ja saavutukset tulevat hänen omikseen. Ryhmän ominaisuuksia yleistetään kaikkiin sen jäseniin, ja jäsenten eroja vähätellään. Toiset taas näkevät itsensä ennen kaikkea yksilönä, jolle oma hyvinvointi ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen on tärkeintä. Tällöin omat ajatukset ja mieltymykset korostuvat pikemmin kuin ryhmän. (74)

Ryhmiä, joita kohtaan tunnemme lojaaliutta ja sidonnaisuutta, kutsutaan sisäryhmiksi. Ennakkoluulojen syntyä koskevan ryhmänormiteorian mukaan tällaisten ryhmien paine muokkaa siihen kuuluvien asenteita avoimesti tai huomaamatta. Elämämme aikana samaistumme moniinkin sisäryhmiin. Yksinkertaisesti määriteltyinä ne ovat sellaisia, että voimme käyttää niistä puhuessamme sanaa "me".


Tällaisia ryhmiä ovat perhe, suku, koululuokat, seurakunta, uskontokunta, ammattiryhmä, rintamatoverit, puolue, kansakunta ja monet muut. Ei ole olemassa kulttuuria, jossa ei oletettaisi lapsen kuuluvan vanhempiensa ryhmään ja omaksuvan sen käyttäytymistapoja, uskomuksia, arvostuksia, perinteitä ja myös käsitystä "vihollisista". Eri kulttuureissa seuraavan sukupolven vapaus valita vanhempiensa ryhmäjäsenyydet tai torjua kuitenkin vaihtelevat. (Allport 1979, 41, 30-33)
 

Yksilöllisestikään ajatteleva ei voi täysin irrottautua sisäryhmiensä vaikutuksesta. Niiden piirissä tutuiksi tulleet asiat saavat yleensä myönteisen arvolatauksen: arvostamme esim. niitä tapoja ja niitä ruokia, joihin olemme pienestä pitäen tottuneet. Tutussa ympäristössä meille syntyy myös lojaalius koko ryhmää kohtaan - siitä huolimatta, että tunnemme henkilökohtaisesti vain murto-osan esim. omista maanmiehistämme.

Vastaavasti hahmotamme viiteryhmiä, joihin vertaamme ovaa ryhmäämme. Ei voi olla olemassa sisäryhmää, ellei vastaavasti ole "ulkoryhmiä", joista se erottuu. Yhden ryhmän jäsenyys ei kuitenkaan automaattisesti johda kielteisyyteen, torjuvuuteen tai vihamielisyyteen muita ryhmiä kohtaan. Vaikka "yhteinen vihollinen" kiistatta luo ryhmähenkeä voimakkaammin kuin mikään muu asia, on silti niin, että ensin ihmisille yleensä syntyy positiivinen sisäryhmähenki, ja mahdollinen vihamielisyys ja torjuvuus muita ryhmiä kohtaan vahvistaa sitä. (41)

Yhteenkuuluvuuden korostumisesta ja erottautumisesta muista ryhmistä seuraa monia ennakkoluuloja. Kun ihmisille on syntynyt käsityksiä eri luokista ja siitä, mihin he itse kuuluvat tai eivät kuulu, ja kun he ovat tehneet yleistyksiä näiden luokkien piirteistä, erilaiset tilanteet, tapahtumat ja uutiset on helppo nähdä näitä käsityksiä vahvistavina.

Uusia asioita yritetään sovittaa vanhoihin uskomuksiinsillä seurauksella, että tosiasiat vääristyvät


Kun ihmiset pyrkivät ymmärtämään tilanteita ympärillään ja yhteisössään, heillä on luokittelun lisäksi muita tapoja hahmottaa niitä. Yksi tapa on sovittaa eteen tulevia asioita aiempiin uskomuksiin, eli pyritään johdonmukaisuuteen aiempien uskomusten ja uusien havaintojen välillä. “Tämä asia johtuu tästä, ja tämä liittyy tähän.”
 

Eräässä Itä-Euroopan maassa, jossa hyväntekeväisyydellä ei ole pitkiä perinteitä, kristillisen lasten avustusjärjestön johtajat kuulivat viranomaisilta seuraavan kommentin: “Emme ole löytäneet teidän toiminnastanne mitään väärinkäytöksiä, mutta jotain hämärää tässä täytyy olla. Mihin te todellisuudessa pyritte? Kukaan ei auta pyyteettömästi toisia, ilman että saa siitä itse jotakin hyötyä.”

Viranomaisten uskomuksiin ja tapaan nähdä maailma ei sopinut ajatus, että joku voi auttaa toista pelkästä lähimmäisenrakkaudesta, hyvästä sydämestä. Auttajien siis täytyi olla samanlaisia oman edun tavoittelijoita kuin kaikki muutkin, ja jos toimintaa tutkittaisiin tarpeeksi kauan, varmasti sieltä paljastuisi toisten hyväksikäyttöä ja varojen kavallusta.

 

Uuden havainnon sovittamista vanhoihin uskomuksiin on myös se, että jokin ikävä totuus pyritään sivuuttamaan selittelyillä tai vähättelyillä. Miten esim. sovittaa toisiinsa aiempi uskomus "olen älykäs ja pätevä" ja se epäjohdonmukainen seikka, etten päässyt kokeesta läpi? Toisiinsa sopimattomien asioiden “johdonmukaistaminen” johtaa helposti epätarkkoihin ja vääriin selityksiin. (Bless et al 2005, 2). Omia laiminlyöntejä ja virheitä puoleutellaan “järkeilemällä”. Asioita vääristellään, jotta uudet ja yllättävät havainnot jotenkin saataisiin sopimaan entisiin käsityksiin.

 

Etsitään selityksiä oletettujen motiivien ja
valikoivasti hankitun tiedon pohjalta


Jotkut pyrkivät analysoimaan eri tilanteiden syitä “keittiönpöytäpsykologin” ja maallikkotutkijan asenteella. Näille selityksille on tyypillistä, että omalle käytökselle löydetään syyt ennen kaikkea ympäristöstä ja muiden ihmisten aiheuttamista tilanteista. Kun taas selitetään toisten käytöstä, syitä etsitään heidän omista ominaisuuksistaan, luonteestaan ja motiiveistaan. (McLeod, 2010)


Selitämme toisten käytöstä, mielipiteitä ja ratkaisuja heidän naiiviuudellaan, kateudellaan, ahneudellaan, vallanhalullaan, vihallaan, erilaisuuden pelollaan ja fobioillaan, fundamentalismillaan, tietämättömyydellään, uskonnollisesta yhteisöstä johtuvalla fanatismilla, vanhanaikaisuudella, suoranaisella julmuudella ja rakkaudettomuudella, ennakkoluuloisuudella jne. Esimerkkejä tästä saamme lukea usein lehdistä ja nettikeskusteluista.


Mutta kun toisten motiiveja yritetään selittää omien ennakkokäsitysten ja kotitekoisen psykologian pohjalta ilman, että tunnetaan kyseessä olevia henkilöitä, tilanteita ja asianhaaroja, tehdään joskus täysin virheellisiä ja epäoikeudenmukaisia päätelmiä.


Jos toisia arvioivalla henkilöllä ei itsellään ole käsitystä esimerkiksi ehdottomasta moraalista ja siitä, että on olemassa tuonpuoleista, absoluuttista pyhyyttä, hänen on vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää sitä, että toiset noudattavat tämän moraalin mukaisia periaatteita ja aidosti kunnioittavat tätä pyhää eivätkä halua loukata Jumalaa ja tehdä syntiä.

Toisten vakaumukselle ja pyhyyden kunnioitukselle annetaan siksi omia selityksiä: Pyhyyden käsitystä rinnastetaan joidenkin kaukaisten kulttuurien ja uskontojen irrationaalisiin, alkukantaisiin tabukäsityksiin, jollaisista tulisi nykymaailmassa päästä eroon, ja tiettyjen moraalisääntöjen noudattaminen ja opettaminen on fanatismia, toisten rajoittamista ja syrjintää, vanhanaikaisuutta, pikkumaisuutta tai hurskastelua.


On tavallista, että samat ihmiset suhtautuvat eri tilanteisiin eri taktiikoilla ja heillä on eri asioita varten vaihtelevat standardit. Sen sijaan, että he maallikkotutkijan ominaisuudessaan keräisivät vilpittömästi tosiasioita, he kohdistavat analyyttistä ja kriittistä asennettaa eri asioihin valikoivasti. Kaikissa tilanteissa ei edes suostuta perehtymään asioiden todellisiin syihin. (Bless et al 2005, 5)

Suhtautuminen tosiasioihin ja niiden hankintaan riippuu tällöin omista arvoista ja intresseistä. Jos jotakin tilannetta pidetään itselle tärkeänä, asiatiedon hankintaan ja työstämiseen paneudutaan enemmän. Toisissa asioissa taas tehdään pinnallisia ja yksinkertaistettuja päätelmiä jopa ilman faktaperusteita. (5)


 

Tehdään nopeita johtopäätöksiä ja
vältetään vaivalloista asioihin paneutumista


Asioihin perehtyminen vaatisi yleensä myös vaivannäköä, johon kaikki eivät ole valmiita. Tavallista onkin, että paineen alla tai erityisen monimutkaisia asioita kohdattaessa pyritään nopeaan ja helppoon johtopäätökseen.

On olemassa sanonta, että joku “puhuu sillä varmuudella minkä vain täydellinen tietämättömyys asiasta voi antaa". Maallikkoasiantuntijan asenteella puhutaan jostakin, mihin ei todellisuudessa olla perehtyneitä. Tähän on itse kenenkin kovin helppo syyllistyä.


Kun esimerkiksi julkisuudessa keskustellaan kristillisyydestä ja sen suhteesta eri ilmiöihin ja asioihin, asiaa kommentoivilla on usein niin puutteellista ja virheellistä tietoa Raamatusta, että keskustelua on tältä pohjalta käytännössä mahdotonta käydä. Virheelliset käsitykset ovat juurtuneet niin syvään keskustelukumppanien mieliin, että niitä on keskustelun kuluessa vaikea korjata. Ennakkoluuloista poikkeavaa tietoa ei oteta vastaan eikää puolueetonta faktojen keräämistä ja avointa, tutkivaa mieltä sovelleta asiaan, joka on omien näkemysten vastainen.

Samoilta ateististisilta sivustoilta hajanaisen raamattutietonsa hankkivat henkilöt viittaavat Raamatun jakeisiin ja sen oletettuihin ristiriitoihin ja opetuksiin tavalla, joka vain paljastaa heidän puutteellisen tietämyksensä.


Huhut ja virheelliset uutiset, joita ei olla vaivauduttu tarkistamaan, ovat omiaan tuottamaan ennakkoluuloista johdettuja pikatulkintoja sekä vahvistamaan jo olemassa olevia lokeroituja käsityksiä. Jos mediassa vallitsee tietty ennakkokäsitys, toimittajilla on taipumus uutisoinnillaan vahvistaa sitä. Tänä päivänä huhut ja väärät tiedot leviävät hetkessä, ja asiayhteydestään irrotetut sitaatit ja väärälle tulkinnalle perustuvat sensaatioluontoiset otsikot saavuttavat lyhyessä ajassa satoja tuhansia ja miljoonia ihmisiä ja osaltaan vahvistavat heidän ennakkoluulojaan.

Sosiaalisessa mediassa paheksutaan yhteistuumin sitä, mitä jonkun henkilön uskotaan sanoneen tai jonkun valtion oletetaan tehneen. Jos virheellinen tieto myöhemmin korjataan, mitä ei suinkaan aina tapahdu, se ei välttämättä peruuta jo syntynyttä asennevaikutusta. Tietäen yleiset ennakko-oletukset, toimittaja jo lähtökohtaisesti otsikoi huomiota herättävällä tavalla myös sellaisia uutisia, jotka eivät tällaista otsikkoa edes ansaitsisi.

Allport toteaa, että kuulopuheet ovat keskeisiä taustatekijöitä vihamielisten ennakkoluulojen syntymiselle ja väkivaltaisuuksille. Hänen mukaansa on suorastaan lainalaisuus, ettei yksikään joukkomekkala ole syntynyt tai lynkkausmieliala päässyt valtaan ilman huhua, joka on laukaissut välittömän raivon jotakuta henkilöä, joukkoa tai ideologiaa kohtaan. (63)

 

Ennakkoluulojen murtaminen on yleensä vaikeaa


Allportin mukaan on hämmästyttävää, kuinka vaikeaa meidän on muuttaa vakiintuneita luokittelujamme, vaikka huomaisimme niissä jotain tosiasioiden vastaista. Näyttää siltä, että kun olemme kerran luoneet omat yleistyksemme, ne tyydyttävät meitä. Miksi muuttaa hyviä luokitteluja joka kerta, kun ilmenee jotain uutta? Kun olemme tottuneet yhteen automerkkiin, miksi harkita toista? Miksi horjuttaa asioiden tasapainoa?


On yleistä, että ihmiset pitävät kiinni ennakkoluuloistaan jopa silloin, kun henkilökohtaisesti kohtaavat niiden vastaisia tosiasioita.

“Niin, nämä ovat mukavia ryhmään X kuuluvia henkilöitä, mutta...”
“Minulla on joitakin ryhmään X kuuluvia ystäviä, mutta....”

 

Uusien tosiasioiden ei anneta muuttaa jo tehtyjä yleistyksiä, mutta ne tunnustetaan poikkeuksiksi, jotka vahvistavat säännön. Allport ei maailmankuuluna psykologinakaan voi muuta kuin ihmetellä sitä, kuinka irrationaalista ennakkoluuloinen ajattelu voi joskus olla: ennakkoluulo tekee tyhjäksi todistusaineiston ja mitätöi ja ohittaa jopa henkilökohtaisen kokemuksen. (23)

Jos joku on valinnut kantansa ennakkoluulojen perusteella, yleensä mikään vastakkaisten vakuuttelujen ja perustelujen määrä ei riitä osoittamaan hänelle, että hänen tulisi tarkistaa näkökantaansa ja että vallalla oleva yksi ainoa totuus ei ehkä pidäkään paikkaansa. Keskusteluilla ja väittelyillä voidaan varsin harvoin muuttaa toisten ennakkolu
uloisia mielipiteitä, mutta niillä voidaan vaikuttaa vilpittömien totuuden etsijöiden näkemyksiin.

Allport on varsin pessimistinen ennakkoluulojen murtamisen suhteen. Hänen mielestään ennakkoluuloinen henkilö pystyy siirtämään luomiensa kategorioiden raja-aitoja yleensä vain seuraavin edellytyksin:


- Hän kuuluu harvinaiseen avoimesti ajattelevien ihmisten ryhmään. Tällaiset ihmiset suhtautuvat varauksellisesti ennalta-asetettuihin leimoihin, luokitteluihin tai yleistyksiin. He haluavat kaikissa asioissa tietää tosiasiat ja muodostaa näkemyksensä niiden perusteella.

- Ennakkokäsityksiä ollaan valmiita muuttamaan myös, jos kyseessä on oma etu. Joku on saattanut jonkin karvaan kokemuksen seurauksena havaita, että hänen luokittelunsa on ollut virheellinen. Jos hän on kerran erehtynyt pitämään myrkkysientä syötävänä, hän ei tee samaa virhettä uudestaan vaan siirtää luokittelun rajaa tämän sienen kohdalla. (24)


Ennakkoluulojen lieventäminen tai murtaminen edellyttäisi Allportin mukaan sitä, että ihmisten olisi muutettava periaatettaan, jolla luokittelevat toisia. Kun esim. rotukategoriaan asetetut ihmiset siirretään isompaan luokkaan jonkin maan kansalaisuuden tai viime kädessä ihmisyyden perusteella, voidaan edestauttaa etnisten ennakkoluulojen murtumista.
 

Kristityllehän tämä ihmisten kuuluminen yhteen luokkaan on itsestään selvä opillinen asia: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja heidän muuttumaton ihmisarvonsa perustuu sille, että heissä on Jumalan kuva, kaikki ovat samassa asemassa Luojaan nähden, ja Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia samalla tavalla.


Artikkelin lopussa palaan vielä ennakkoluulojen murtamiseen ja mielen uudistumiseen raamatullisesta näkökulmasta. Sitä ennen tarkastelen ennakko-oletuksia.
 

Ennakkoluulon ja ennakko-oletuksen ero


Ennakkoluulo siis tarkoittaa ajattelua, jossa suositaan tiettyjä ihmisiä ja asioita aiempien mielipiteiden ja riittämättömän asioihin perehtymisen pohjalta, usein tunnepohjaisesti.

Ennakko-oletus (presupposition) taas tarkoittaa, että jotain asiaa pidetään itsestään selvänä, välttämättömänä edellytyksenä tai tosiasioihin perustuvana ajattelun ja tutkimuksen lähtökohtana. Niin tavallisessa elämässä kuin tieteellisessä tutkimuksessa on oltava joitakin ennakko-oletuksia ja perususkomuksia.

Ennakkoluulo on jo käsitteenä kielteisesti sävyttynyt, koska se tarkoittaa huonosti perusteltua ja liiallisesti yleistettyä uskomusta. Kaikkien ennakkoluulojen pohja on enemmän tai vähemmän hatara. Ennakkoluulon ja ennakko-oletuksen erona on se, että jälkimmäinen pyritään pohjaamaan tutkittuun tietoon ja yleisille totuuksille.

Ennakko-oletukset voivat olla oikeita, vääriä tai osittain oikeita. Ne voivat myös olla puolueettomia tai puolueellisia. Silloin kun ne ovat puolueellisia, eli joitakin näkökulmia, tiedon lähteitä tai tosiasioita heikoin perustein poissulkevia, ne ovat käytännössä sama asia kuin ennakkoluulo.

 

Jos kaikilla on jokin ennakko-oletus, kenen oletus on “ennakkoluulo”?

 

Kaikilla tutkijoilla ja ajattelijoilla on siis joitakin ennakko-oletuksia. Kaikilla ennakko-oletuksilla ei kuitenkaan ole samaa totuus- ja painoarvoa, vaikka niiden haltijat olisivat yhtä vakuuttuneita ja vilpittömiä.

Jos tutkijan ennakko-oletus perustuu sisäryhmän mielipiteeseen siten, että siinä lähtökohtaisesti torjutaan jonkin ulkoryhmän näkemys, se on puolueellinen.

 

Jos esim. ajatus Jumalan olemassaolosta ja luomistyöstä selityksenä maailmankaikkeuden synnylle torjutaan pelkästään siksi, että se on luokiteltu ryhmään “uskonnolliset ajatukset”, kyseessä on ennakkoluuloinen, puolueellinen ennakko-oletus.

Väite Jumalan olemassaolosta on hyväksyttävä tai hylättävä sen omien ansioiden tai puutteiden pohjalta, ei sen perusteella, miten tutkija ja hänen ryhmänsä on lähtökohtaisesti luokitellut tämän ajatuksen.


Jokaiselle opiskelijalle ja tutkijalle on periaatteessa itsestään selvää, että tutkimuksen tulee perustua objektiiviselle asenteelle ja lähdeaineistoon on suhtauduttava kriittisesti. (Samojen periaatteiden tulisi koskea myös journalismia.) Leedy and Ormrod toteavat tutkimuksen tekoa ja kirjoittamista koskevassa ohjekirjassaan:


“Useimmat tutkijat pyrkivät objektiivisuuteen. He uskovat, että heidän omien vaikutelmiensa ja ennakkoluulojensa tulisi vaikuttaa havaintoihin mahdollisimman vähän, mieluiten ei ollenkaan.

Tutkijalla, joka lähtökohtana on oman hypoteesinsa oikeaksi todistaminen eikä sen todentaminen, onko se oikea vai väärä, ei ole objektiivista ja avointa asennetta, joka on olennaisen tärkeä hyvälle tutkimukselle. Tutkijan ennakkoasenne ja puolueellisuus voi vaikuttaa siten, että hän ottaa huomioon vain sellaiset seikat, mitkä tukevat hänen hypoteesiaan. Vaikka se joskus tuntuisikin vaikealta, meidän on annettava lastujen pudota sinne, minne ne putovat.


Ennakkoluulo voi alentaa tutkimuksen pätevyyttä ja luotettavuutta paitsi valikoivuuden vuoksi myös siksi, että itse mittaus- ja arviointikriteereissä on virheellisyyttä. Erityisesti silloin, kun mitataan aineettomia ilmiöitä, käytettävät kriteerit saattavat mitata jotain asiaa vain epäsuorasti, ja siksi erilaiset ennakkokäsitykset voivat vaikuttaa tuloksiin. (Esim. vastaukset, jotka valitaan erilaisista arviointiasteikoista, ovat herkkiä tulkinnoille, ennakkoluuloille, muistivirheille jne.) Myös aineellisia asioita mitattaessa luotettavuus on joskus kyseenalaista. Jos meidän on otettava vyötärönmitta, tulos riippuu siitä, miten haluamme tulkita kriteerin, että mittanauhaa on pidettävä “tiukasti”. Mutta kuinka tiukka on “tiukka”? (Leedy & Ormrod 2010, 21.29, 56)


Tutkimuksen objektiivisuus ei siis käytännössä ole itsestään selvää. Artikkelissaan “Maailmankatsomusten vaikutus tieteellisiin teorioihin” (kuten laajemmin kirjassaan “Tiedekeskustelun avoimuuskoe”) Tapio Puolimatka (2012) käsittelee tieteentekijän ennakko-oletusten ja perususkomusten vaikutusta tutkimukseen:


Tieteentekijän perususkomukset vaikuttavat hänen tapaansa rakentaa, ymmärtää tai soveltaa tieteellisiä teorioita. Vaikka tutkija pyrkii rajaamaan tutkimuskohteensa tarkasti, hän ei pysty välttämään laaja-alaisten ennakko-oletusten tekemistä. Hän tietysti pyrkii määrittelemään tutkimusongelmansa täsmällisesti, jotta saisi selville uutta tietoa jostakin rajatusta todellisuuden osasta. Hän ei kuitenkaan voi välttää laajempia kannanottoja, koska hän joutuu ottamaan kantaa siihen, millä tavalla tutkimuksen kohteena olevasta todellisuuden osasta on mahdollista saada tietoa ja miten se suhteutuu muuhun todellisuuteen.

Tutkijan kokonaiskäsitys vaikuttaa siihen, miten hän ymmärtää sen kapean todellisuuden osan, jota hän varsinaisesti tutkii. Niinpä tieteentekijä joutuu tutkimuksessaan tekemään oletuksia, jotka ylittävät hänen tieteellisen tietonsa rajat. Rajallisena olentona tutkija joutuu tutkimustyössään nojautumaan sellaiseen intuitiiviseen kokonaiskäsitykseen, jota hän ei voi tieteellisesti osoittaa oikeaksi.

Tieteelliset teoriat eivät ole pelkkiä neutraaleja kuvauksia, vaan niissä heijastuvat perustavat uskomukset todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Tämän ymmärtäminen antaa mahdollisuuden kriittisesti arvioida teorioita niiden perustavista lähtöoletuksista lähtien. -- Vaikka tieteelliset teoriat kohdistuvat yleensä vain yhteen tai muutamaan todellisuuden aspektiin, niissä kuitenkin lausumattomasti tehdään oletuksia siitä, millä tavalla todellisuuden aspektit suhteutuvat toisiinsa

 

Puolimatka toteaa edelleen, että vaikka tieteentekijä aina tekee tutkimustyötään perususkomusten varassa ottaen niissä kantaa todellisuuden alkuperään, kokonaistarkoitukseen ja perimmäiseen järjestykseen, kilpailevien perususkomusten pätevyyttä voidaan arvioida niiden johdonmukaisuuden ja selitysvoiman perusteella.


“Perususkomuksia ei voida sanan varsinaisessa mielessä todistaa oikeiksi, mutta niille voidaan saada epäsuoraa tiedollista tukea.”

 

 

Voiko esittää puolueettomia johtopäätöksiä asiasta,johon henkilökohtaisesti uskoo?


Usein ajatellaan, että jos joku on henkilökohtaisesti vakuuttunut jostakin asiasta ja uskoo siihen, puolueeton suhtautuminen ei ole mahdollista eivätkä johtopäätökset siksi ole luotettavia. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. J.P. Moreland ja William Craig (149-151) valaisevat tätä kysymystä psykologisen ja rationaalisen objektiisuuden käsitteiden avulla:

Psykologinen objektiivisuus tarkoittaa, että jollakulla ei ole jostain asiasta henkilökohtaista kantaa tai mielipidettä siksi, että se ei kiinnosta tai kosketa häntä. Tällainen neutraalius ei välttämättä aina kuitenkaan ole tavoiteltava tai edes mahdollinen tila. Neutraalius, näkemyksen puute, saattaa johtua siitä, ettei henkilö ole perehtynyt asiaan riittävästi.


Ei toki esim. syöpätutkijan tule olla täysin “neutraali” ja vailla henkilökohtaista mielipidettä tutkimuskohteestansa. Totta kai on järkevää ja oikein ajatella, että syöpä on vahingollinen asia, joka on pyrittävä tutkimustiedon avulla hävittämään. Ei myöskään yhteiskuntatutkijan tule olla “neutraali” suhteessa rikollisiin ilmiöihin.

Tai jos joku on vakuuttunut tutkimustulosten ja hyvien syiden perusteella siitä, että Uusi testamentti kirjoitettiin ensimmäisellä vuosisadalla, tai että maailmankaikkeus osoittaa suunnittelun merkkejä, ei toki olisi järkevää eikä älyllisesti hyveellistä pysyä sitoutumattomana asiassa, jossa tietty johtopäätös on ilmeinen.

Olennaista puolueettomuudelle on se, että pystyy erottamaan hyvät ja huonot perustelut toisistaan ja pitäytyä hyviin perusteluihin. Tätä nimitetään rationaaliseksi objektiivisuudeksi. Se, että asiasta muodostuu henkilökohtainen mielipide, ei estä pätevää ja puolueetonta tutkimusta.

Mitä tulee esim. kysymyksiin Jumalan olemassaolosta, Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudesta, kristityn ei siis tarvitse olla psykologisesti objektiivinen voidakseen tunnistaa ja esittää päteviä perusteluja Jumalan olemassaololle ja tyhjälle haudalle. Se, että rationaalinen objektiivisuus on mahdollista ilman psykologista objektiivisuuttakin itse asiassa mahdollistaa järkevän julkisen keskustelun ja eri näkemysten ja mielipiteiden kehittämisen ja tarkistamisen

 

“Ennakkoluulo ennakko-oletuksista”:
Joitakin ennakko-oletuksia pidetään ennakkoluuloisesti itsestään selvinä

 

Ennakko-oletukset saattavat siis perustua ennakkoluuloille eivätkä suinkaan itsestäänselville tosiasioille. Voidaankin todeta, että on olemassa ennakko-oletuksia koskevia ennakkoluuloja: Jotkut ennakko-oletukset katsotaan tunne- tai uskomuspohjalta oikeiksi, vaikka niille ei ole riittäviä perusteita, toiset taas hylätään. Nämä ovat siis ennakkoluuloja ennakko-oletuksista.

Allport totetaa, että yhteisö saattaa pitää tiettyjä ennakkoluuloja hyväksyttäviä.


Eräässä psykologisessa kokeessa testattiin, millaiset koululaisten asenteet ovat aikuisten mielestä “ennakkoluuloisia". Kun varhaisnuoret esittivät pilkallisia tai kriittisiä arvioita opettajista tai vastakkaisesta sukupuolesta, sitä ei pidetty ennakkoluuloisena. Mutta jos he esittivät kriittisiä tai epäluuloisia arvioita poliittisesta yhdistyksestä, sosiaaliluokasta, rodusta tai kansallisuudesta, niitä pidettiin ennakkoluuloisina. Toisin sanoen jonkin toisia erottelevan asenteen hyväksyttävyys riippui arvioitsijoiden omista ennakkoasenteista. (10)


Se, että yhteisö hyväksyy tietyt ennakkoluulot, on selvästi nähtävissä tilanteissa, joissa vallalle on päässyt niin kutsuttu yhden totuuden ajattelutapa. Siitä poikkeavia mielipiteitä pidetään ennakkoluuloisina. Kun ryhmä A erittää mielipiteen, joka on erilainen kuin ryhmällä B, sitä saatetaan pitä jopa vihapuheena. Jos taas ryhmä B esittää mielipiteen, joka vastaavalla tavalla eriää A-ryhmän näkemyksestä, se ei olekaan ennakkoluuloa eikä vihaa.

Juuri tälle perustuu se, minkä asioiden suvaitseminen ja millainen ajattelu on jossakin asenneilmastossa ja kulttuurissa hyväksyttävää. Tälle perustuu myös se, että tiedeyhteisö hyväksyy vain tietynlaisen maailmankuvan tutkimuksen perustaksi.

J. Warner Wallace kommentoi seuraavasti sitä varsin tavallista ennakkoluuloista ajatusta, että nimenomaan uskovien ennakkoasenne on puolueellinen:

 

Älä erehdy luulemaan, että vain uskovilla on mielipide ja näkemys. Jokaisella ihmisellä on perusnäkemys, josta käsin tarkastelemme asioita. Kuitenkin meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä päätelmiä tosiasioiden pohjalta, mikäli näkökulmamme ei sulje pois tiettyä todistusaineistoa jo ennen kuin alamme tutkia asiaa.

Juuri tällaisten päätelmien tekoahan tapahtuu jatkuvasti maamme oikeuslaitoksessa, joka käyttää lautamiehiä. Ihmisiä, joilla on erilaisia näkemyksiä, kutsutaan yhteen tekemään päätöksiä elämää ja kuolemaa koskevista asioista, koska tuomarit ja lakimiehet ovat vakuuttuneita, että näkemyseroistaan huolimatta lautamiehet kykenevät tekemään oikeudenmukaisia johtopäätöksiä. (Wallace 2013)

 

 

Toiset ennakko-oletukset mahdollistavatenemmän
avoimmuutta kuin toiset


Greg Koukl (2013) toteaa samaan tapaan filosofi J.P. Morelandiin viitaten, että konservatiivisilla kristityillä tutkijoilla ja teologeilla on toki oma näkökulmansa, kuten kaikilla muillakin. Heidän ennakko-oletuksensa ei kuitenkaan vaikuta johtopäätöksiin samalla tavoin kuin esim.sellaisten liberaalien tutkijoiden, jotka lähtökohtaisesti sulkevat pois ihmeiden mahdollisuuden.

Jos ihmeiden mahdollisuus eliminoidaan jo ennen tutkimuksen alkamista, päädytään väistämättä johtopäätökseen, että evankeliumit eivät kerro todellisista tapahtumista - ihmeitähän ei voi tapahtua. Ylösnousemusta puoltavia todisteita ei voi ottaa huomioon, koska ylösnousemus on ihme.


Konservatiivisella tutkijalla, joka tunnustaa ihmeiden mahdollisuuden, ei ole tutkimuksessaan vastaavaa rajoittuneisuutta. Hän uskoo luonnonlakeihin mutta on samalla avoin Jumalan toiminnalle, joka ylittää luonnonlait, eli hän pitää ihmeitä mahdollisina. Koska hänen maailmankatsomuksessaan on tilaa molemmille mahdollisuuksille, hän pystyy tarkastelemaan todistusaineistoa laajemmasta näkökulmasta kuin tutkija, joka sulkee pois tietyt vaihtoehdot ennen kuin on edes katsonut todistusaineistoa.

Siksi kristillinen ennakko-oletus laajentaa näkökulmaa, ei suinkaan kavenna sitä, päinvastoin kuin usein ajatellaan. Uskovalla on paremmat mahdollisuudet löytää totuus.

 

 

Raamatullinen tapa väärien ennakkoluulojen murtamiselle:
Oma sisäinen muuttuminen ja tiedollisen perustan uudistuminen


Mitä Raamattu opettaa ennakkoluulojen murtumisesta ja ajattelutavan muutoksesta?

Voimakas sisäinen täyskäännös ja sitä seuraava uudistuminen johtaa siihen, että uskovan käsitys itsestään, toisista ja eri asioiden totuusarvosta muuttuu. Kaikki Jeesuksen seuraajat ovat saaneet ainakin jollain tavoin kokea Pyhän Hengen muuttavaa voimaa. Raamattu opettaa selvästi jatkuvan sisäisen muuttumisen ja totuudessa pysymisen tärkeydestä.

Hengen uudistavan työn ansiosta uskovilla on paremmat edellytykset murtaa ennakkoluuloja kuin niillä ihmisillä, joiden luonnolliset mahdollisuudet ennakkoluulojen muuttamiselle perustuvat psykologi Allportin mukaan vain luonteenpiirteille ja oman edun tavoittelulle. Vaikka kristityilläkin on ennakkoluuloja toisistaan, kaikessa vajavuudessaankin uskovien keskinäinen hengen yhteys ja uskonveljien ja -sisarten arvostus ylittää yleisesti ottaen luokka-, sukupuoli- ja kansallisuusrajat tavalla, minkä vertaista ei löydy mistään muusta yhteisöstä maailmassa.

Seuraavissa raamatunpaikoissa, monien muiden joukossa, tulee esiin sisäinen uudistus ja hengellinen mielenmuutos:


Room. 12:2: muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Ef. 4:23 --teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte -- ja uudistua mielenne hengeltä
24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
25 Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.


Paavali opettaa seuraavassa Kolossalaiskirjeen kohdassa myös, että tähän mielenmuutokseen sisältyy pitäytyminen totuuteen (jae 9) ja oikeaan tietoon (jae 10, epignōsis). Mielenmuutokseen kuuluu myös käyttäytyminen tämän uuden olotilan mukaisesti sekä inhimillisten ryhmärajojen kaatuminen sen suhteen, kuka voi päästä tähän asemaan Jumalan edessä. Ymmärrämme, että Kristuksen työn tähden se on mahdollista niin juutalaisille kuin pakanoille kaikista kansoista ja kaikille yhteiskuntaluokkiin kuuluville.

 

Kol. 3:8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.


Kun ajattelee Paavalin (entiseltä nimeltään Sauluksen) taustaa ja aiempaa elämää, hänen ajattelutapansa muutos on hämmästyttävä. Hänellä oli ollut erittäin selkeä identiteetti ja lojaalius sisäryhmäänsä kohtaan: Hän oli “israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa” (Room. 11:1). Hän oli fariseus (Fil. 3:5) ja pitäytyi tiukasti ja kiivaasti esi-isiensä perinnäissääntöihin ja identifioitui juutalaisiin ja juutalaisuuteen. (Gal. 1:14). Hänellä oli ollut myös selkeä näkemys ulkoryhmistä ja “vihollisista”.

Sisäryhmän jäsenyys oli Paavalin aiemmassa suhtautumistavassa todellakin johtanut torjuvuuteen ja vihamielisyyteen toista ryhmää kohtaan. Hän oli seurakunnan, Jeesuksen seuraajien vainoaja (Fil. 3:6, Apt. 8:3). Pelkästään se, että joku kuului tähän “ulkoryhmään” ja uskoi ja ajatteli tietyllä tavalla, oli hän kuka hyvänsä, mies tai nainen, riitti vainon perusteeksi.


Apt. 9:1-2. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.

 

Jeesukseen uskovien vainoaja joutui kuitenkin tilanteeseen, jossa hänen teologiansa ja ennakkoluulonsa murtuivat yhdessä hetkessä. Jeesus itse ilmestyi hänelle Damaskon tiellä ja sanoi: “Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.”


Paavali joutui arvioimaan kaiken uudelleen: käsityksensä Jumalan olemuksesta, Jeesuksen persoonasta, pelastuksesta, samoin kuin koko siihenastisen jumalanpalveluksensa, tekemisensä ja toimensa. Hän ymmärsi olleensa väärässä. Jeesus antoi tyrmistyneelle Paavalille myös tehtävän, joka oli fariseukselle ja juutalaiselle oppineelle ennakkoluulojen ja -oletusten vastainen: evankeliumin julistustyön pakanoiden keskuudessa.


Kun Paavali kohtasi Jeesuksen, hänelle valkeni asioiden faktapohja uudella tavalla, ja kun hän muuttui sisäisesti uudeksi ihmiseksi, hänen ajattelutapansa muuttui täysin. Ja niin seurakuntalaiset saivat ihmeekseen todeta: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti" (Gal. 1:23). Filippiläiskirjeessä Paavali kuvaa arvojensa muuttumista seuraavasti:
 

Fil. 3:7-8. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

 

Paavalin todistus kuningas Agrippan edessä kiteyttää hänen aiemmat ennakkokäsityksensä ja -luulonsa: “Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan.” (Apt. 26: 9)

Puhutellessaan Paavalia Jeesus sanoi, että tämän tulevaan tehtävään kuuluisi “avata heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” Paavali auttaisi näitä ihmisiä ymmärtämään uutta tietoa ja toimimaan sen mukaan. Kirjeissään Paavali lukuisissa kohdissa voimakkaasti korostakin pitäytymistä totuuteen. Hän toteaa Herralta saamastaan tehtävästä: “ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.” (1 Tim. 2:7)

Ohjatessaan samassa kirjeessä Timoteusta seurakunnan järjestykseen liittyvissä asioissa Paavali korostaa, että tämän on vältettävä ennakkoluuloista suhtautumista ja arvioitava kaikkia samoilla kriteereillä. (1 Tim. 5:21 on ainoa Uuden testamentin kohta, jossa esiintyy sana “ennakkoluulo”, prokrima.)


1 Tim. 5:20-21. Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.

Jeesus opetti: “Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio." (Joh. 7:24). Profeetta Jesaja oli ennustanut hänestä: “Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta” (Jes. 11:3)

 

Mutta voiko edes Raamattua tulkita ilman puolueetonta ennakkoasennetta? Onko yhtä raamatullista totuutta olemassakaan?


Toisten mielestä Raamattuakaan ei voi tulkita puolueettomasti eikä siitä voi esittää mitään varmaa yhtä ja ainoaa tulkintaa, vaan Raamattua voi kukin tulkita miten haluaa, ja näin sillä voidaan perustella omia henkilökohtaisia näkemyksiä.

Asia on liian laaja tarkemmin käsiteltäväksi tässä yhteydessä, mutta se on silti tärkeää mainita, koska ajatus Raamatun ennakkoluuloisesta tulkinnasta tulee usein esille ja Raamatusta on pyritty julkisessa keskustelussa löytämään tukea asioille, jotka ovat selkeästi ristiriidassa klassisen kristinuskon näkemysten kanssa. Tällaiset tulkinnat ja opetukset eivät läpäisisi Paavalin totuuskriteerejä.

Tekstejä ei toki voi tulkita miten kukin haluaa - ei Raamattua, lehtiartikkelia, kirjaa tai puhetta - eikä kaikkia tulkintoja voi pitää samanarvoisina. On loogisesti välttämätöntä, että jokaisella tekstillä on tietty yhteys itsensä ulkopuolelle, eli sillä on tietty looginen rakennekonteksti: Tekstillä on yhteys kirjoittajaan, lukijaan ja tarkoitetodellisuuteen. Myös näillä kolmella kontekstitekijällä on looginen yhteys keskenään: Kirjoittajalla ja lukijalla on tietty suhde, ja sekä kirjoittajalla että lukijalla on tietty suhde ja näkökulma tarkoitetodellisuuteen. Teksti heijastaa välttämättä näitä suhteita. Sen perusteella, mikä on tekstin yhteys näihin tekijöihin ja suhteisiin, pystyy määrittelemään tekstin oikean tulkinnan.

Lisäksi on olemassa tulkinnan lakeja, hermeneuttisia periaatteita, jotka määrittelevät sen, miten tekstin yhteyksiä näihin itsensä ulkopuolisiin tekijöihin tulkitaan oikein.


Yksi periaate on se, että kirjoittajan tarkoitus (intentio) ei voi olla sellainen, mikä ei ilmene tekstin muodon ja merkityksen kokonaisuudesta tai ei ole sopusoinnussa sen kanssa. Toinen esimerkki monista hermeneuttisista periaatteista on, että tekstin merkitys (viittaus todellisuuteen) ei voi olla kirjoittajan tietämyksen vastainen eikä ristiriidassa sen kanssa, minkä hän tietää lukijoiden tietävän näistä semanttisista merkityksistä.


Jos Raamatun tai minkä tahansa tekstin tulkintaan sisältyy vääristeleviä ennakkoasenteita, tekstin loogisen kontekstirakenteen ja hermeneuttisten lainalaisuuksien avulla ne kyllä paljastuvat.


 

Miksi joku ei katso tai ei halua katsoa asioita puolueettomastitai lukea Raamattua vilpittömästi?


Allport totesi edellä, että ennakkoluulojen murtaminen on vaikeaa, koska vain harvat ovat luonteeltaan riittävän avarakatseisia ja avoimia. Tämä psykologinen näkökulma ei kuitenkaan ulotu riittävän syvälle voidakseen täysin selittää ennakkoluulojen ja -asenteiden syitä. Rehellisyys ja avoimuus eivät ole pelkkä luonteenpiirre, vaan sisäinen mielenlaatu. Se liittyy siihen, millaisia me olemme mieleltämme ja hengeltämme.

Kaikenluonteiset ja kaikkiin ryhmiin kuuluvat ihmiset voivat olla puolueettomia ja rehellisiä, mutta ensin heidän on “astuttava valoon” ja tultava arvioitaviksi tosiasioiden ja muuttumattomien objektiivisten kriteerien pohjalta ja näin kohdattava ja tunnustettava puolueeton totuus itsestään.


Jos jollakulla on niin vahva käsitys omasta arviointikyvystään ja omien lähtökohtiensa oikeellisuudesta, ettei hän halua tarkistaa niiden faktaperusteita eikä vaivaudu vertaamaan niitä muihin, se on merkki ylimielisestä ja ylpeästä mielenlaadusta.

Vain itsetietoisen ylenkatseellisesta mielestä voivat nousta sellaiset väitteet kuin “Raamattu on satukirja.", "Jumalan olemassaolon puolesta ei ole ainuttakaan hyvää argumenttia.” tai “Mitään ei voi tietää varmasti”, ja monet muut klassisen kristillisen opin vastaiset lausunnot.


Totuuden tunnustamista estää ennen kaikkea halu välttyä ikävien, omaan henkilöön liittyvien asioiden kohtaamiselta. Ei tulla valoon, ettei tarvitse korjata ja muuttaa jotain asiaa, oli se sitten henkilökohtainen moraalinen ongelma tai jokin virheellinen käsitys. Ihminen mieluummin pitää ennakkoluulonsa eikä horjuta totuttujen tapojen ja ajattelumallien tasapainoa.

Paavali joutui, kiistattomien tosiasioiden pakottavan todistusvoiman edessä, henkilökohtaisesti nöyrtymään koko persoonallaan ja tunnustamaan totuuden asioissa, joissa hän oli sen ennen torjunut haluamatta tarkistaa sitä. Se, mitä hän kirjoittaa Timotukselle heijastaa rehellisellä ja puhuttelevalla tavalla totuutta siitä, mikä hän oli ollut ennen, mutta myös siitä, mikä hän oli nyt:

 

1 Tim. 1:12-15 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän.

Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.


Paavali on esimerkki siitä, että ennakkoluulot voivat murtua ja ihmisen sisäinen mielenlaatu voi perinpohjaisesti uudistua.

 

_______________________


LÄHTEET:

Allport, Gordon W. 1979. The Nature of Prejudice. 1979 25th Anniversary Edition. First published 1954. Printed in the United States of America: Perseus Books.

Bless, Herbert, Klaus Fiedler and Fritz Strack. 2005. Social Cognition. How Individuals Construct Social Reality. Firt published 2004. Printed in the United Kingdom: Psychology Press.

Dovidio, John F., Peter Glick and Laurie Rudman (Editors). 2005. On the Nature of Prejudice. Fifty Years After Allport. Printed in India: Blackwell Publishing.

Koukl, Gregory. 2013. Can Bias Make You Open-minded? A blog post at Stand to Reason on 2013-03-12.. www.str.org/quickthoughts/can-bias-make-you-open-minded

Leedy, Paul D. and Jeanne Ellis Ormrod. 2010. Practical Research. Planning and Desing. Eighth Edition. Printed in the United States of America: Merrill

McLeod, Saul, 2010. Attiribution theory. Simply Psychology.
http://www.simplypsychology.org/attribution-theory.html)

Moreland, James Porter and William Lane Craig (2009-11-08). Philosophical Foundations for a Christian Worldview. Printed in the United States of America. Kindle Edition: Intervarsity Press.

Puolimatka, Tapio. 2012. Maailmankatsomusten vaikutus tieteellisiin teorioihin. Teoksessa Maailma, toim. Jussi Kotkavirta, Olli-Pekka Moisio, Sami Pihlström ja Henna Seinälä. Ss. 326-334. Jyväskylä: Sophi,
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37363/978-951-39-4280-9.pdf?sequence=1

Wallace, J. Warner. 2013. Are Christians Biased In Their Reasoning? An article at Stand to Reason. Posted on 2013-04-13 at www.str.org/articles/are-christians-biased-in-their-reasoning

 

Takaisin