Etiikka - Vastauksia kysymyksiin ja väitteisiin
Mitä tarkoittaa etiikka? 

Sanalla "etiikka" on kaksi merkitystä:

  • Hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää koskevat periaatteet - eli moraalisten periaatteiden kokonaisuus. Voidaan puhua esim. jonkin ammattikunnan etiikasta, kristillisestä etiikasta jne.

  • Filosofian oppiala, joka tutkii moraalisia käsityksiä (= käsityksiä hyvästä ja pahasta)

Miksi ihmisen moraalinen tietoisuus on tärkeä todiste Jumalan olemassaolosta? 

 

Se, että ihmisellä on kiistaton, myötäsyntyinen tietoisuus siitä, että jotkut asiat ovat objektiivisesti oikeita tai vääriä ja että ihminen kokee velvoitetta tehdä oikein, voidaan selittää vain ihmisen ulkopuolisella absoluuttisella moraalin lähteellä ja mittapuulla - Jumalalla.  

Ilman Jumalaa ei siis voi olla yleispäteviä, velvoittavia moraaliarvoja. Koska nämä arvot kiistatta ovat olemassa, ne ovat samalla todistus Jumalan olemassaolosta.

Moraalisuudessa on kysymys siitä, miten pitäisi elää ja käyttäytyä ollakseen hyvä ihminen. Se, miten jonkin asian pitäisi olla, on aina sidoksissa tämän asian tarkoitukseen. Ihmisen tarkoitus on tuoda kunniaa Jumalalle olemalla luonteeltaan ja teoiltaan Hänen kaltaisensa ja toteuttamalla Hänen tahtoaan. Jumalan asettama tarkoitus määrää sen, miten ihmisen pitäisi elää ja millainen hänen pitäisi olla.

C. S. Lewis, kuuluisa kristitty kirjailija, filosofi, professori - ja entinen ateisti, löysi uskon Jumalaan ymmärrettyään, että hän oli vihainen maailman pahuudesta juuri siksi, että hänellä oli Jumalan antaman myötäsyntyinen tietoisuus siitä, mikä on hyvää: 

"Ilman tietoisuutta siitä, mikä on suora, ei voi sanoa, että viiva on kiero. Kun sanoin, että maailma on epäoikeudenmukainen, mihin vertasin sitä?"

Mikä on "etiikan" ja "moraalin" ero?

Käsitteet ovat lähellä toisiaan ja usein niitä käytetään synonyymisesti. Niillä on kuitenkin ero:

"Moraali" tarkoittaa käsitystä oikeasta ja väärästä hyväksyttävyyden tai paheksuttavuuden merkityksessä, joka liittyy ihmisyyteen. Ihmisen teot ja käyttäytymistavat eivät ole pelkästään ulkoisia, teknisiä toimintoja, vaan niihin voi liittyä arvoa sen mukaan, ovatko ne hyväksyttäviä vai paheksuttavia, eli onko hyvän, hyveellisen ihmisen luvallista tehdä niitä. 

"Etiikka" pohtii, tutkii ja organisoi moraalisia käsityksiä - eli etiikka on olemassa siksi, että on olemassa moraalisuuden käsite ja moraalisia käsityksiä. Etiikka pohtii, miksi joitakin asioita pidetään hyväksyttävinä ja joitakin paheksuttavina. 

Arkikielessä toteamuksia "tämä on moraalinen kysymys" ja "tämä on eettinen kysymys" käytetään käytännössä samassa merkityksessä.

Tarkemmin ottaen ensimmäinen lause tarkoittaa, että puheena olevassa asiassa kysymys ei ole pelkästään ulkoisesta käyttäytymisestä tai teknisestä suorituksesta vaan omantunnon kysymyksestä. Toinen lause tarkoittaa, että se on omantunnon asia siinä mielessä, että se liittyy kyseisen henkilön, ammattikunnan tai muun ryhmän moraalisten periaatteiden kokonaisuuteen - eli puheena olevaa omantunnon kysymystä pitää tarkastella näiden laajempien periaatteiden valossa.

Mitä tarkoittaa "arvo"? Mitä tarkoittavat "moraalinen arvo" ja "moraaliarvo"? Mitä muita arvoja on olemassa? 

 

"Moraalinen arvo" on ominaisuus, jonka perusteella jokin teko arvioidaan ja arvostetaan hyväksyttäväksi tai paheksuttavaksi.

Moraaliin liittyvien arvojen ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää, mitä tarkoittaa "arvo". Mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että jokin asia on "arvokysymys, tai että jollakin henkilöllä on "arvot kohdallaan" tai että "nämä ovat yrityksemme arvoja"? Sana "arvo" voi tarkoittaa seuraavaa kahta asiaa:

 

1. Ominaisuus: Asiaan, esineeseen, paikkaan, toimintaan ym. liittyy jokin ominaisuus, jonka vuoksi sitä pidetään arvokkaana. Asiat voivat olla arvokkaita monella eri tavalla (ks. alempaa).

2. Periaate, arvostus: se, mille arvo-ominaisuuksille annetaan etusija.

Eri ihmisillä ja yhteisöillä on erilaisia tapoja järjestää, priorisoida, asioita, joita he arvostavat. Puhutaan esim. kovista ja pehmeistä arvoista. Jotkut antavat etusijan taloudellisille arvoille, jotkut taas tunne-ja moraaliarvoille, joita liittyy ihmissuhteisiin.


 

MORAALISET JA MUUT ARVOT
 

"Moraalinen arvo" on helpompi ymmärtää, kun tarkastellaan, millaisia muita arvoja on olemassa:

  • Voimme arvioida jotain väitettä sen totuusarvon perusteella: Se on tosi tai epätosi.

  • Voimme arvioida jotain esinettä sen taloudellisen arvon perusteella mittaamalla sen rahallisen hinnan.

  • Voimme arvioida jotain esinettä tai asiaa sen tunnearvon perusteella: Se on "tunteita herättävä ja tärkeä" tai "tunteita herättämätön ja vähemmän tärkeä". Ensimmäinen lelu tai tärkeän ihmisen antama lahja voivat olla jollekulle henkilökohtaisesti ainutlaatuisen arvokkaita, vaikka ne eivät herätä tunteita toisissa.

  • Voimme arvioida jotain esinettä tai kohdetta sen kulttuuriarvon (historiallisen arvon) perusteella. Esim. jokin rakennus voi olla korvaamattoman arvokas sen vuoksi, että se on johonkin historian tapahtumaan tai aikakauteen liittyvä muistomerkki sekä nykypäivän ihmisten linkki menneisyyteen ja edellisten sukupolvien elämään ja saavutuksiin.

  • Voimme arvioida esinettä tai kohdetta sen esteettisen arvon perusteella: aineellisessa mielessä arvoton kohde voi olla kauneusarvojensa vuoksi arvokas - esim. savesta tehty patsas.

  • Voimme tunnistaa kohteessa myös pyhyysarvon: jokin kohde on erilainen kuin muut ja muista erotettu sen perusteella, että sillä uskotaan olevan ihmisen ulkopuolisen todellisuuden antama luonto tai tarkoitus. Pyhyysarvo on laaja käsite ja ilmenee eri tavoin. Pyhyyden arvoa voi olla uskonnollisilla esineillä, paikoilla ja kirjoituksilla. Tälle arvolle perustuu myös ihmisen ja elämän arvo: Ihmisellä on Jumalan antama persoonallinen, Jumalan omia henkisiä ja hengellisiä ominaisuuksia heijastava luonto ja erityinen tarkoitus, jotka eroavat kaikesta muusta luomakunnasta. Jumalauskossa pyhyysarvo perustuu suoraan tai välillisesti Jumalan kunnialle ja erityisasemalle ihmiseen häneen.

  • Samaan kohteeseen voi liittyä useita eri arvoja. Kohde voi olla samalla kertaa esteettisesti, kulttuurillisesti ja taloudellisesti arvokas, ja sillä voi olla myös pyhyysarvoa (esim. historiallinen kirkkorakennus).

  • Vastaavasti voimme arvioida jotain tekoa sen moraalisen arvon perusteella - onko se hyväksyttävä vai paheksuttava. Tunnistamme ja tiedostamme moraalisina olentoina omantunnon perusteella hyvän ja pahan: varkaus, ilkivalta, kidutus ja murha ovat moraalisesti pahoja tekoja, kun taas rehellisyys ja heikoista huolehtiminen ovat moraalisesti hyviä tekoja. Hyväksyttävyys ja paheksuttavuus voivat liittyä myös edellä mainittuihin muihin arvoihin. Ihmisen elämän tuhoaminen ja turmeleminen on moraalisesti pahaa siksi, että ihmisellä ja ihmiselämällä on ainutlaatuinen pyhyysarvo, jota ei ole muilla elävillä olennoilla. (Luonnon tuhoaminen ja saastuttaminen on sekin moraalisesti väärin siksi, että luomakunnan tarkoituksena on tuoda Jumalalle kunniaa, tällä ainutlaatuisella planeetalla on Hänen suunnitelmissaan erityinen tehtävä ja se on Hänen ajatustensa ja tahtonsa aikaansaama ainutlaatuinen luomus ja järjestelmä, jonka toimintojen horjuttaminen tai jonka hävittäminen on Hänen tahtoaan vastaan toimimista.)

"MORAALIARVOT":

Moraalista arviointia varten tarvitaan mittausperuste - käsitys siitä, millaiset asiat ovat moraalisesti hyviä. "Moraaliarvot" ovat käsitteitä, jotka tarkoittavat ja nimeävät moraalisesti hyveellisiä asioita ja käyttäytymisperiaatteita: esim. "rehellisyys", "rakkaudellisuus". Kun siis jotain tekoa arvioidaan moraalisesti, tarkastellaan, missä määrin se vastaa esimerkiksi moraalisesti hyvää käyttäytymisperiaatetta "rehellisyys"

Kun moraaliarvo on objektiivinen, se on yleisesti pätevä aina ja kaikkialla, riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistä: "Rehellisyys" on yleispätevästi moraalisesti hyvää käyttäytymistä.  

Kristilliseen maailmankatsomuksen ja etiikan mukaan moraaliarvojen yleispätevyys perustuu Jumalan täydellisen ja pyhän luonteen ominaisuuksiin. 

Jumalan hyvyyden perusteella voimme tunnistaa ja määritellä moraalisen hyvyyden:  "Moraalisesti hyvää on se, mikä vastaa Jumalan luonnetta.

Jumala on totuudellinen eikä koskaan valehtele. Siksi rehellisyys on moraalisesti hyvää.

Mitä etiikka tutkii?

Etiikan tutkimuksen pääalueet ovat: 

Kuvaileva etiikka (deskriptiivinen etiikka) tutkii, millaisia moraalikäsityksiä ihmisillä on. Tämä on enemmän sosiologista, antropologista, historiallista ja psykologista tutkimusta kuin varsinaista etiikkaa.

Metaetiikka tutkii itse etiikan olemusta - esimerkiksi mitä moraaliset käsitteet tarkoittavat, esim. mitä tarkoittaa "hyvä" ja "moraalinen velvollisuus". Perustuvatko moraaliset käsitteet faktoille maailmankaikkeudesta ja ihmisluonnosta vai perustuvatko ne henkilökohtaisille asenteille?

Normatiivinen etiikka käsittelee moraalisia sääntöjä eli moraalisen käyttäytymisen normeja: mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi elää.

 

Kolme eri näkemystä moraalisista säännöistä:
velvollisuus, hyve- ja seurausetiikka 

Normatiivisessa etiikassa voi erottaa seuraavat kolme lähestymistapaa kysymykseen "mitä pitäisi tehdä":

 

1. Velvollisuusetiikka: Mitkä teot ovat oikeita? (Deontologinen etiikka)

 

Tämä lähestymistapa keskittyy itse tekoon: onko se itsessään oikea vai väärä? 

Velvollisuusetiikkaan liittyy seuraavia kysymyksiä: 

Mitkä ovat ne säännöt, joita pitää noudattaa? - Kuuluisa velvollisuusetiikan edustaja Immanuel Kant (1724-1804) ehdotti moraalisääntöjen perustaksi "kategorista imperatiivia", jonka mukaan ei pidä tehdä mitään, mistä ei voisi johtaa yleispätevää sääntöä. Minun on siis pohdittava, mitä tapahtuisi, jos kaikki toimisivat niin kuin minä.

- Raamatun moraalinormeihin kuuluvat Kymmenen käskyä (joista kolme ensimmäistä käskyä liittyvät Jumalan rakastamiseen, loput lähimmäisen rakastamiseen), Rakkauden kaksoiskäsky ("Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), Kultainen sääntö ("Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille").

Miten näitä sääntöjä pitää soveltaa? 

Mitä ne tarkoittavat? Mitä esim. sisältyy "lähimmäisen rakastamiseen"?

Miten painavia säännöt ovat? Mitkä ovat absoluuttisia periaatteita, joita on on sovellettava kaikissa tilanteissa? Mitkä moraalisäännöt taas ovat "prima facie" -velvollisuuksia, jotka eivät kuitenkaan ole ehdottomia sellaisessa tilanteessa, johon soveltuu useampi kuin kuin yksi moraaliperiaate? Miten silloin määritellään, mikä periaate on ensisijainen?

2. Millainen on hyvä luonne ja hyvä ihminen? (Hyve-etiikka)

 

Tämä lähestymistapa keskittyy tekojen sijasta henkilöön. "Millainen ihminen minun pitäisi olla?" Kristillisessä etiikassa on alusta asti otettu huomioon myös se, että pelkkä oikeiden tekojen tekeminen ei riitä. Myös luonteenpiirteiden, ajatusten, tunteiden ja motiivien on oltava hyviä ja jalostuneita. 

 

Raamatussa Sananlaskujen kirja ja Vuorisaarna ovat esimerkkejä hyve-eettisestä korostuksesta. 

3.  Seurausetiikka: Teon seuraukset määrittelevät sen moraalisuuden.

Seurausetiikan mukaan ei ole itsessään hyviä tai pahoja tekoja. Oikea teko määritellään yhden säännön mukaan: On tehtävä sitä, mikä tuo suurimman hyvän ja hyödyn suurimmalle määrälle ihmisiä. 

 

Tämä lähestymistapa saattaa tuntua luonnolliselta ja oikealta, mutta siihen liittyy kuitenkin ongelmia:

  • Mistä tiedämme, miten eri ratkaisut viime kädessä vaikuttavat tulevaisuudessa? 

  • Omassa elämässä on vaikeaa tietää, miten toimia, koska selkeiden periaatteiden ja sääntöjen sijasta on pohdittava eri tekojen mahdollisia seurauksia

  • On vaikea määritellä, mikä on "hyvää". Jos meillä ei ole selkeää käsitystä hyvästä, silloin on myös vaikea arvioida tekojen seurauksena tulevaa hyötyä tai haittaa. 

  • Onko todella niin, että hyvä tarkoitus tekee pahoista keinoista hyväksyttäviä? Vai onko niin, että on tekoja, jotka ovat yksinkertaisesti väärin, huolimatta siitä, että niistä voi koitua hyötyä monille ihmisille?

 

Valtaosa kristillisistä ajattelijoista perustaa näkemyksensä joko velvollisuus- tai hyve-etiikkaan tai näiden kahden yhdistelmään.

 

Lähde ja lisätietoa: Kyle D. Feddler. Exploring Christian Ethics: Biblical Foundations for Morality 

Mitä tarkoittavat objektiivinen (yleispätevä) ja suhteellinen (relativistinen) moraali?

 

Objektiivinen moraalikäsitys tarkoittaa näkemystä, että teot voivat yleispätevästi olla itsessään hyviä tai pahoja.  Objektiiviset totuudet eivät ole makuasioita. 

Teko voi olla hyvä tai paha itsessään, vaikka kaikki uskoisivat toisin.

Vaikka kaikki pieksäisivät vaimoaan ja uskoisivat, että se on sallittua, se on silti moraalisesti väärin eikä niin pitäisi toimia. (Vastaavasti ruoho on vihreää, vaikka väitettäisiin mitä muuta hyvänsä.)

Suhteellinen moraalikäsitys (moraalirelativismi) tarkoittaa, että sellaiset totuudet kuin "on oikein huolehtia heikoista" tai "on väärin piestä vaimoaan" ovat verrattavissa omakohtaisiin (subjektiivisiin) mieltymyksiin.

Kun joku sanoo: "Lakritsajäätelö on parhaimman makuista", se on subjektiivinen henkilökohtainen mielipide. Suhteellisessa moraalikäsityksessä ei ole olemassa yleispätevää moraalista totuutta, että heikoista on huolehdittava ja vaimoa ei saa piestä - se on vain mielipide.

Suhteellisen moraalikäsityksen mukaan kukin yksilö ja yhteisö tekee sitä, mitä pitää oikeana. Ei ole yleispätevää mittapuuta oikealla ja väärälle, vaan kukin henkilö ja ryhmä ymmärtää ne suhteessa omaan käsitykseensä siitä, mikä on moraalisesti hyväksyttävää.

 

Moraalirelativismin mukaan "Jokin asia on oikein minulle, muttei sinulle" - ja kummankin näkemys on samanarvoinen. 

Mitä tarkoittaa "moraalinen väite"?

 

On kahdenlaisia totuusväitteitä: järkiperäisiä ja moraalisia. 

Järkiperäinen totuus on faktatieto, joka kuvailee, miten asiat ovat.

Moraalinen totuus koskee sitä, miten pitäisi elää, että olisi hyvä ihminen.

Järkiperäisten ja moraalista totuusväitteiden vertailua: 

Järkiperäinen väite: "Ruohikkoa pitäisi lannoittaa säännöllisesti." (Lannoittaminen kuuluu onnistuneeseen tapaan hoitaa ruohikkoa.)

Moraalinen väite: "Sairaista ja heikoista pitäisi huolehtia." (Eli sairaista ja heikoista huolehtiminen kuuluu hyveelliseen tapaan elää.)

Järkiperäinen väite: "On oikein sanoa, että Helsinki on Suomen pääkaupunki." 

Moraalinen väite: "On oikein huolehtia sairaista."

Järkiperäinen väite: "2+2=5" on väärin.
Moraalinen väite: Varastaminen on väärin.

Kiteyttäen voi sanoa, että moraalisesti väärä asia on sellainen, mistä kuuluu saada rangaistus. Laskuvirheestä ei tule saada rangaistusta, mutta varkaudesta tulee.

 
"Eikö se, mikä on oikein, riipu tilanteesta?" 


​Tilanne-etiikka on nykyään laajasti kannatettu näkemys:

"Riippuu tilanteesta ja motiiveista, mikä on milloinkin moraalisesti oikea ratkaisu." 

 

Tilanne-etiikan voi kiteyttää niin, että niin kauan kuin motiivina on rakkaus, tarkoitus pyhittää keinot. 

 

Tilanne-etiikka on yksi suhteellisen etiikan muoto, koska se suhteellistaa moraaliarvot tekemällä ne riippuvaisiksi tilanteesta ja motiiveista, ei yleispätevästä moraalilaista.

Tilanne-etiikan kehittäjä Joseph Fletcher (1905-1991) kannatti itse eutanasiaa ja aborttia.

Tilanne-etiikalla, joka siis kiistää yleispätevät moraaliarvot, on samat heikkoudet kuin muullakin suhteellisella moraalilla. Käytännössä tilanne-etiikankaan kannattajat eivät pysty välttämään sellaisia yleispäteviä periaatteita kuin "Rakkaus on aina oikein" tai "yhdenkään ei-toivotun lapsen ei koskaan pitäisi syntyä."


"Miten voi tietää varmasti, että objektiivisia moraaliarvoja on olemassa?"

Ihmisillä on yleismaailmallinen kokemus siitä, että on olemassa moraalisesti hyviä ja pahoja asioita. On olemassa niin selkeästi ja kiistattomasti pahoja tekoja, että vain mieleltään sairas, luonnehäiriöinen henkilö ei tunnusta niitä pahoiksi.

 

Varmuutemme tekojen hyvyydestä tai pahuudesta on samantapainen kuin sillä, että havaitsemamme ulkoinen maailma on olemassa. Kumpaakaan ei voida todistaa, mutta koemme ja tiedämme sen.

Jos ei ole pätevää kumoajaa uskomuksellemme, meillä ei ole mitään syytä olla uskomatta kokemustamme. Tämä suoraan kokemukseen perustuva uskomus on siksi järkevä. 

Jos yritetään kumota tai selittää pois tietoisuutemme hyvästä ja pahasta, selitykset ovat heikompia kuin näyttö sille, että on todellakin olemassa hyvä ja paha.
 

"Entä jos kiistää objektiivisen moraalin olemassaolon tai epäilee sitä?"

Kukaan mieleltään terve henkilö ei tosissaan väitä tai usko, että kaikki teot ovat moraalisesti neutraaleja (eivät itsessään hyviä eivätkä pahoja.) Vaikka väittäisi tällaista, kukaan ei pystyisi täysin elämään ja reagoimaan sen mukaan.

 

Viimeistään silloin, kun itse joutuu pahan teon kohteeksi, sen objektiivinen pahuus tulee selväksi.

Joku psykopaatti ja moraalisesti täysin paatunut henkilö voi tehdä hirmutekoja ilmeenkään värähtämättä. Mutta miksi se, että joku sairas ja rikollinen henkilö voi tehdä tällaisia tekoja, saisi meidät epäilemään, että nämä pahat teot eivät olekaan vääriä vaan moraalisesti neutraaleja? Olennaista ei ole se, mistä tiedämme, mikä on oikein, vaan se, onko asioita, jotka ovat itsessään oikein tai väärin.

 

Moraalisten erojen olemassaolo on itsestään selvä kokemus. Se, että on joitakin epäselviä tapauksia, ei vaikuta siihen, että on erittäin selviä tapauksia.

Objektiivisen moraalin epäilylle ei ole olemassa sellaisia järkeviä perusteita kuin objektiivisen moraalin tunnustamiselle. 

Meillä ei ole mitään syytä epäillä, että moraalinen "aistimme" kokee väärin, kun näemme jotain, mikä on selvästi väärin moraalisesti.

"Entä jos jossain tilanteessa ei ole kuin vääriä valintamahdollisuuksia? Kuinka moraali voi silloin olla objektiivista?"

Moraaliarvojen objektiivisuutarkoittaa riippumattomuutta yksilökohtaisista käsityksistä, mieltymyksistä ja arvioista: on olemassa yleispätevä mittapuu ja säännöstö sille, mitkä asiat ovat moraalisesti hyviä ja mitkä pahoja.

Moraaliarvojen absoluuttisuus liittyy siihen, kuinka sitovia nämä ihmisen mielipiteistä riippumattomat säännöt ovat eri tilanteissa. Absoluuttinen sääntö on pitävä kaikissa tilanteissa, joihin se soveltuu. Sitä on seurattava poikkeuksetta. Esim. lasten kiduttaminen huvin vuoksi on asia, joka on absoluuttisesti väärin ja kiellettyä kaikissa tilanteissa. 

Kaikki moraaliarvot eivät ole absoluuttisen sitovia. On moraalisia konfliktitilanteita, joissa pätee useampi kuin yksi moraalisääntö. Tällöin toimitaan sen säännön mukaan, joka tuossa tilanteessa on painavin eli josta seuraa korkein hyvä.

 

Moraalisääntöjä, jotka toinen, painavampi moraalisääntö voi ohittaa, ovat nk. prima facie -velvollisuuksia. ("Prima facie" tarkoittaa "ensi silmäyksellä" - eli "ensi silmäyksellä" tämä sääntö on sitova, ellei jokin painavampi sääntö samassa tilanteessa ohita sitä.) Valehtelu on objektiivisesti väärin, mutta tilanteessa, jossa totuuden kertominen voi vaarantaa viattoman ihmisen hengen, elämän suojelun velvollisuus ja syyttömän suojeleminen ohittavat valehtelukiellon.


Moraalisten konfliktitilanteiden olemassaolo ja tavallisuus ei merkitse sitä, että ei ole objektiivisia, riippumattomia moraaliarvoja. Päinvastoin. Se, että joudumme asettamaan näitä arvoja vastatusten ja pohtimaan ratkaisua ristiriitaan, juuri osoittaa, että tilanteeseen soveltumvilal säännöillä on arvoa ja velvoittavuutta. 

Lue lisää: Kyle D. Feddler, Exploring Christian Ethics: Biblical Foundations for Morality 

"Jos moraali on objektiivista, miksi joissakin kulttuureissa harrastetaan kammottavia asioita normaaleina?"

Usein esitetään kysymys, kuinka moraaliarvot voivat olla yleispäteviä ja yleisinhimillisiä, aina ja kaikkialla voimassa, jos joissakin yhteisöissä normaaliin, hyväksyttävään toimintatapaan kuuluu asioita, jotka meidän mielestämme ovat kammottavia ja moraalisesti täysin tuomittavia: kidutusta (jopa lasten), silpomista, raiskausta, lapsiprostituutiota, toisten ihmisten, jopa lasten orjuutusta, leskien polttamista - jossakin jopa ihmissyöntiäkin? 

Ryhmien ja kulttuurien moraalisesti paheksuttaviin käytäntöihin voi olla kaksi syytä:

1. Käyttäytyminen voi perustua väärään faktatietoon: Moraalisesti paheksuttavan teon luullaan saavan aikaan hyvää. 

Vaikka kaikilla kulttuureilla ei ole samoja moraalisia faktoja (esim. "syyttömän surmaaminen on väärin") useimmilla on samat moraaliset perusarvot: "Heikoista huolehtiminen on oikein ja hyvää." On olemassa heimoja, joissa vanhukset surmataan, koska heimon uskomuksen mukaan ihmisen ruumis on kuolemanjälkeisessä elämässä sellainen kuin se oli hänen kuollessaan. Varmistaakseen, että iäkkäät heimolaiset eivät siirry kuolemanjälkeiseen elämään liian heikkoina voidakseen siellä metsästää, uida ja rakentaa, heidät surmataan. Tämä tehdään siis heidän parastaan silmällä pitäen mutta virheellisen faktatiedon perusteella. 

 

Se moraalinen arvo, johon mekin uskomme on "vanhemmista ihmisistä on huolehdittava, koska he ovat arvokkaita". Myös nämä heimot uskovat siihen, mutta heidän huolenpitonsa vanhuksista ilmenee eri tavoin, koska heillä on erilainen maailmankuva ja eri käsityksiä muista kuin moraalisista totuuksista. 

(Lähde ja lisätietoa: MoralApologetics. com

2. Kulttuuri voi olla osittain moraalisesti vinoutunut.

Ryhmä tai kulttuuri, jossa moraalisesti paheksuttavia ja tuomittavia asioita pidetään hyväksyttävinä, voi todellakin olla moraalisesti vinoutunut - siis moraalisesti paha.

Erilaisten moraalisten käyttäytymisjärjestelmien olemassaoloa ei merkitse sitä, että ei ole yleispäteviä moraaliarvoja. Vaikka jossakin kulttuurissa hirmutekoja ei tunnisteta tai tunnusteta hirmutekoja pahoiksi, tällaiset teot ovat silti pahoja. Esimerkiksi orjuutta ei toki voi pitää hyväksyttävänä siksi, että jotkut kulttuurit hyväksyvät sen. 
 

Objektiivisen moraalin olemassaolo merkitsee, että kaikki kulttuurit ja toimintatavat eivät ole moraalisesti samanarvoisia. 

Moraalinen edistys on sitä, että henkilö tai ryhmä löytää, tunnistaa ja tunnustaa laiminlyömänsä moraaliarvot.

 

Löydetyt arvot voidaan myös hylätä - eli kulttuuri voi taantua moraalisesti.

Esim. epärehellisyydestä tulee pelkkä "maan tapa".

Miten objektiivisen moraalin olemassaolo osoittaa, että Jumala on olemassa?

Kaikille on selvää, että on olemassa objektiivisesti ja itsessään pahoja ja hyviä tekoja, ani harva kiistää sen.

Mutta objektiivisesti oikeaa ja väärää ei voi olla olemassa ilman ihmisten mielipiteistä riippumatonta, yleispätevää ja lahjomatonta mittapuuta - ja tämä mittapuu voi olla vain Jumala. 

Ei voida tietää, kumpi on moraalisesti parempi, Hitler vai äiti Teresa, jos ei ole kolmatta pistettä, vertailukohtaa. Jumala on tämä ulkopuolinen hyvän standardi ja mittapuu. Jos ei ole Jumalaa, ei voi objektiivisesti sanoa, että murhaaminen on väärin. Stalin oli varmaan aivan tyytyväinen elämäänsä.

Ns. moraalinen Jumala-argumentti on seuraava:

1. Jos ei ole Jumalaa, objektiivista moraalia ei ole olemassa 

2. Objektiivinen moraali on olemassa.

3. Siksi Jumala on olemassa. 

Suhteellisen moraalin ongelmat: Mihin johtaa se käsitys, että moraali on yksilö- tai ryhmäkohtaista?

Ilman Jumalaa ei voi olla objektiivisia moraaliarvoja. Jumalan ja objektiivisen moraalin kieltäminen ja moraaliarvojen pitäminen henkilö- tai ryhmäkohtaisina taas johtaa merkittäviin ongelmiin suhtautumisessa elämään ja maailmaan - jos suhteellisen moraalin kannattaja todella noudattaa omaa maailmankatsomustaan.

Tosiasiassa suhteellista moraalikäsitystä on käytännössä mahdotonta soveltaa johdonmukaisesti.

 

On tavallista, että sellaiset henkilöt, jotka kieltävät Jumalan ja objektiivisen hyvän ja pahan olemassaolon kuitenkin paheksuvat epäoikeudenmukaisuutta, riistoa, ihmisoikeuksien loukkauksia ym. tiedostamatta, että heidän maailmankatsomuksensa ei anna mitään perusteita tällaisille moraalisille arvioinneille tai vaatimuksille toisia kohtaan - hehän juuri uskovat siihen, että kullakin on oma moraalinsa.

Seuraavassa on esimerkkejä suhteellisen moraalin seurauksista:

1. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi syyttää toisia vääristä ja pahoista toimista.

Moraalirelativismissa ei ole yleispätevää hyvää ja pahaa: jos joku pitää orjuutta ja rotusortoa hyvänä, se on samanarvoinen näkemys kuin niiden pitäminen pahana. Suhteellisessa moraalissa ei ole mitään ihmisoikeuksia tai velvollisuuksia, jokainen voi itse päättää, mikä on hyvää. 

2. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi valittaa maailman pahuudesta.

Pahan ongelma on keskeinen peruste sille, miksi jotkut kieltävät Jumalan olemassaolon. Heidän mielestään kaikkivaltias ja täydellisen hyvä Jumala ei sallisi pahaa. Mutta jos Jumalaa ei ole olemassa, silloin ei ole absoluuttista hyvääkään - eikä vastaavasti pahaa. Eli jos kieltää Jumalan ei voi vedota maailman pahuuteen, ja jos on sitä mieltä ettei ole absoluuttista hyvää ja pahaa, ei voi syyttää pahasta Jumalaa.

3. Suhteellisen moraalin kannattajalle mikään ei voi olla hyvää, arvostettavaa ja kiitettävää.

Vastaavalla tavalla kuin mikään ei moraalirelativismissa voi olla paheksuttavaa, mikään käytös ei voi olla jaloa ja kunnioitettavaa. 

4. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi valittaa, että jokin on epäreilua tai epäoikeudenmukaista. 

Moraalirelativismissa "oikeudenmukaisuus" on merkityksetön käsite. Oikeudenmukaisuushan edellyttää sitä, että kaikkia ihmisiä on kohdeltava saman yleispätevän mittapuun mukaan. Moraalirelativismissa ei ole tällaista mittapuuta eikä velvoitetta eikä siksi myöskään syyllisyyttä.

5. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi parantaa moraaliaan - sitä voi vain muuttaa.

Moraalirelativismissa ei voi olla moraalista edistystä yksilön eikä yhteisön elämässä. Naisten aseman parantaminen ei ole sen mukaan mikään kiitettävä edistysaskel, se on pelkkä muutos käyttäytymistavassa - ei parempi tai huonompi kuin aiempi. Moraalirelativismi pysäyttää myönteisen kehityksen: Miksi muuttaa käyttäytymistä, jos nykyinen asiantila tuo minulle etua?

6. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi mielekkäästi keskustella moraalista.

Ei ole mitään keskusteltavaa, jos ei ole objektiivisia moraaliarvoja. Ei voi verrata eri näkemyksiä toisiinsa ja etsiä moraalisesti parasta ratkaisua. Ei voi edes sanoa: "On väärin tyrkyttää omia moraalikäsityksiään muille."

 

7. Suhteellisen moraalin kannattaja ei voi tuoda esiin suvaitsevaisuuden vaatimusta.

Jos ei ole mitään yleispäteviä moraalisääntöjä, ei ole myöskään sellaista sääntöä, että pitäisi suvaita muita. Toisten syrjiminen tai pakottaminen toimimaan oman mallin mukaisesti on samanarvoista käytöstä kuin suvaitsevainen.  

Moraalisten totuuksien viisi tunnusmerkkiä, jotka kristinusko selittää helposti mutta jotka ovat mahdottomia ilman Jumalaa

​Moraaliset totuudet koskevat oikeaa, hyveellistä käyttäytymistä. Näillä totuuksilla tai periaatteilla on viisi ominaisuutta ja tuntomerkkiä, jotka on yleisesti tunnustettuja.

 

Kristinuskon pohjalta nämä ominaisuudet on helppo selittää, mutta ilman Jumalaa on mahdotonta perustella, kuinka tällaisia totuuksia voi olla olemassa:

  • Moraaliset totuudet ovat velvoittavia – ne määräävät, miten tietyssä tilanteessa pitää toimia ja näin ohjaavat käyttäytymistämme. 
     

  • Nämä velvollisuudet ovat korkeimpia näkökohtia ja kumoavat esim. poliittiset tai lakisääteiset seikat. On sanottu, että jos jokin asia on moraaliton, sitä ei voi määrätä lailla. 
     

  • Moraaliset totuudet ovat yleispäteviä. Ne koskevat vastaavanlaisia tilanteita aina ja kaikkialla. Jos yhdelle henkilölle yhdessä tilanteessa on moraalisesti väärin potkaista lasta, se on väärää kaikille. Myös poikkeukset säännöstä ovat yleispäteviä: Jos yhdessä tilanteessa on oikein potkaista lasta hänen henkensä pelastamiseksi, se on oikein kaikille kaikissa vastaavissa tilanteissa. 

  • Moraaliset totuudet ovat elettävissä käytännössä. Ne ohjaavat ja motivoivat jokapäiväistä elämää ja ovat vakuuttavasti ja todellisesti sovellettavissa normaaleihin elämäntilanteisiin. Moraalisten totuuksien mukaista elämää on aidosti mahdollista elää.
     

  • Moraaliset totuudet  koskevat luonnetta ja perimmäisiä motiiveja, eivät vain ulkoista käytöstä. Moraaliset totuudet ovat "syviä" - eivät vain pinnallisia sääntöjä, jotka määräävät tekoja tai arvioivat seurauksia. 

Jos ihminen on kirjaimellisesti pelkästään tähtipölyä, kuten tunnettu ateistitiedemies ja naturalistisen (materialistisen) tiedekäsityksen popularisoija Neil deGrasse Tyson sanoo, ei edes voi olla olemassa mitään todellisia moraaliarvoja tai moraalisesti jaloa luonnetta. Moraalisuus ei ole aineen ominaisuus.

Ei olisi myöskään velvoitetta toimia "moraalisesti". Miksi minun pitäisi toimia muulla tavalla kuin haluan? Miksi minun pitäisi ajatella toisten hyvää tai tulevien sukupolvien parasta? 

(Lähde ja lisätietoa: Scientism, morality and the failure of New Athiesm, part 1. Saintsandsceptics.org

Voiko tiede selittää moraalisen hyvän?
Onko "hyvä" sama kuin "ihmisen hyvinvointi"?

Tunnettu ateisti Sam Harris on sitä mieltä, että tiede pystyy vastaamaan moraalisiin kysymyksiin ja määrittelemään "hyvän". Hänen mukaansa "hyvä" tarkoittaa "ihmisen hyvinvointia" (human flourishing): Moraalisesti hyvä käytös on sellaista, mikä saa suurimman osan ihmisistä voimaan hyvin. 

 

On toki totta, että tieteen avulla pystytään määrittelemään, milloin ihmislajin edustajat voivat hyvin, vastaavalla tavalla kuin jonkin kasvilajin edustajat.

Mutta Harrisin ehdottama, tieteelle pohjautuva moraaliajattelu on virheellistä kahdesta syystä. 

 

1. Tiede ei pysty selittämään, miksi hyvinvointi on "hyvää". 

 

Kristinusko pystyy määrittelemään, miksi jokin on "hyvää, oikea ja tavoiteltavaa", ja miksi jokin taas "pahaa, väärää ja kartettavaa". 

 

Kristinusko määrittelee moraalisen hyvän näin: "Moraalinen hyvä on sitä, mikä vastaa Jumalan luonnetta ja tahtoa." 

Kristinusko sanoo ihmisen hyvinvoinnista seuraavaa: "Ihmisen hyvinvointi on moraalisesti hyvää, koska se vastaa Jumalan luonnetta, tahtoa ja tarkoitusta."

Harrisin periaatteen mukaiset määritelmät ovat seuraavat: "Moraalinen hyvä on ihmisen hyvinvointia."

Mutta hän ei lainkaan perustele, miksi ihmisen hyvinvointi on moraalisesti hyvää. Määritelmä vain toistaisi itseään: "Ihmisen hyvinvointi on moraalisesti hyvää, koska se on ihmisen hyvinvointia."

Tieteen pohjalta ei pystytä sanomaan, miksi on moraalisesti hyvää ja oikeaa edistää ihmisten hyvinvointia, ja miksi moraalisesti pahaa ja väärää vähentää tai estää hyvinvointia. Miksi on "hyvää ja oikein" edistää lajin selviytymistä?

Harrisin tiedeuskoisen väitteen perusoletuksena on siksi alunperinkin ollut se, että elämä ja hyvinvointi ovat hyviä siksi, että ne edistävät jotain perimmäistä tarkoitusta. 

 

Mutta juuri tämä perusoletus olisi pitänyt selittää:

miksi on olemassa tällainen tarkoitus?

- Tiede ei pysty sitä selittämään. 

2. Tiede ei pysty määrittelemään, kenen hyvinvointi on hyvää. 

 

Pelkästään ihmislajin selviytyminen ei voi olla se tavoite, jonka edistäminen on "ihmisen hyvinvoinnin edistämistä". Moraalista hyvää ja oikeaa ei toki voi määritellä sen perusteella, mikä tuo onnellisuutta, hyvinvointia ja mukavuutta useimmille ihmisille.

Historia täynnä esimerkkejä siitä, kuinka enemmistö ("useimmat ihmiset) on sortanut vähemmistöä ja saanut etua sen kustannuksella. "Useimpien ihmisten onnellisuus" ei aina ole lainkaan oikein moraalisesti - päinvastoin. 

 

Yksilötasollakin on ongelma. Miksi sinun pitäisi voida paremmin kuin minä? Miksi minä tai minun lähipiirini emme saisi menestyä ja olla onnellisia sinun kustannuksellasi? 

Tieteellisen tutkimuksen avulla voi vain kuvailla asioita sellaisina kuin ne ovat. Tiede ei voi arvioida korkeampia, abstrakteja ihanteita eikä sitä ole tarkoitettu sitä varten. Tiede ei voi määritellä, miksi pitäisi toimia tietyllä tavalla. 

Ihmisen ajattelu ja ymmärrys on

niin läpikotaisin moraalisen tietoisuuden kyllästämä,

ettemme edes pysty kuvittelemaan elämää ilman sitä,

vaan moraaliset lähtökohdat ja arvot ovat itsestään selviä. ​

 

Elämme moraalisessa todellisuudessa,

koska Jumala on moraalinen.

 

Moraaliarvot ovat itsestään selviä

myös ateisteille,

mutta koska he kieltävät Jumalan,

he eivät pysty perustelemaan moraalista hyvää,

vaikka tavoittelevatkin sitä.

"Mainitse yksikin sellainen moraalisesti hyvä uskovan tekemä teko, jota myös ateisti ei pystyisi tekemään."

Tämä on tunnetun ateistin Christopher Hitchensin esittämä haaste. Siihen on mahdotonta vastata, koska ateisti ei tunnusta merkittävää osaa kristityn moraalisista teoista "moraalisiksi". Haastetta voi kuitenkin kommentoida seuraavilla tavoilla:

1. Ateisti esittää tämän haasteen lainaamalla objektiivisen moraalin käsitteen oman maailmankatsomuksensa ulkopuolelta kristinuskosta.  

 

Jotta voi vertailla kahta tekoa toisiinsa moraalisessa mielessä, on oltava objektiivinen (yleispätevä ja henkilöstä riippumaton) mittapuu. 

 

Ateismi ei voi perustella objektiivista moraalia. Ateismin mukaan ihminen ei edes voi olla sillä tavalla moraalinen kuin mitä kristinuskossa ajatellaan. 

Tunnettu ateisti Richard Dawkins sanoi eräässä kommentissaan, että olisi moraalitonta antaa Downin syndrooma -lapsen syntyä, jos on mahdollisuus aborttiin. Hän selitti, että hänen moraalinäkemyksensä perustuu, kuten monilla muillakin, onnellisuuden määrän lisäämiselle ja kärsimyksen vähentämiselle, ja siksi olisi moraalitonta antaa tällaisesta vammasta kärsivän lapsen syntyä.

 

- Tällainen etiikka on seuraukseen perustuvaa (utilitaristista). Kristillinen moraalikäsitys on kuitenkin olennaisesti erilainen: Siinä noudatetaan Jumalan asettamia moraalikäskyjä, joista yksi on elämän kunnioitus, ja siinä pyritään aitoon luonteen hyvyyteen - ei edun saavuttamiseen.   

2. Haaste on esitetty käyttämällä liian suppeaa moraalisten tekojen asteikkoa.

 

"Olla moraalisesti hyvä" tarkoittaa enemmän kuin sitä, että osallistuu hyväntekeväisyyskeräykseen, auttaa kaatuneen pystyyn tai puhuu totta, mikä on mahdollista kenelle tahansa siihen fyysisesti kykenevälle henkilölle. 

 

On olemassa syvästi moraalisia tekoja, joita ateisti ei edes näe tai tunnusta moraalisiksi.

 

Ainakin seuraavat ovat esimerkkejä moraalisista teoista, jotka kristitty näkee moraalisina ja joihin hän pystyy, mutta ateisti ei:

  • Jumalan persoonan kunnioitus ja rakastaminen. Se on ensimmäinen käsky. Luodun moraalinen velvollisuus on kunnioittaa Luojaa, joka on täydellisen hyvä ja johon hän on riippuvuussuhteessa.

  • Jumalan käskyjen noudattaminen niiden itseisarvon vuoksi.

  • Totuudellisuus - totuuden kieltäminen vastoin parempaa tietoa 

  • Ihmisen arvon todellinen, kokonaisvaltainen kunnioitus: ihmisen kunnioitus iankaikkisuusolentona. Kristitty kunnioittaa jokaista ihmistä iankaikkisuusolentona, ateisti ei. Ateisti syyllistyy sen vuoksi esim. lasten harhaan johtamiseen ja vieraannuttamiseen uskosta Jumalaan, mikä on Jeesuksen mukaan erityisen tuomittava moraalinen rikkomus.

"Moraali on evoluution tulosta ja auttanut selviämisessä."

Evoluutio ei selitä moraalia, vaan pikemminkin selittää sen pois. Moraali, joka on pelkkä selviytymiskeino, ei ole todellista moraalisuutta ja hyveellisyyttä. Jos rehellinen, myötätuntoinen, lempeä, pitkämielinen, kunnioittava ja nöyrä käytös olisivat pelkkiä selviytymiskeinoja ja käyttäytymismalleja, se merkitsisi, että niillä ei itsessään olisi mitään muuta arvoa kuin välinearvo.

Evoluutio ei auta hyvän ja pahan määrittelyssä. Evoluutio voi korkeintaan selittää, miksi uskomme, että raiskaus on väärin, mutta se ei tee raiskauksesta itsessään väärää.

"Hyvyydellä" pyritään saamaan itselle vastaavia palveluksia, tekemään yhteisöstä vauraampi tai vahvempi tai välttämään yhteisön jäsenissä, esim. lapsissa, pelkotiloja. "Rakkaus", jolla pyritään saamaan vastarakkautta, ei kuitenkaan ole rakkautta moraalisessa mielessä, ainoastaan ulkoista käytöstä - kuin keinohymyilevää "asiakas on aina oikeassa" -asennetta. 

Jos moraali on evoluution vaikuttama selviytymiskeino, julmuudella ja epärehellisyydellä olisi tällöin sama arvo kuin lempeydellä ja rehellisyydellä, jos niillä saavutetaan sama tavoite. Koska julmuudella, riistolla, sorrolla ja varastamisella osittain saakin itselle vaurautta ja muuta etua, monet harrastavatkin sitä. 

Jos "moraali" on vain evoluution tuotosta, rakkaus ja julmuus ovat aivan yhtä arvottomia - yhtä lailla keinoja oman tai yhteisön edun saavuttamiseksi.

 

Kristinuskon mukaan rakkaus, rehellisyys (totuudellisuus), nöyryys ja pitkämielisyys ovat arvokkaita siksi, että ne ovat Jumalan luonteen ominaisuuksia.

 

Jeesus ihmiseksi syntyneenä Jumalana näytti tämän toteen käytännössä. 

"Eikö eläimilläkin ole moraalista käyttäytymistä?"

Moraalisuus ei ole pelkästään jokin käyttäytymismalli. Siihen sisältyy todellista arvoa, velvoitetta ja luonteenlaatua koskevia vaatimuksia. 

 

Eläimillä voi olla huolehtivaa ja kiintymystä osoittavaa käytöstä, mutta siinä ei ole kysymys moraalilain seuraamisesta, esim. "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".

Eläimet eivät myöskään syyllisty moraalisiin rikkomuksiin. 

Miksi ihmisen vapaa tahto ja moraalinen velvollisuudentunne voivat olla peräisin vain Jumalalta?

Ihmisillä on yleisinhimillinen tietoisuus objektiivisesta (eli henkilökohtaisesta näkemyksestä riippumattomasta) hyvästä ja pahasta, ja myös velvoittava tunne, että pitäisi toimia oikein. Väärän tekemisestä seuraa syyllisyydentunto. Tunnemme usein esim. auttaa toista silloinkin, kun siitä koituu itsellemme vaivaa, menetystä, jopa hengenvaaraa.

Velvoittavuuden kokemus on merkki siitä, että ihmisellä on vapaa tahto: Voimme tehdä joko oikein tai väärin. Olemme näistä päätöksistä vastuussa.

Moraalinen tietoisuus ja vapaa tahto eivät voi olla alkuisin aineellisesta maailmasta. Ne ovat osoitus siitä, että on olemassa aineettoman maailman ulkopuolinen moraalilain antaja - Jumala - jolle myös olemme vastuussa päätöksistämme ja teoistamme.

Vapaa tahto ja moraalinen vastuu kuuluvat yhteen. Jos meillä ei olisi vapaata tahtoa vaan meidät olisi ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla, emme olisi päätöksistämme ja teoistamme vastuussa - emmehän pystyisi vaikuttamaan niihin.

Miksi ateisti ei voi arvostella Raamatun Jumalan moraalia?

Kun joku väittää, että Raamattu ei sovellu moraaliseksi ohjekirjaksi, koska Raamatun Jumala hyväksyy murhan, raiskauksen ja orjuuden (mikä ei toki pidä paikkansa), tällä henkilöllä täytyy olla jokin yleispätevä moraalilaki, jonka mukaan nämä asiat ovat "pahoja".

 

Ei riitä, että sanoo näiden tekojen olevan pahoja niiden kohteille - nämä teothan saattavat olla nautittavia niiden tekijöille. Näiden asioiden hyväksyttävyys olisi pelkkä henkilökohtainen mielipide- ja makuasia.

Jotta voisi sanoa, kuinka jonkun pitäisi menetellä, tarvitaan kaikkia velvoittava moraalilaki. Tällaista ei voi olla olemassa ilman Jumalaa.

 

Raamatun moraalin arvostelemiseksi tarvitaan siis Jumala, jonka olemassaoloa ateisti taas ei tunnusta.

 

Siksi ateistilla ei ole pohjaa Raamatun moraalin arvostelulle.

 

Katso Frank Turekin video tästä kysymyksestä. 

Mitä tarkoittaa kristillinen etiikka?

Kristillinen etiikka käsittelee sitä, miten kristityn pitäisi toimia ja ajatella. 

Kristillinen etiikka on teologian osa-alue, joka määrittelee moraalisesti hyveellisen ja paheellisen käyttäytymisen kristillisestä näkökulmasta. Se perustuu Raamatun periaatteille ja ihanteille, joita sovelletaan elämän eri tilanteisiin, myös niihin, joihin Raamatussa ei ole suoria ohjeita) 

Kysymysten aloitussivulle