Neljä havaintoa moraalilaista perusteluna sille,
että sen takana on aineeton Jumala

 

 

1. Moraalilait ovat aineettomia, mutta silti todellisia.



Moraalilait ovat ihmisen omassatunnossa olevia, myötäsyntyisiä, yleismaailmallisia käsityksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä.

Niitä ei voi havaita aistein, todistaa kokeellisesti eikä kuvailla luonnonlakien avulla. Ne voi havaita ainoastaan mielessä, ajattelemalla.


Kuitenkin ne ovat todellisia. Tämä on yksi yksinkertainen osoitus siitä, että aineellisen maailman lisäksi on olemassa myös aineettomia asioita. (Muita aineettomia asioita ovat mm. matemaattiset luvut ja logiikan lait ja sellaiset arvot kuin onnellisuus, uskollisuus, oikeudenmukaisuus.)

Tiede ei pysty analysoimaan näitä asioita, koska ne ovat luonnonlakien ulkopuolella. Tieteen keinoin ei siksi voi kuvata koko kokemuspiiriämme. Myös moraali - hyvä ja paha - jää sen tavoittamattomiin.

 


 

2. Moraalisäännöt ovat älyllistä kommunikaatiota käskymuodossa. "Tee näin! Älä tee noin!"

 

Kieltoa tai käskyä ei voi olla olemassa ilman kahta tietoisuutta: kiellon tai käskyn asettajaa ja sen vastaanottajaa.

 

3. Moraalisäännöillä on voima, jonka voimme tuntea jo ennen kuin teemme mitään.

 

Niihin sisältyy pakote, joka kohdistuu tahtoon, ja myös tahto kuuluu aineettomaan todellisuuteen.

 

Moraalilaki vaatii ihmistä käyttäytymään tietyllä tavalla, vaikka hän usein valitseekin toiminnan sitä vastaan. Toisinaan ihminen valitsee vähemmän järkevältä tuntuvan vaihtoehdon noudattaakseen moraalisääntöä, esim. auttaa vihamiestään hädässä.

 
4. Koemme epämiellyttävän tunteen rikkoessamme moraalilakia.


Tiedämme tehneemme jotain väärää ja ansaitsevamme rangaistuksen.

 

Voimme väliaikaisesti selitellä itsellemme tekojamme, mutta syyllisyydentunto ei silti täysin katoa. Vain sosiopaattiseen luonnehäiriöön liittyy omantunnon täydellinen tukahduttaminen.


Ihmisellä on myötäsyntyisiä, voimakkaasti vaikuttavia peruskäsityksiä oikeasta ja väärästä.

Nämä käsitykset ovat aineettomia, mutta silti todellisia.

Niihin sisältyy tahtoon kohdistuva pakote: käskyjä ja kieltoja, jotka puolestaan edellyttävät korkeamman persoonan niiden asettajana.

Niiden rikkominen aiheuttaa syyllisyydentunteen. Syyllisyydentunne puolestaan edellyttää sen, että on olemassa joku korkeampi, jolle henkilö on vastuussa.

 


JOHTOPÄÄTÖS 1:

On olemassa aineeton ulottuvuus, josta ihmisen tietoisuus absoluuttisesta hyvästä ja pahasta on lähtöisin.

JOHTOPÄÄTÖS 2:

Hyvän ja pahan normin on asettanut ja kommunikoinut ihmiselle korkeampi tietoisuus - persoona, jolle ihminen on vastuussa - Jumala.
 

 

 

< Takaisin