"Uskon puolustuksen puolustus"

 

Miten seurakunta vastaa ihmisten tiedon tarpeeseen, ja mitä hyötyä on apologeettisesta sisällöstä sen opetuksessa?
Vastauksia elämän peruskysymyksiin tarvitaan niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolella
 

Sekä seurakunnan ulko- että sisäpuolella tarvitaan tietoa ja opetusta uskosta - siitä, mitä seurakunta uskoo Raamatun opeista, kristillisestä elämästä ja maailmankatsomuksesta. Totuudelle on sosiaalinen tilaus, vaikka nykyiselle postmodernille ajalle pidetäänkin tyypillisenä kulttuurirelativistista käsitystä totuudesta, järjestä, arvoista, kielen merkityksistä, minuudesta.

Breidenbaugh toteaa, että tällainen näkemys, jonka mukaan käytännössä kaikki, viime kädessä myös elämä itse, on tarkoituksetonta, ei tule kestämään.

"Absurdiutta voi nauttia pieninä annoksina, mutta kukaan ei halua elää siinä." (1)


William Craigin mielestä “postmoderni” totuuskäsitys on pikemminkin myytti.

"Useimmat ihmiset eivät ole hetkeäkään todella sitä mieltä, ettei ole olemassa objektiivisia totuuden, järjellisyyden ja logiikan normeja. Kukaan ei ole postmodernisti lukiessaan toisaalta lääke-, toisaalta rotanmyrkkypakkauksen tekstejä. Postmodernissa kulttuurissa olisi täysin mahdotonta elää.” (2)


Lee Strobel kertoo, että haastatellessaan erästä tunnettua tutkijaa kirjaansa “The Case for Christ” varten (suom. “Tapaus Kristus”), haastateltava totesi kesken keskustelun:

“Kukaan ei tule lukemaan tätä kirjaasi. Elämme postmodernissa maailmassa. Eivät ihmiset ole kiinnostuneita Jeesuksen historiaallisuuden todisteista.”
 

Mutta kun kirja julkaistiin, se sai yllättävän suuren suosion, ja erityisen hyvin sen ottivat vastaan 16-24 -vuotiaat - juuri se ikäluokka, mitä tällaisen lähestymistavan ei oletettu kiinnostavan. (3)

 
Seurakunnan on pystyttävä opettamaan perusteltuja, sovelluskelpoisia totuuksia


Ihmisten kiinnostukseen totuutta kohtaan yhdistyy myös nykyisen länsimaisen kulttuurin tietty avoimmuus henkisyydelle ja hengellisyydelle. Kun ihmiset kyselevät elämän perustotuuksista ja kysyvät, miten kristinusko eroaa muista uskonnoista sekä etsivät elämäänsä hengellistä ulottuvuutta, seurakunnan tulisi pystyä vastaamaan näihin kysymyksiin. Niihin liittyy kysyjien mielessä todellista pohdintaa ja tosiasioiden punnitsemista.


Monet nuoret lähtevät seurakunnista - missä syy?


Tämän artikkelin kirjoittaja oil jokunen vuosi sitten mukana eräässä Itä-Euroopan maassa tapahtumassa, jossa kahden kirkkokunnan johtavat pastorit puheenvuoroissaan käsittelivät kysymystä, miksi niin monet nuoret nykyään jättävät seurakunnan ja vieraantuvat uskosta - sama kysymys, joka on jo pitkään ollut ajankohtainen Länsi-Euroopassa. Toisen pastorin mielestä näiden nuorten vanhemmat eivät elä tarpeeksi pyhää elämää. Toisen mielestä seurakunnissa ei ole riittävää todistusta Jumalan voimasta.

Kummankin näkemys varmaan osui oikeaan joidenkin tapausten suhteen, muttei selittänyt ongelman varsinaisia syitä. Kuulijoiden joukossa oli vanhempia, jotka elivät jo niin pyhää ja hengen hedelmän täyttämää elämää, että oli vaikeaa kuvitella, mitä siihen vielä pitäisi lisätä tai mitä siitä pitäisi karsia pois, että se olisi riittävän hyvä esimerkki pyhittyneisyydestä - mutta siitä huolimatta heidän lapsensa eivät seuranneet vanhempien uskoa. On myös hyvin tiedossa, että on uskovien perheiden nuoria, jotka ovat nähneet hämmästyttäviä todistuksia Jumalan ihmeistä, mutta siitä huolimatta ovat vieraantuneet uskosta.

Syy näiden nuorten etääntymiselle kristillisyydestä lienee pikemminkin se, että heillä on ollut kokonaisvaltaisia älyllisiä epäilyksiä tai tunneperäisiä pettymyksiä, joihin he eivät ole löytäneet vastausta ja ratkaisua.

Heidän mielestään seurakunnan ja perheen ulkopuolelta tulevat opettajien, tovereiden, julkisuuden henkilöiden tai ateististikirjoittajien ajatukset ovat järkevämpiä, vakuuttavammin perusteltuja, nykyaikaisempia ja heidän omaan elämäänsä helpommin sovellettavia.


Tutkimus ateistinuorista Yhdysvalloissa


Sen, mitä Lee Strobel toteaa nuorten kiinnostuksesta elämän tärkeitä kysymyksiä kohtaan, vahvistaa myös laaja kysely, jonka Fixed Point Foundation -järjestö teki Yhdysvaltojen ateistisessa opiskelijaliikkeessä aktiivisesti toimivien nuorten aikuisten keskuudessa. Ikävuodet 14-17 olivat olleet ratkaisevia heidän maailmankatsomuksensa muodostumiselle. Suuri osa näistä opiskelijoista oli aiemmin käynyt seurakunnissa tai kirkoissa.

He olivat toivoneet löytävänsä seurakunnasta vastauksia mm. kysymyksiin
- evoluutiosta ja luomisesta,
- seksuaalisuudesta,
- Raamatun luotettavuudesta,
- Jeesuksesta ainoana pelastustienä,
- yksilön arvosta,
- elämän tarkoituksesta,
- etiikasta.

Odottaessaan tällaista painavampaa sisältöä he olivat joutuneet kokemaan, että heidän kuulemansa opetus oli pinnallista eikä pureutunut olennaisiin, tärkeisiin kysymyksiin. Puheet yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että meidän tulee olla ”hyviä” ja tehdä ”hyvää”, jättivät epäselväksi, miksi pitäisi uskoa Raamattuun ja Jeesukseen elääkseen korkeasti moraalista elämää. (4)

Kristinusko vaikutti heistä vain yhdeltä moraalinormistolta muiden joukossa.
 

Yleinen tietämys kristillisyydestä ja Raamatusta on erittäin puutteelinen.
 

Tutkimuksen kohteena olleet nuoret eivät siis olleet löytäneet etsimäänsä tietoa. Heidän kokemuksensa ja tietonsa kristillisyydestä jäi yksipuoliseksi ja puutteelliseksi.

Se usko ja kristillisyys, minkä he torjuivat, ei edes ollut uskoa ja kristillisyyttä.

Se Jeesus, johon he eivät halunneet uskoa, ei ollut ihmiseksi syntynyt Jumala ja Vapahtaja vaan karikatyyri hänestä - mutta tätä he eivät tiedostaneet.

Raamatun opetuksesta tiedetään yleisesti erittäin vähän, monilla ei ole siitä perustietojakaan. Silti tämän puutteellisen ja ohuen tietämyksen perusteella on muodostettu varsin voimakkaita käsityksiä uskosta ja uskovista.

Tämä on suorastaan silmiinpistävää esim. keskustelupalstoilla. Keskustelu on usein vaikeaa, kun toinen osapuoli ei itse asiassa lainkaan tunne kysymyksiä, joista väittelee, ja siksi esittää varsinaisen asian viereen meneviä argumentteja.

- On toki ihmisiä, joilla on oikea tieto Jeesuksesta, Raamatusta ja kristillisyydestä, mutta jotka silti torjuvat uskon eivätkä halua elää Jumalan yhteydessä. Mutta tämä on kokonaan oma aihepiirinsä.
 

 

Tietämys ei välttämättä lisäänny riittävästi seurakunnassakaan.


Uskoontuloon ei varsinaisesti tarvita laajaa ja syvällistä tietämystä. Siihen riittää ymmärrys omasta tilasta ilman Jumalaa, tietoinen turvautuminen Jeesukseen ihmisen ja Jumalan välimiehenä sekä halu elää Jumalan yhteydessä. Evankeliumin sanoman pystyy ymmärtämään kuka tahansa, jolla on halu ymmärtää se - lapsikin.

Uskoontulo on siis varsin yksinkertaista - mutta sitä seuraava elämä ei kristittynä ei välttämättä ole sitä. Erilaisista uskonkoetuksista ja elämän karikoista selviämiseen tarvitaan muutakin kuin evankeliumin perussanoma.

Jeesus viimeisinä sanoinaan opetuslapsille kehotti siksi opettamaan ihmisiä (Matt. 28:20), ja opetuksen tärkeys tulee esiin myös apostolien kirjeissä. Hyvä esimerkki monien muiden tekstien joukossa on 1 Timoteuskirjeen 4. luku, jossa Paavali rohkaisee Timoteusta lukemaan ja opettamaan ahkerasti, pohtimaan, neuvomaan oikealla opilla ja edistymään siinä kaikkien nähden, mutta myös virittämään palavaksi hengellisen armolahjansa.

Monella tänä päivänä seurakuntaan tulevalla uskoontulleella ei ole yleisen tietämättömyyden vuoksi juuri mitään aiempaa oikeaa tietoa tai kokemusta kristillisestä maailmankatsomuksesta ja sen soveltamisesta. Moreland ja Craig toteavat:

“Seurakuntamme ovat valitettavasti täynnä ihmisiä, joilla mielen alue on passiivinen ja laiminlyöty mitä tulee kristittynä olemiseen ja kasvamiseen. He voivat olla uudestisyntyneitä hengellisesti, mutta eivät mieleltään ja ajattelultaan, vaan he edelleen ajattelevat niin kuin ei-uskovat.” (5)


Eräs juuri uskoontullut ja kastettu henkilö kysyi vanhemmalta seurakuntalaiselta:

”Minua nolottaa kysyä tätä, mutten oikein tiedä, mitä tämä seurakunta tarkalleen uskoo ja opettaa. Miten se eroaa muista?”
 

Hänellä oli riittävä tieto, jonka perusteella hän oli tullut uskoon, ja hän myös ymmärsi riittävän hyvin kasteen merkityksen. Mutta ilman aiempaa kokemusta ja tietämystä hän ei edes voinut tietää, mitä kaikkea kysymyksenasetteluja uskonasioihin liittyy. Hän oli kuitenkin riittävän rohkea ja avoin kysyäkseen asiaa, josta ei tiennyt tarpeeksi.


 

Riittävää tietoa ei omaksuta automaattisesti.


Vaikka henkilö olisi ollut jo pitempäänkin seurakunnassa, hänen tietonsa voi edelleen olla puutteellista ja hän saattaa jopa ymmärtää jotkut opit virheellisesti.

Helposti ajatellaan, että kunhan ihmiset vain tulevat uskoon ja alkavat käydä seurakunnassa, he kyllä omaksuvat Raamatun ja kristillisen elämän totuudet saarnoista, todistuksista, lauluista, kristillisestä mediasta, kanssakäymisestä muiden kanssa ja omasta vähitellen kasvavasta kokemuksestaan - samaan tapaan kuin jotain urheilulajia riittävän paljon seuraamalla oppii sen säännöt.

Oletetaan, että seurakunnassa käynnin lisäksi uskovat itse vielä aktiivisesti lukevat kirjallisuutta tai etsivät tietoa internetistä. Niin monet tekevätkin, mutta monet taas eivät, eikä selkeän kuvan muodostuminen uskosta ja kristillisyydestä ei ole itsestään selvää.

Chuck Lawless toteaa, että usein otaksutaan virheellisesti seurakuntalaisten osaavan automaattisesti yhdistää opilliset pisteet toisiinsa, kun he eri tilanteissa kuulevat Raamatun opetusta:


"Oletamme, että seurakuntalaiset ymmärtävät Raamatun perusopit ja uskovat niihin, vaikka itse asiassa he ovat omaksuneet teologiansa TV-ohjelmista, suosituilta TV-julistajilta tai uusimmasta kristillisestä romaanista."
Jumalanpalveluksissa ja seurakunnan pienryhmissä käyminen ei automaattisesti johda riittävään opilliseen tietämykseen, vaan tarvitaan järjestelmällistä opetusta. (6)


Pelkkä opillinen tietämys ei riitä - tarvitaan kokonaisvaltainen maailmankatsomus ja kyky soveltaa Raamatun opetusta.


Ei kuitenkaan riitä, että uskova tietää, mihin oppeihin hän uskoo. Tarvitaan kokonaisvaltainen näkemys ja ymmärrys siitä, millainen on kristillinen maailmankatsomus.

”Maailmankatsomukseen” sisältyy käsitys maailman ja elämän alkuperästä, olemuksesta, tarkoituksesta sekä moraalisuudesta:


- käsitys todellisuudesta (mistä maailmankaikkeus on saanut alkunsa, miksi se on olemassa? Onko Jumalaa, ja onko olemassa muutakin kuin aineellinen todellisuus?)
- käsitys ihmisestä (mistä ihminen on saanut alkunsa, onko ihmisellä sielu, onko elämää kuoleman jälkeen)
- käsitys siitä, miten voimme saada tietoa todellisuudesta ja onko se pätevää
- käsitys oikeasta ja väärästä (miten ne määritellään ja tunnistetaan; onko objektiivisia hyvän normeja, ovatko ne velvoittavia)
- käsitys siitä, mitkä ovat maailman perimmäiset ongelmat ja miten ne voidaan korjata.)

 

Kristilliseen maailmankatsomukseen kuuluvat lisäksi esim. sellaiset kysymykset kuin    

 

- mitä Raamattu opettaa maailman ja ihmisen tilasta,
- mitä Raamattu opettaa elämän tarkoituksesta,
- millaista on kristillinen etiikka,
- miten kristityn tulee toimia moraalisissa ongelmatilanteissa,
- miten Raamatun opetusta sovelletaan elämän eri alueille,
- miten Raamatun opetusta sovelletaan yhteiskuntaan ja sen eri toimintoihin,
- mikä on Raamatun ja tieteen suhde?

 

On myös osattava suhteuttaa kristillinen maailmankatsomus
muihin ja tunnistettava sen arvo.


Mutta vielä sekään ei riitä, että tiedämme keneen ja mihin uskomme ja osaamme soveltaa tätä uskoa koko maailmankatsomukseemme.

Meidän on osattava nähdä raamatullinen, kristillinen maailmankatsomus suhteessa muihin maailmankatsomuksiin ja tunnistettava sen arvo ja faktaperusta niin selkeästi, että kun ennemmin tai myöhemmin joudumme koetuksiin, selittämään asioita muille tai pohtimaan niitä itse, osaamme vastata tai valita oikein. Nämä ovat erittäin tärkeitä ja omalle ajallemme olennaisia valmiuksia.
 

Juuri tässä apologetiikalla on tärkeä rooli.

Apologetiikka on juuri uskon puolustusta ja määrittelyä suhteessa muihin maailmankatsomuksiin. Siihen sisältyy

- uskon älyllisten esteiden poistamista,
- erilaisten virhekäsitysten korjaamista,
- uskoa ja Raamattua puoltavan monipuolisen aineiston rakentamista ja selvittämistä, sekä
- uskon puolustamista vastustajia ja jopa pilkkaajia vastaan.

 

Apologetiikalle on siis ominaista se, että

- sen lähestymistapa kattaa kokonaisvaltaisesti kristillisyyden (eli se ei liity vain uskon opilliseen puoleen, vaan koko maailmankatsomukseen)
- uskoa ja maailmankatsomusta käsitellään muiden maailmankatsomusten viitekehyksessä (kristillisiä käsityksiä verrataan muihin).


Apologetiikan luonteesta on vallalla virheellisiä käsityksiä. Tarvitaan "uskon puolustuksen puolustusta".

Apologetiikka on siis tärkeää, mutta siitä huolimatta siihen usein suhtaudutaan varauksellisesti. Uskon puolustaminen tarvitsee joskus itsekin puolustamista, ”apologetiikan apologetiikkaa”.

 

Mistä johtuu vieroksuva asenne apologeettista lähestymistapaa kohtaan?

 

Järkeisuskon pelko 

 

Apologetiikkaa on vierastettu mm. siitä syystä että sen ajatellaan johtavan ”järkeisoppiin”. Tällainen järkeisusko ymmärretään asenteena, jossa ei ole sijaa Jeesuksen herraudelle ja Pyhälle Hengelle ja joka perustuu ihmisen omaan viisauteen eikä tunnusta Raamatun arvovaltaa ja sen yliluonnollista ainesta, ja jolla ei myöskään pysty johtamaan toisia uskoon.

Kritiikin esittäjät ajattelevat näin: ”Mitä hyötyä on siitä, jos joku tunnettu ateisti kuten Anthony Flew apologeettisten keskustelujen ja filosofisten pohdintojen tuloksena elämänsä lopulla tunnustaa Jumalan, mutta Jeesuksen persoona ja merkitys jää hänelle epäselväksi?" "Mitä hyötyä on tehdä ateisteista teistejä, jos he eivät kuitenkaan ota vastaan evankeliumia?”


Apologetiikan perimmäinen päämäärä ei toki ole se, että joku vain tunnustaisi Jumalan olemassaolon. Vaikka apologetiikkaan ja siihen yhteydessä olevaan luonnolliseen teologiaan (teologian ja filosofian osa-alue, joka pohtii ja tutkii Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia järjen, luonnon ja kokemuksen pohjalta) kuuluvatkin erilaiset jumalatodisteet, ne koskevat vain yhtä kysymystä eli Jumalan olemassaoloa. Jos jokin debatti käsittelee Jumalan olemassaoloa, kysymyksessä on vain yksi aihe, jonka ei ajatellakaan kattavan kaikkea uskoon ja pelastukseen liittyvää, vaan joka liittyy uskon edellytyksiin.

Apologetiikka pyrkii poistamaan älyllisiä esteitä uskon tieltä. Se auttaa ymmärtämään raamatullisen uskon kohdetta ja sisältöä siten, että ihmisissä syntyisi henkilökohtainen luottamus siihen ja aito suhde Jumalaan. Se, että pelkkä Jumalan olemassaolon tunnustaminen olisi kristinuskon sanoma, on virhekäsitys kristillisestä uskosta - ja apologetiikan yksi tehtävä on juuri korjata kristillistä uskoa koskevia virhekäsityksiä.

 

Apologetiikkaa pidetään hyökkäävänä ja kristitylle sopimattomana.

 

Apologetiikkaa on pidetty hyökäävänä, mikä on varsin virheellinen käsitys sen toimintavoista ja luonteesta. Gregory Koukl toteaa:

“Apologetiikalla on kyseenalainen maine asiaa harrastamattomien parissa. Itse termihän merkitsee sitä, että apologeetat puolustavat uskoa. He tekevät tyhjiksi harhakäsityksiä. He hajottavat maahan Jumalan tuntemista vastaan nostettuja järjen päätelmiä. Monen mielestä tämä kuulostaa hyökkäämiseltä ja taistelemiselta” (7)

 

Apologetiikan raamatullinen perusohje löytyy 1 Piet. 3:15:sta:

 

"Pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla”

 

On olennaista, että uskoa puolustaessa osataan toimia diplomaattisesti ja suurlähettilään tavoin. Tarvitaan paitsi tietoa, myös taktista viisautta sen soveltamiseen sekä luonnetta, joka soveltuu Kristuksen lähettiläälle (8).

Ne ominaisuudet, joita uskon puolustajalta edellytetään, ovat ominaisuuksia, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä myös uskovan jokapäiväisessä elämässä. Tarvitaan hengellistä kypsyyttä, Hengen hedelmää, Kristuksen kaltaista luonnetta - ja ylipäätänsä hyviä käytöstapoja ja kanssakäymistaitoja.

Stefanus oli rohkea uskon puolustaja, ja kun hänen syyttäjänsä katsoivat häntä, heidän oli tunnustettava, että hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot (Apt. 6:15).

Gregory Koukl toteaa, että


Kristuksen lähettilään ja uskon puolustajan tulee olla kärsivällinen ja ystävällinen eikä hänen tule riidellä, vaan kohdella kunnioittavasti myös eri mieltä olevia. Hän pyrkii ymmärtämään, mitä he tahtovat sanoa, ja tunnustaa eriävien näkökantojen ansiokkaat kohdat.

Hän on rehellinen eikä vääristele faktoja eikä myöskään anna vastustajien käsityksistä vääristeltyä kuvaa. Hän ei liioittele tai vähättele omaa maailmankatsomustaan.

Hän on myös nöyrä ja tietää, millä alueilla hänen omissa käsityksissään voi olla puutteellisuuksia. Hän ei väitä enempää kuin mitä voidaan tietää ja mihin todistusaineisto riittää.

Hän on käytökseltään ja puheeltaan miellyttävä ja kohtelias.

Hän luottaa ennen kaikkea Jumalan johdatukseen ja apuun eikä omiin tietoihinsa ja taitoihinsa. (9)

 


Apologetiikka on liian vaikeaa: Voiko monimutkaisia ja ”ei-hengellisiä” asioita käsitellä seurakunnassa?

 

Kysymyksiin, joita uskoville esitetään ja joita he itsekin pohtivat, ei löydy vastausta pelkästään Raamatusta. Näihin kysymyksiin kuuluvat mm. seuraavat (ja nämä ovat myös niitä kysymyksiä, joita edellä olevassa ateistinuorten haastattelussa mainittiin):

  • Voimmeko ylipäätänsä tietää mitään Jumalasta?

  • Mitä on usko? Millaista on teologinen tieto?

  • Miten voimme määritellä hyvän ja pahan, oikean ja väärän?

  • Millaista on loogisesti pätevä ajattelu?

  • Mitä tarkoittaa historiallinen luotettavuus? Millaisia ovat pätevät todisteet?

  • Mitä ovat ihmeet?

  • Miten voimme tietää, että Raamatun teksti on säilynyt luotettavana?

  • Millaisia argumentteja on Jumalan olemassaolon puolesta? Voidaanko se todistaa?

  • Mikä on uskon ja tieteen suhde?


Kysymykset kohdistuvat tiedollisesti laajalle alueelle. Tästä johtuu se, että apologetiikka on luonteeltaan monitieteistä. Apologetiikka kokoaa eri tieteiden ja oppialojen piiristä kumulatiivisen aineiston uskon puolesta.

 

Apologeettisissa kirjoituksissa ja debateissa viitataan teologiaan, filosofian eri alueille, historiaan ja aatehistoriaan, kielitieteeseen ja tekstikritiikkiin, luonnontieteisiin (biologiaan, fysiikkaan, kemiaan, geologiaan, tähtitieteeseen), sosiologiaan, psykologiaan, uskontotieteeseen... Jumalatodisteilla ja uskon sisältöä, olemusta ja harjoittamista koskevilla argumenteilla on yhteyksiä kaikille näille alueille.

 

Mikä on tällaisen monitieteellisen aineksen paikka seurakunnan opetuksessa? Voiko tällaista tieteellistä ja ehkä vaikeatajuista ainesta ylipäätänsä ottaa siihen mukaan? Mennäänkö harhateille, jos lähdetään selittämään uskoon liittyviä asioita järkiperäisesti?

Huoli järkeisuskosta ei koske pelkästään apologetiikkaa, vaan yleensä teologista tietämystä. Teologian opintoja aloittavaa varoitetaan hyvää tarkoittaen:

 

”Tieto paisuttaa. Varo, ettet tule koulusta pois pää paisuneena ja sydän kutistuneena!”

 

Varsinkin maallikkotaustaisissa hengellisissä liikkeissä on suhtauduttu teologiaan varauksellisesti. Puutteellisen peruskoulutuksen vuoksi ei ole ollut valmiuksia opilliseen ja tiedolliseen suuntautumiseen. Ei ole ehdittykään paneutua teologiaan ja apologetiikkaan, kun kaikki aika on on mennyt sananjulistukseen ja seurakuntalaisten ohjaukseen. Ei ole edes koettu sitä tarpeelliseksi, koska on ajateltu, että Jumala kyllä osaa tarvittaessa itse puolustaa itseään ja uskon totuutta. (10)

Kysymykseen ja huolestuneisuuteen vaikeampitajuisten teologisten ja apologeettisen asioiden opetuksesta seurakunnassa voi vastata vastakysymyksellä:

 

”Jos kristillistä maailmankatsomusta ei selitetä ja opeteta seurakunnassa, missä se selitetään? Ja jos seurakunta ei tarjoa vastauksia, kuka ne tarjoaa?”


Osataanko apologetiikkaa opettaa seurakunnassa?


Mutta tietävätkö pastorit ja seurakuntien opettajat näistä asioista riittävästi? Jos he eivät tiedä riittävästi, heidän tulisi jo itsensä vuoksi hankkia tarpeellinen tieto. Itsenäinen opiskelu (jos muuhun ei ole mahdollisuutta) ja kaikkinainen itsensä tiedollinen ja ammatillinen kehittäminen hengellisen kasvun ja uskonelämän syvenemisen lisäksi on välttämätöntä jokaiselle raamatunopettajalle.

Erickson ja Heflin toteavat, että voidakseen tarjota kuulijoilleen aineksia tiedolliseen ja hengelliseen kasvuun, seurakunnan opettajan tulisi olla lukemisessaan ja hankkimansa tiedon työstämisessä aina pari porrasta keskimääräistä kuulijakuntaansa korkeammalla - ei siis maallikon, vaan mieluummin koulutetun pastorin ja teologin tasolla. (11) Tämä ei tarkoita sitä, että julistajalla olisi oltava muodollinen teologinen koulutus, vaan sitä, että voidakseen stimuloida ja opettaa kuulijakuntaansa hänen tulee itse kehittää itseään ja lukea riittävän stimuloivaa kirjallisuutta.

 

Seurakunnan opettajan tulisi pystyä tarjoamaan kuulijoilleen syvempiä, laajempia ja työstetympiä näkemyksiä kuin mitä näillä itsellään on.

Silloin tällöin kuulee vieläkin sanottavan:


”Minä luen vain Raamattua ja olen hylännyt kaiken muun kirjallisuuden.”


Tällaista asennetta ei voi pitää suurempana hengellisyytenä, syvempänä viisautena tai ylipäätänsä tavoiteltavana. Vaikka Raamattu on uskon ja elämän auktoriteetti, kukaan ei ole niin hengellinen, valaistunut, tietävä ja oppinut, että voisi omin avuin ja pelkällä omalla raamatunluvullaan saavuttaa sen, mitä historian suurimmat kristityt ajattelijat, teologit, vaikuttajat ja alkukielten ja historian tutkijat ovat pohdinnallaan ja tutkimuksellaan saaneet aikaan monien vuosisatojen kuluessa. Kirjallisuutta lukemalla hyödymme heidän elämäntyöstään ja pääsemme itse kasvamaan ja edistymään nopeammin.

 

”Lue enemmän, luulet vähemmän” on aina ajankohtainen ja hyvä ohje.

Kiinnostus apologetiikkaa ja ylipäätänsä tiedollista lähestymistapaa kohtaan onkin kasvamassa, ja monenlaista kirjallisuutta ja internet-materiaaleja on saatavissa.


Miten apologetiikka hyödyttää seurakuntaa?


Sen lisäksi, että laaja-alainen apologeettinen tietämys on tärkeää keskusteluissa ei-uskovien kanssa ja uskoa koskevien virhekäsitysten korjaamisessa ja se edesauttaa evankeliumin levittämisessä, siitä on huomattavan paljon hyötyä uskoville itselleen:

 

Usko vahvistuu ja maailmankatsomus selkeytyy

Uskon puolustuksen lähtökohtana on se, että itse tiedetään, mihin uskotaan, ja ollaan vakuuttuneita siitä. Lisääntyvä, oikea tieto uskon perusteista vahvistaa uskoa.

 

Luukas kirjoitti Teofilukselle evankeliuminsa alkusanoissa, että hänen tarkoituksensa näiden tosiksi tunnettujen tapahtumien ja silminnäkijätodistuksen tutkimisessa ja kirjaamisessa oli, että tämä oppisi tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka hänelle oli opetettu. (Luuk 1:4).


Myös uskovan oma kristillinen minäkuva jäsentyy, kun maailmankatsomukseen kuuluvat laajemmat kysymykset selkeytyvät. Hän ymmärtää paremmin, mitä tarkoittaa elää kristittynä maailmassa, mikä on hänen maailmankatsomuksensa suhde muihin, ja mitä yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia on niiden välillä. Hän oppii tunnistamaan aidosti raamatulliset näkemykset ja erottamaan ne niistä, joiden vain luullaan olevan raamatullisia.

Mutta jos seurakunnassa ei ole riittävää opetusta eikä siellä käyvä uskova itse harrasta lukemista ja asioiden tutkimista, hänen uskonsa tiedollinen pohja saattaa jäädä ohueksi. Hän saattaa ponnistella omaksuakseen joitakin asioita ja luottaakseen niihin uskonvaraisesti, vaikkei ole niistä vakuuttunut.

”Usko” saattaa olla uskovan ajattelussa omassa lokerossaan erillään ”faktoista”. Vaikka hänellä olisikin aito uskonkokemus, sisimmässä saattaa olla epäilyjä. Hän ei tiedä, miten pitäisi esim. suhtautua moniin julkisessa keskustelussa esiin tuleviin kristinuskoa koskeviin näkökantoihin. Aktiivisen uus-ateismin myötä kristinuskoon on kohdistettu voimakkaita väitteitä ja erityisen kärjistynyttä kielenkäyttöä.

 

Jokin yksinkertainen tai vähämerkityksinen asia, joka olisi selkeästi ja kiistattomasti selitettävissä, saattaa muodostua uskovalle kompastuskiveksi ja epäilyksen aiheeksi.

 

Uskovien keskustelu- ja evankeliointivalmiudet paranevat

 

Erilaisissa keskustelutilanteissa, kirjoituksissa, väittelyissä ym. tilanteissa kuulee usein seuraavanlaisia kommentteja:

 

”Raamatun teksti on muuttunut moneen kertaan.”
”Yhtä hyvin kuin maailma voi olla Jumalan luoma, se voi olla Lentävän Spagettihirviön luoma”.
“En usko satuihin ja taivaalla olevaan taikuriin.”
”Raamatussa annetaan epätarkka piin arvo”.
”Sinun väitteesi on uskonnollinen eikä siksi ole pätevä.”
”Raamattu väittää, että maailma luotiin kuudessa 24 tunnin päivässä.”
”Usko ja tiede ovat toisilleen vastakkaisia.”
”Jeesus on mytologinen hahmo ja evankeliumit on kopioitu aikansa Lähi-Idän myyteistä.”
”Kuinka Jumala voi olla samalla kertaa kolme ja yksi?”
”Raamatun Jumalan on moraaliton.”
”Jumala on valkoinen rasisti.”
”Kristityt ovat tuomitsevia ja suvaitsemattomia”

”Uskonnot ovat aiheuttaneet suuren osan maailman sodista ja kärsimyksestä.”

 

Näihin ja moniin vastaavanlaisiin kysymyksiin voi vastata ilman erityisiä vaikeuksia. Jo pienellä opetuksella uskovien hahmotus- ja keskustelutaitoa voidaan parantaa huomattavasti. He oppivat näkemään kristinuskon vastaisten väitteiden ristiriitaisuudet ja heikkoudet, tunnistamaan omaan mahdottomuuteensa kumoutuavat argumentit ja myös vastaamaan asiallisiin ja perusteltuihin kysymyksiin.

 

Valmiudet kohdata erilaisia elämäntilanteita paranevat.

Tieto auttaa ymmärtämään Jumalan toimintatapoja ja kohtaamaan erilaisia tilanteita. Kun ymmärretään paremmin esim. sellaiset asiat kuin kuin vapaa tahto, kärsimys, Jumalan säätämykset, Jumalan ennaltatietämys, moraaliset konfliktit ja eettiset periaatteet, siitä on apua paitsi omassa elämässä myös toisten neuvomisessa.

Kaikkea emme toki koskaan tässä elämässä tule ymmärtämään, koska meillä ei lähtökohtaisesti ole käytettävissä sellaista tietoa, joka selittäisi kaikki kysymykset.

 

Jumalan kunnioitus lisääntyy

 

Ei toki pidä paikkansa, että tieto vain paisuttaa päätä, ja että tiedon vaikutuksesta sydämen ja hengen alue jotenkin kuihtuisi. Jos tieto tekee jonkun ylpeäksi, vika ei ole tiedossa vaan henkilön luonteessa sekä siinä, että tietoa on vielä liian vähän. Paavali toteaa:


"Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee." (1 Kor. 8:2)


Kun tutustumme monipuolisesti Jumalan suuruuteen ja viisauteen ja pohdimme Hänen tekojaan ja ominisuuksiaan, se päinvastoin kasvattaa meissä kiitollisuutta ja Jumalan kunnioitusta ja arvostamme jumalasuhdettamme entistä enemmän.

 

Tiedon lisääntyessä uskova oppii tuntemaan ja ymmärtämään asioita, joiden vuoksi ei edes olisi ennen osannut kunnioittaa Jumalaa.


Pohtiessaan Roomalaiskirjeessä Jumalan luonnetta, tekoja, suunnitelmia, säädöksiä ja armoa Paavali johtuu spontaanisti ylistämään Jumalaa:

”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.” (Room. 11:33-36)
 

Evankeliumi leviää

 

Osa evankeliumin "vastustajista" tai siihen välinpitämättömästi suhtautuvista henkilöistä on jo valinnut tiensä. Monet ovat kuitenkin vilpittömiä etsijöitä. On henkilöitä, joiden uskoontulolle on ollut aivan olennaista, että he ovat saaneet oikeaa tietoa ja heidän virheelliset käsityksenä ovat tulleet korjatuiksi. He ovat saaneet vastauksen pitkäaikaiseen pohdintaansa.

Myös hengellisessä elämässään tiedollisia ongelmia ja epäilyksiä kohdanneet uskovat voiivat saada avun ja näin palata Jumalan luo.

Näin ihmiset voivat kohdata Jumalan, ja Jumalan tahto toteutuu heidän elämässään.


______________________

VIITTEET

(1) Breidenbaugh, Joel R. 2011. Article “Back to the Future: Preaching in a Postmodern World”. http://whub21.webhostinghub.com/~sbctod5/wp-content/uploads/2011/04/breidenbaugh.pdf

(2) Craig, William Lane, Article Do We Live in a Post-Modern Society.
http://www.reasonablefaith.org/do-we-live-in-a-post-modern-society#ixzz2WHZqY6KU

(3) Christianity Today. The Changing Face of Apologetics: Lee Strobel doesn't think the traditional methods work anymore. An Interview by Stan Guthrie. June 11, 2009. http://www.christianitytoday.com/ct/2009/june/22.58.html

(4) Taunton Larry, Article Listening to Young Atheists: Lessons for a Stronger Christianity in “The Atlantic” magazine. Jun 6 2013. http://www.theatlantic.com/national/archive/2013/06/listening-to-young-atheists-lessons-for-a-stronger-christianity/276584/

(5) Moreland, James Porter; William Lane Craig. Philosophical Foundations for a Christian Worldview. Kindle Edition2009.: Intervarsity Press. Sivu 5.

(6) Lawless Chuck, First-Person: 7 steps to teach theology in the local church. Baptist Press, May 29, 2013. http://www.bpnews.net/

(7) Koukl, Gregory (2009). Tactics: A Game Plan for Discussing Your Christian Convictions. Kindle Edition.: Zondervan. Sivu 19.

(8) Mts. 20.

(9) Mts. 199-200

(10) Tennent, Timothy C., 2007. Theology in the Context of the World Christianity. Printed in the U.S.A. Kindle Edition: Zondervan. Sivu 173.

(11) Erickson Millard J. & Heflin James L., Old Wine in New Wineskins. Doctrinal Preaching in a Changing World. First published in 1997. Second printing in 2000. Printed in the USA: Baker Book House. Sivu 110.



< Takaisin