"Syntisen rukous"

"Syntisen rukous" eli uskoontulorukous, jonka avulla ihmisiä johdetaan uskonelämän alkuun, kuuluu olennaisena osana evankeliseen perinteeseen. Sen käyttäminen on herättänyt myös kritiikkiä.

 

Seuraavassa käsitellään tähän rukoukseen ja uskoontuloon liittyviä näkökohtia.

 

Miten toinen johdetaan uskoon ja rukoilemaan syntisen rukous?


Billy Grahamin tunnettu käsikirja "Christian Worker’s Handbook" sisältää käytännön ohjeita evankeliointi- ja seurakuntatyötä varten. Kirjanen alkaa sillä, miten keskustelutilanteessa voidaan johtaa toinen ymmärtämään evankeliumin sanoma ja ottamaan Jeesus vastaan rukoilemalla uskoontulorukous.

 

Ensin keskustelukumppanille selitetään seuraavat neljä asiaa:

 

1. Jumalan suunnitelma:

Rauha Hänen kanssaan ja iankaikkinen elämä jokaiselle ihmiselle Joh. 3:16: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

2. Ihmisen ongelma: Ero Jumalasta
Rauha Jumalan kanssa ei ole automaatio, koska ihmiset ovat luonnostaan erossa Jumalasta. Room. 3:23: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

3. Jumalan ratkaisu ongelmaan – Risti
Jumalan rakkaus ja Jeesuksen ristinkuolema ovat silta Jumalan ja ihmisen välillä olevan erottavan kuilun yli. Jeesus on kärsinyt ihmisten syntien rangaistuksen.
1 Piet. 2:24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".

4. Meidän vastauksemme: Jeesuksen vastaanottaminen
“Sinusta tulee Jumalan perheen jäsen, kun otat vastaan Jeesuksen ja kutsut hänet elämääsi.” Joh. 1:12: kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

 

Tämän jälkeen ohjataan henkilö ottamaan Jeesus vastaan. Sekin sisältää neljä kohtaa:

1. Tunnusta hengellinen tarpeesi: "Olen syntinen."
2. Tee päätös kääntyä pois synnistä.
3. Usko, että Jeesus on kuollut puolestasi ristillä.
4. Ota vastaan Jeesus elämääsi rukouksen kautta.

 

Raamatusta näytetään vielä Ilm. 3:20 ("Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani") ja Room. 10:13 ("Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu").

Kun toinen on ymmärtänyt tämän ja haluaa ottaa Jeesuksen vastaan, hänet ohjataa rukoilemaan perässä toistamalla seuraava rukous, nk. syntisen rukous:

 

"Rakas Herra Jeesus,
Tiedän, että olen syntinen
ja että tarvitsen anteeksiantoa Sinulta.
Uskon, että kuolit puolestani syntieni tähden.
Kutsun Sinut nyt sydämeeni ja elämääni.
Turvaudun Sinuun Vapahtajana
ja haluan seurata Sinua Herranani.
Jeesuksen nimessä, Aamen”.

 

Tämän jälkeen vastauskoontulleelle annetaan lisäohjeita, jotka myös löytyvät kirjasesta.

Syntisen rukous evankeliumin julistuksen historiassa

 

Joidenkin näkemyksen mukaan syntisen rukouksen käyttö alkoi varsinaisesti 1800-luvun puolivälistä Charles Finneyn ja D.L. Moodyn herätyskokouksista, ja myöhemmin Billy Grahamin toiminnan myötä siitä tuli olennainen osa evankeliointikäytäntöä. Syntisen rukous on tämän näkökannan mukaan myöhäinen ja epäraamatullinen traditio.

Tällaista rukousta on kuitenkin käytetty jo aiemmin. John Bunyanin klassikossa “Kristityn vaellus” (1678) Uskollinen-niminen henkilöhahmo johtaa Toivorikkaan syntisen rukoukseen (Luku 18, ”Toivorikas kertoo kääntymisestään”):

 

"Jumala, ole minulle syntiselle armollinen ja saata minua tuntemaan ja uskomaan Jesusta Kristusta, sillä minä näen, että, ellei Hänen vanhurskauttansa olisi, ja ellei minulla olisi uskoa tähän vanhurskauteen, minä olisin auttamattomasti hukassa.

Herra, minä olen kuullut Sinun olevan armollisen Jumalan ja lähettäneesi Poikasi Jesuksen Kristuksen maailman Vapahtajaksi. Olen myöskin kuullut, ettäs tahdot Hänet lahjoittaa sellaiselle viheliäiselle syntiselle kuin minä, ja syntinen minä kyllä olen.

Älä hyljää minua, Herra. Anna armosi suuren olla ja pelasta minun sieluni, sinun Poikasi Jesuksen Kristuksen kautta! Amen.”

 

1700-luvulla jopa reformoidut evankelistat kutsuivat kuulijoitaan lausumaan parannuksenteon yhteydessä syntisen rukouksen. George Whitefield käytti uudestisyntymiseen keskittyvässä evankelioivassa julistustyössään 1700-luvun Englannin herätyksen yhteydessä kutsua parannukseen ja parannuksentekorukoukseen. Joissakin "Syntisen rukousta" kritisoivissa artikkeleissa tosin ollaan sitä mieltä, että hän ei käyttänyt syntisen rukousta. Seuraava sitaatti eräästä hänen saarnastaan (Marks of a True Conversion) osoittaa, että tämä rukous kyllä sisältyi hänen julistukseensa:

 

Älä odota kotiin menoa, vaan jo nyt, seisoessasi täällä, rukoile Jumalaa, ja olkoot sydämesi sanat "Herra, tee minusta uskova! Tee minusta pienen lapsen kaltainen! Herra Jeesus, älä anna minun jäädä valtakuntasi ulkopuolelle!" (www.ccel.org)

 

Whitefieldin julistus uudestisyntymisestä ei ollut kevyttä tai pinnallista. Parannuksentekorukous liittyi kontekstiin, jossa ihminen syvästi ymmärsi synnin ja armon merkityksen. Whitefield on kirjoittanut laulun "Syntisen rukous", "A Sinner’s Prayer", jossa puhutaan laajemmassa mielessä syntisen turvautumisesta Jumalan armoon ja Kristuksen lunastustyöhön

 

Pelastukseni Jumala, kuule minua ja auta minua uskomaan.
Haluaisin päästä lähelle Sinua, saamaan siunauksen Sinulta.
Kuinka täynnä syyllisyyttä olenkaan,
mutta saan turvan Sinun haavoistasi.
Syntisten ystävä, tahraton Karitsa, sinun veresi vuosi tähteni...

God of my salvation, hear, and help me to believe:
Simply would I now draw near, thy blessings to receive.
Full of guilt, alas I am, but to thy wounds for refuge flee;
Friend of sinners, spotless lamb, thy blood was shed for me. (www.patheos.com)

 

1800-luvun legendaarinen saarnaaja Charles Spurgeon kutsui erään saarnansa lopuksi (v. 1888) kuulijoita toistamaan perässään syntisen rukouksen ja siten kääntymään Jumalan puoleen

 

Ennen kuin lähdette tästä paikasta, suunnatkaa Jumalalle tämä vilpitön rukous ja sanokaa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Herra, tarvitsen pelastusta. Pelasta minut! Huudan Sinun nimeäsi."

Yhdy kanssani tähän rukoukseen tällä hetkellä, kehotan sinua! Yhdy rukoukseeni ja sanoihin, jotka sanon puolestasi:

"Herra, olen syyllinen. Olen ansainnut vihasi. Herra, en pysty pelastamaan itseäni. Heittäydyn kokonaan Sinun varaasi, Oi Herra. Asetan luottamukseni Sinun rakkaan Poikasi vereen ja vanhurstakuteen. Asetan luottamukseni Sinun armoosi, rakkauteesi ja voimaasi, jotka olet ilmoittanut Hänen kauttaan. Rohkenen turvautua Sinun sanaasi, että kuka ikinä huutaa Herran nimeä, hän pelastuu. Herra, pelastaminut tänään, Jeesuksen tähden. Aamen." (www.biblebb.com)

 

Spurgeon myös kutsui kuulijoitaan tämän jälkeen viereiseen huoneeseen jatkokeskustelua ja rukousta varten. - Seikkaa, että Spurgeonin tilaisuuksissa annettiin tällä tavoin sielunhoitohuoneessa rukouksen lausuneille lisäohjeita, on tosin syntisen rukousta kritisoitaessa käytetty näyttönä rukousta vastaan ja osoituksena siitä, että rukouksen lausuneet eivät ole ehkä tienneet, mistä on kysymys. (paulwilkinson.wordpress.com)

 

Syntisen rukous Raamatussa

 

Syntisen rukousta on kritisoitu myös opillisista syistä: Tällaisen rukouksen lausumista pidetään suorituksena, jolloin pelastus tehdään riippuvaiseksi ikään kuin teosta eikä Jumalan armosta. Tällaisen kriitikin esittäjät ovat usein sitä mieltä, että Jumalan armo saadaan kasteessa.

Kritiikkiin liittyy yleensä myös se, että syntisen rukousta ei sellaisenaan löydy Raamatusta. Joidenkin mielestä Luuk.18:13 (”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”) kuitenkin on esimerkki syntisen rukouksesta.

Raamatullista pohjaa osoitettaessa on viitattu myös helluntaipäivän, samoin kuin muiden Apostolien tekojen julistustilaiden tapahtumiin, joihin implisiitisti sisältyy ihmisten johtaminen uskoontuloon. Millä tavalla ne kolmetuhatta ihmistä, jotka kysyivät helluntaina Pietarilta mitä heidän pitää tehdä, tulivat uskoon niin, että heidät voitiin kastaa?

Kun Pietari sanoi heille ”tehkää parannus” miten he osasivat tehdä sen ja tiesivät tehneensä sen, ellei tilanteeseen liittynyt mitään henkilökohtaisen kääntymyksen elementtiä tai konkreettista ohjetta? Pelastava uskohan ei ole pelkkää evankeliumin totena pitämistä – ja kuulijathan sitä paitsi jo pitivät evankeliumia totena. Eiväthän he olisi edes tiedustelleet Pietarilta, mitä heidän tulee tehdä, elleivät he olisi pitäneet hänen julistustaan totena ja uskoneet siitä. He siis edelleen evankeliumin totuuteen uskovinakin tiedustelivat, mitä heidä tulee tehdä voidakseen pelastua. (Apt. 2:37-42)

 

Ongelma: Pelastusvarmuuden puuttuminen ja syntisen rukouksen rukoileminen ilman käsitystä siitä, mistä on kysymys.

 

Syntisen rukouksen kritiikki on kohdistunut myös joihinkin periaatteellisiin ongelmiin. Yksi niistä on se, mihin edellä jo viitattiin: tämän rukouksen rukoileminen ilman käsitystä siitä, mistä pelastuksessa, Jeesuksen vastaanottamisessa ja seuraamisessa on todella kysymys. Tällöin rukouksen rukoilleelle henkilölle ei synny pelastusvarmuutta.

J. D. Greear on kirjoittanut tästä aiheesta kirjan "Stop Asking Jesus Into Your Heart: How to Know for Sure You Are Saved" eli "Lopeta Jeesuksen kutsuminen sydämeesi: Miten voit tietää varmasti, että olet pelastunut". Siinä hän toteaa näin:


"Jos Guinnessin Ennätysten kirjassa olisi ennätys 'kuinka monta kertaa olet pyytänyt Jeesusta tulemaan sydämeesi', olen melko varma, että se olisi minulla. Kun täytin 18, olin "pyytänyt Jeesuksen sydämeeni” varmaan jo viisi tuhatta kertaa. Aloitin joskus viisivuotiaana, kun eräänä lauantaiaamuna kysyin vanhemmiltani, miten voi tietää varmasti, että pääsee taivaaseen." (Greear, s. 1)

Greear kertoo, että joka kerta rukouksen rukoilemisen jälkeen ennemmin tai myöhemmin hänen mieleensä tuli epäilys: "Kaduinko tällä kertaa syntejäni tosissani ja todella vilpittömästi? Miksi jotkut itkevät ja ovat murtuneita, kun tulevat uskoon, mutta minä en ole kokenut sellaista? Annoinko elämäni oikeasti Jeesukselle?"

Ja niin hän rukoili rukouksen varmuuden vuoksi aina vain uudestaan, yrittäen olla joka kertaa todella tosissaan. Välillä hän koki jonkin aikaa ilon ja riemun tunnetta, mutta sitten hän alkoi taas epäillä ratkaisunsa aitoutta. Ja jälleen hän rukoili syntisen rukouksen. Epäilystä lisäsi Jeesuksen varoitus Matt. 7:21 siitä, että on monia, jotka luulevat olevansa Jumalan palvelijoita, vaikka eivät ole. (s. 2, 4).

Greear toteaa ymmärtäneensä myöhemmin, miten pelastusvarmuus syntyy ja mikä on uskoontulorukouksen ja pelastusvarmuuden suhde:


"Uskoontulo ja usko ovat sydämen asenteita Jeesuksen täytettyä työtä kohtaan. Voit ilmaista tuon asenteen ja aseman omaksumisen tietyllä rukouksella. Mutta sinun ei tule erehtyä pitämään rukousta ja asennetta samana asiana."

"Syntisen rukous ei ole kuin taikasana tai resepti, jota seuraamalla syntyy pelastuskakku. Merkityksellinen ja ratkaiseva on se asenne, mikä on sanojesi tahkana. Rukous on pätevä vain sikäli, kun se on sanallinen ilmaisu tälle asenteelle ja asemalle." (s. 8).

 

Toinen ongelma: Syntisen rukouksen pitäminen rituaalina ja pelastuksen pitäminen siitä seuraavana automaationa

 

Greear toteaa, että syntisen rukousta saatetaan pitää jonkinlaisena protestanttisena rituaalina, jonka kautta ohjaamme ihmisiä saamaan pääsyn taivaaseen. Kun ihminen ”kutsuu Jeesuksen sydämeensä”, Jeesus tietysti vastaa myöntävästi, antaa synnit anteeksi, kirjoittaa tämän henkilön nimen taivaalliseen Elämän kirjaan ja antaa ”pelastustodistuksen”. Jos henkilö myöhemmin alkaa epäillä uskoontuloaan, hän palaa mielessään tuohon hetkeen, omaan vilpittömään ratkaisuunsa ja sitä seuranneisiin tuntemukseiin (s. 9).

Uskoontulo ei kuitenkaan ole jonkin rituaalin suorittamista tai pelastustodistuksen pyytämistä, vaan siinä on kysymys henkilökohtaisen jumalasuhteen alkamisesta. Ihminen ymmärtää, että on elänyt kapinassa Jumalaa vastaan ja että hänellä ei ole itsellään mahdollisuutta sovittaa tekojaan ja välttää rangaistusta. Ainoa tapa on turvautua Jumalan armoon ja Jeesuksen ristiin ja heittäytyä Jumalan käsiin, antaa koko elämä Jumalan haltuun ja johdatukseen. (s. 42)

Greear toteaa, että varmuus rituaalin suorittamisesta perustuu muistikuvaan tiettyjen sanojen lausumisesta. Sen sijaan varmuus henkilökohtaisesta suhteesta perustuu tämänhetkiseen asemaamme uskossa (s. 42).

Apostoli Johannes lähes aina puhuukin “uskomisesta” preesensissä, koska se on jotakin, mitä teemme jatkuvasti – ei jotakin, minkä teimme yhden kerran menneisyydessä (Esim. Joh. 3:36; 9:36– 38; 10:27– 28; 1 John 5:13). Tämä asenne ja sema alkaa tietystä hetkestä, mutta se jatkuu koko elämän ajan. (Greear, s. 43)

Greear havainnollistaa uskossaoloa ja luottamusta Jeesukseen rinnastamalla sen tuolilla istumista. Hän sanoo, että tämänhetkinen asema on parempi todiste kuin mennyt muisto.

 

"Jos tällä hetkellä istut tuolilla eli olet istuma-asennossa, se merkitsee sitä, että on ollut aiempi hetki, jolloin olet istunut tuolille, siirtänyt ruumiisi painon omien jalkojesi varasta tuolin jalkojen varaan. Et edes ehkä muista hetkeä, jolloin se tapahtui, mutta se tosiasia, että nyt olet istuma-asennossa, on todiste siitä, että olet tehnyt päätöksen istua ja istuutunut."

"Pelastava usko on vastaavalla tavalla asema, jossa olemme Jeesuksen sovitustyön varassa ja jossa olemme siirtäneet taivastoivomme painon omien ansioidemme varasta Jeesuksen täytetyn työn varaan. Tiedät tehneesi tämän päätöksen, koska nyt istut ja lepäät Jeesuksen varassa.” 

 

Seurakunnallista keskustelua syntisen rukouksesta

 

Kysymys Syntisen rukouksesta nousi esiin virallisemminkin, kun sen asemaa seurakuntien julistustyössä käsiteltiin Yhdysvalloissa Etelän Baptisitien kirkkokunnallisessa keskustelussa v. 2012.

Kysymys otettiin käsiteltäväksi, kun joidenkin mielestä rukous oli taikauskoinen, lausuttavan loitsun kaltainen, eikä Raamatussa käytetä ilmaisua "kutsua Jeesus sydämeen" tai "kutsua Jeesus elämän Herraksi". Heidän mukaansa seurakunnissa on paljon nimikristittyjä juuri sen vuoksi, että heille on esitetty evankeliumi, jonka mukaan uskovaksi tullaan lausumalla tämä rukous. Kysymyksessä ei ole aito evankeliumi, vaan nykyaikainen, hiekalle rakennettu evankeliointi, jolla on harhautettu miljoonia sieluja.

Rukoukseen kielteisesti suhtautuvat henkilöt totesivat myös:

 

"On sellaisia paikkakuntia, joissa lähes jokainen on joskus kutsunut Jeesusta sydämeensä, mutta kukaan heistä ei elä Raamatun mukaista elämää eikä käy seurakunnassa.-- Monet kuvittelevat olevansa pelastettuja sillä perusteella, että he ovat joskus lausuneet tämän rukouksen. Ei Syntisen rukous toki itsessään ole väärä, mutta varsinainen kysymys on Johanneksen 2 ja 3 luvun mukaan se, millaiseen uskoon kutsumme ihmisiä."
(www.christianitytoday.com)

Syntisen rukousta puoltava taho toi keskustelussa esiin myös sen, että koko kiista johtuu osittain uuskalvinistien kasvavasta vaikutuksesta kirkkokunnassa. Koska kalvinismin mukaan lähtökohtaisesti vain tietyt henkilöt voivat tulla uskoon, Syntisen rukouksen rukoileminen antaisi kadotukseen toivottomasti tuomituille väärän toivon pelastuksesta, vaikka heillä ei ole mitään toivoa pelastuksesta.

Kesäkuussa 2012 Etelän Baptistit antoivat keskustelun tuloksena julkilausuman, jolla vahvistettiin käsitys Syntisen rukouksen raamatullisuudesta sekä kirkkokunnan evankelioiva pyrkimys, johon kuuluu ihmisten kutsuminen ottamaan Jeesus Kristus vastaan. Julkilausumassa sanottiin:

 

Vahvistamme, että uskoontuloon ja parannuksentekoon kuuluu Jumalan armon pyytäminen ja Hänen kutsumisensa avuksi (Room. 10:13), minkä raamatunmukaisena ilmaisuna usein pidetään "Syntisen rukousta". Tämä rukous ei ole luonteeltaan kuin loitsu, joka tuottaa pelastuksen pelkästään lausumisensa perusteella, eikä sitä tule käyttää manipuloivasti tai erillään selkeästä evankeliumin esittämisestä (Matt. 6:7, 15:7–9)

 

Julkilausumalla haluttiin siis vahvistaa, että tämä rukous ei ole pelkkä rituaali. Vaikka sanamuotoa "kutsua Jeesus sydämeen" ei sellaisenaan olisi Raamatussa, kyseinen käsite kuitenkin on siellä, samoin kuin Kolminaisuuden käsite ja oppi Raamatun erehtymättömyydestä.

Julkilausuman esittämisen jälkeen todettiin Etelän Baptistien olevan yhtä mieltä siitä, että seurakunnat edelleen tulevat ketään manipuloimatta mutta myöskään arkailematta ja epäröimättä kutsumaan kaikkia ihmisiä kaikkialla parannukseen ja uskonratkaisuun. (www.christianitytoday.com)

 

Ratkaisu on uskoontulossa olennaisen tärkeää

Myös Greear toteaa kirjassaan, ettei meidän tule epäröidä toisen johtamista ratkaisun tekoon. Evankeliumiin todellakin sisältyy Jumalan kutsu, ja aina kun evankeliumia julistetaan, tämä kutsu pitäisi esittää jossakin muodossa (esim. Joh. 1: 12; Matt. 11: 28; Ilm. 22: 17). Jos kuulijaa ei kehoteta henkilökohtaisesti ottamaan vastaan sitä, mitä Jumala tarjoaa Jeesuksen työn kautta, julistus jää vajaaksi. (Mts. 10).

 

On olemassa pelastuksen ja uudestisyntymisen hetki (Joh 3:1–3), jolloin synnit pyyhitään pois (Apt. 22:16) ja Kristuksen vanhurskaus luetaan ihmisen hyväksi (Room. 4:5), hänet siirretään pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan (Kol. 1:13), hänestä tulee Jumalan lapsia (Ef. 2:1– 4), Jumalan mielisuosio tulee hänen osakseen tuomion sijaan (Joh. 3:36) ja hänestä tulee seurakuntaruumiin jäsen (1 Kor. 12:13). Nämä tapahtuvat yhdessä hetkessä eivätkä ole vähittäisen kasvun tulosta. (s. 44)

Jos tämä rinnastetaan taas tuolilla istumiseen, emme välttämättä muista tai tiedosta sitä hetkeä, milloin istuuduimme. Mutta se tosiasia, että nyt istumme, todistaa siitä, että on ollut hetki, jolloin olemme istuutuneet.
 

Käytännön kysymys uskosta: Mihin sijoittuu varsinainen uskoontulo, kun syntisen rukouksen rukoileminen itsessään jo edellyttää uskoa?
 

Syntisen rukoukseen ja uskoontuloon liittyy toinenkin kysymys, jota usein pohditaan: Missä vaiheessa uskoontulo tapahtuu, kun rukoilemaan tuleva syntinenhän esim. alttarille tullessaan jo uskoo Jeesuksen ristintyöhön ja siihen, että se koskee myös häntä. Eikö hänellä siis ole jo usko Jeesukseen? Mutta jos hänellä on jo usko Jeesukseen, miten hän voi vielä tulla uskoon?

Tähän kysymykseen viitattiin jo aiemmin tässä artikkelissa: helluntaipäivänä Pietaria kuunnelleille syntyi jo julistuksen aikana usko siihen, että evankeliumi oli totta. Miksi he sitten vielä kysyivät, mitä heidän tulee tehdä, ja miksi Pietari vastasi, että heidän tulee tehdä parannus ja ottaa kaste?

Samaan problematiikkaan liittyy se, mitä tarkoittavat Paavalin sanat Room. 10:9-10:ssa

 

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
 

Miten suun tunnustus ja sydämen usko liittyvät toisiinsa? Ovatko ne kaksi eri asiaa? Ja jos kerran sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, eikö tämä vanhurskaus riitäkään pelastukseen, vaan vielä on sanottava suullaan jotakin? (Tähän raamatunkohtaan palataan konkreettisesti hieman alempana asian käsittelyn jälkeen.)

Helposti ymmärrettävä ratkaisu löytyy, kun tarkastellaan uskon elementtejä: kohde, sisältö, luottamus, joita Luther, Melanchthon ja muut uskonpuhdistajat käsittelivät:

 

KOHDE: Kohdistamme uskomme johonkin tai johonkuhun – mihin tai keneen uskomme: Kaikkivaltiaaseen kolmiyhteiseen Jumalaan

SISÄLTÖ on se, mitä uskomme tästä kohteesta: että Jumala on valmistanut syntien anteeeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jeesuksen kautta (eli ne asiat, jotta Billy Grhaman käsikirjan alkulehdillä selitetään).

LUOTTAMUS: Demonitkin voivat pitää kaikkea ylläolevaa totena. Pelastavaan uskoon tarvitaan siksi henkilökohtainen luottamuksen elementti. Ja tämä luottamus ja omakohtainen turvaaminen Jeesuksen työhön astuu hyvin monen elämässä voimaan juuri syntisen rukouksen kautta.    

 

Niistä elementeistä on kysymys syntisen rukouksessa, ja myös Paavali tässä Roomalaiskirjeen 10. luvun kohdassa puhuu samasta asiasta: yhdestä uskon käsitteestä, johon kuuluu kohde ja sisältö sekä suun tunnustuksena ilmenevä luottamus.

Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa uskoa luonnehditaan luottamukseksi: luotamme siihen, että Jumalan sana, Raamatun sanoma, on tosi, ja asetamme siihen luottamuksemme. Raamatullinen usko ei perustu toiveajattelulle tai sokealle hypylle tuntemattomaan, vaan tiedolle ja todisteille. Tieto johtaa vakuuttuneisuuteen, ja vakuuttuneisuus johtaa luottamukseen. (Koukl 2009, Faith and Wishing, s. 119-120).

Uskomisen (totena pitämisen) ja luottamuksen (henkilökohtaisen turvaavan asenteen) eron voi selventää seuraavasti:

 

Uskominen tarkoittaa jonkin tiedon totetena pitämistä:

"Tämä lentokone voi viedä minut New Yorkiin.” Uskon kohde on siis lentokone, uskon sisältönä se, että tämä kone pystyy kuljettamaan minut tiettyyn paikkaan.

Luottamus on seuraava askel: Henkilökohtaisesti toimin tämän uskomuksen pohjalta, ostan lipun lennolle ja istun paikalleni tähän koneeseen.
(Koukl 2009, Tactics, s. 190)

 

Usko henkilökohtaisena luottamuksena perustuu luotettavalle tiedolle. Vaikka lentokone-esimerkki koskee aivan erilaista tilannetta, sama periaate koskee "uskon isän" Aabrahamin ja hänen vaimonsa Saaran uskoa: he pitivät luotettavana Häntä, joka oli antanut lupauksen (Hepr. 11:11) Aabrahamin ja Saaran uskon kohteena oli kaikkivaltias Jumala. Uskon sisältönä oli se, että Jumala on luotettava.Tämän ymmärryksen perusteella he asettivat henkilökohtaisen luottamuksensa Jumalan lupaukseen.

Room. 10:9-10 puhuu siis uskosta kokonaiskäsitteenä, johon sisältyy kohde- ja sisältöelementtinä se, että pidetään sydämessä totena evankeliumin sanomaa Jeesuksen ristinkuolemasta ja siitä, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista. Luottamuselementtinä siinä on suun tunnustus – se, että ihminen tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Tällaisista elementeistä koostuva usko vanhurskauttaa ja pelastaa.

Edellä siteerattiin erilaisia syntisen rukouksia. On myös sanottu, että lyhin ”syntisen rukous” on ”Jeesus, auta!” Tämä lyhytkin sanamuoto ilmaisee, että ihminen synteinsä anteeksisaamiseksi turvautuu vilpittömästi Jeesukseen ja asettaa luottamuksensa häneen.

Itse asiassa asian voi ilmaista vielä tiivistetymmin ja Jeesukseen voi turvautua vieläkin lyhyemmin: ”Jeesus!”



LÄHTEET:

The Billy Graham Christian Worker’s Handbook. 1996 Billy Graham Evangelistic Association. The U.S.A.: World Wide Publications

Bunyan, John. Kristityn vaellus. Luku 18, Toivorikas kertoo kääntymisestään

Greear, J.D., 2013. Stop Asking Jesus Into Your Heart: How to Know for Sure You Are Saved. Kindle Edition. The U.S.A.: B&H PUblishing Group

Koukl, Gregory.
- 2009, Tactics: A Game Plan for Discussing Your Christian Convictions”. Kindle Edition, The U.S.A.: Zondervan
- Faith and Wishing. An Article in “Solid Ground” series. November/December 2009. Kindle Edition.

Internet-sivuja:

http://www.christianitytoday.com/ct/2012/juneweb-only/baptists-sinners-prayer.html

http://www.ccel.org/ccel/whitefield/sermons.xxv.html

http://www.patheos.com/blogs/anxiousbench/2012/07/ask-jesus-into-your-heart-a-history-of-the-sinners-prayer/

http://www.biblebb.com/files/spurgeon/2082.htm

http://paulwilkinson.wordpress.com/2013/03/12/he-said-the-prayer-thats-enough



< Takaisin