Kristittyjä kritisoidaan Raamatun käskyjen ja opetusten valikoinnista omien tarkoitusperien mukaan. Millainen valikointi on perusteltua tai jopa välttämätöntä?

 

​

”Miksi kristityt poimivat Raamatusta itselleen sopivat kohdat kuin rusinat pullasta?” Tällaista kritiikkiiä kuulee esitettävän usein. Sillähän tarkoitetaan, että kristittyjen ajatellaan valikoivan Raamatusta omiin kulloisinkiin tarkoitusperiinsä sopivia jakeita ja opetuksia. Kritiikillä halutaan osoittaa, että kristittyjen toiminta on epäjohdonmukaista ja heidän oppinsa sisäisesti ristiriitainen.

 

Mitä ovat nämä rusinat, joita krisittyjen sanotaan poimivan?

Kritiikki kohdistuu useimmiten seuraaviin neljään tapaan valikoida Raamatun opetuksia:

1. "Poimitaan Raamatusta Jeesuksen ja apostolien opetukset ja Kymmenen käskyä, mutta jätetään lukuisat Vanhan testamentin määräykset huomiotta ja täyttämättä."

2. "Poimitaan Vanhasta testamentista moraalisesti sitovina Kymmenen käskyä ja siihen verrattavat säädökset, mutta sivuutetaan se, että siellä annetaan erilaisia määräyksiä, jotka tuntuvat moraalisesti oudoilta (esim. määräykset orjista)."

3. "Uudesta testamentista valitaan jotkut opetukset, mutta kuitenkaan ei oteta huomioon joitakin muita, esim. määräyksiä hiusten pituudesta ja naisten vaikenemisesta seurakunnassa."

4. "Poimitaan Raamatusta yksittäiset tuomitsevat jakeet, mutta sivuutetaan Jeesuksen laajemmat, rakkaudelliset periaatteet."
 

Seuraavassa käsitellään näitä neljää kohtaa tarkemmin. Tapahtuuko tällaista valikointia, ja jos tapahtuu, onko se perusteltua?
 

 

1. "Poimitaan Raamatusta Jeesuksen ja apostolien opetukset ja Kymmenen käskyä mutta jätetään lukuisat Vanhan testamentin määräykset täyttämättä."

Kenelle Mooseksen laki oli tarkoitettu?

 

Kritiikin esittäjät toteavat esimerkiksi, että kristityt tuomitsevat 3 Moos.18:22:n pohjalta homoseksuaalisen käyttäytymisen, mutteivät noudata saman kirjan ruoka- tai vaatemääräyäksiä (Luku 11; 19:19). - Raamattua tuntemattomat henkilöt eivät usein tiedä sitä olennaista asiaa, että siinä oleva Jumalan ilmoitus on progressiivista: se etenee osittaisesta kokonaiseen, totuudesta täydempään totuuteen, lupauksesta sen täyttymykseen. Vanhan testamentin laki ei koske Uuden testamentin uskovia, koska se oli väliaikainen ja kohdistettu tiettyyn ryhmään tiettynä ajanjaksona.

Mooseksen laki annettiin israelilaisille sen jälkeen kun Jumala oli vapauttanut heidät Egyptistä (n. 1440 eKr). Laki oli muodoltaan liittosopimus, jossa määriteltiin vapautetulle ja valitulle kansalle, miten heidän tulee osoittaa kiitollisuutta ja lojaaliutta Jumalalle, joka on valinnut ja pelastanut heidät armosta ja osoittanut hyvyyttä. (Schreiner, s. 26-27)

Lain edellyttämän täydellisen pyhittyneisyyden ja lojaaliuden noudattaminen Jumalaa kohtaan oli kuitenkin syntiinlangenneelle ihmiselle mahdotonta, sillä kuten Jaak. 2:10:ssa todetaan, ” joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin”. Lain käskyt pikemminkin osoittivat ihmisten syntisyyden. Paavali toteaakin, että vaikka laki sinänsä oli hyvä ja tarkoitettu tuomaan elämää, sen varsinainen tarkoitus Jumalan koko pelastusuunnitelman näkökulmasta oli osoittaa kaikille ihmisille heidän syntisyytensä ja mahdottomuus olla otollisia Jumalalle oman kuuliaisuutemme pohjalta.

Näin laki osoitti ihmisille armon ja anteeksiannon tarpeen. (Room. 7:10,12, 3:20) Jokaisen israelilaisen, miten hyvää elämää hän viettikään, tuli siksi uhrata syntiuhreja. Nämä laissa määrätyt, toistuvasti suoritettavat uhrit viittasivat esikuvallisesti ja etukäteen Jeesuksen uhriin, joka toi ihmiskunnalle täydellisen sovitukseen. Heprealaiskirjeessä selitetään tätä Mooseksen lain uhrien ja Jeesuksen uhrin välistä suhdetta (Hepr. 9:11-14, 23-28, 10:1-18). Jeesuksen sovitustyön myötä Mooseksen lakiliitto uhreineen tulivat tarpeettomaksi (Hepr. 8:13). (Schreiner 53-54, 204)

Lain tarkoituksena oli:

- osoittaa Jumalan ja Israelin kansan välisen liiton ehdot,
- ohjata ja kasvattaa kansaa Jumalan palvelukseen ja hyvään elämään (tästä lisää kohdassa 2)
- viime kädessä antaa ihmisille tietoisuus syntisyydestään ja johtaa heidät turvautumaan Jumalan armoon (jonka perusteella heidät oli alunperinkin valittu).
 

Mooseksen laki ei siis koskaan ole koskenut ketään muuta kuin Israelin kansaa eikä sopimuksena ole millään tavalla meille tarkoitettu. Enää ei ole olemassa liittosuhdetta, jonka ehtoja laki ilmaisisi. Uuden testamentin kirjoitukset osoittavat selvästi, että Mooseksen laki oli väliaikainen. Kristuksen täytetyn työn jälkeen koko laki instituutiona ja järjestelmänä on asetettu syrjään eikä koske uskovia (mm. 2 Kor. 3, Room. 5:12-21, Room. 10:4, Hepr. 8:7-13).

Se, ettei kristitty noudata sen ruoka- tai vaatemääräyksiä, ei siksi lähtökohtaisestikaan ole kritiikin aihe saati osoitus epäjohdonmukaisuudesta.

 

Moraalilaki, rituaalilaki, siviililaki?

 

Koskeeko Vanhan testamentin laki Uuden testaminetin uskovia kuitenkin osittain, niin että sieltä tulisi ”poimia” joitakin moraaliohjeita, vai koskeeko se uskovia ollenkaan?

Yleinen tapa selittää se, mikä Vanhan testamentin säädöksistä on edelleen voimassa, on jakaa Mooseksen laki siviili-, rituaali-, ja moraalisäädöksiin ja todeta, että vain moraalisäädökset, jotka uusittu ja vahvistettu Uudessa testamentissa, ovat voimassa. Näin tekevät esim. Fee&Stuart (2955-3001) Tämä käsitys lain kolmijaosta on varhainen ja esiintyy mm. Tertullianuksella jo toisella vuosisadalla. Se on selitetty tarkasti reformoidussa Westminsterin uskontunnustuksessa 1647 (Schreiner, s. 89).

Kolmijaon ajatuksena on että, moraalilaki koski moraalisia tai pysyviä velvollisuuksia Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, rituaalilaki pyhiin asioihin liittyviä seremonioita ja rituaaleja, joita tuli noudattaa Vanhassa Testamentissa, ja siviililaki koski Israelin kansan yhteiskunnallista hallintoa.

​

Lain kolmijakoon liittyy kuitenkin ongelmia:

 

• Oletus moraalilaista, joka olisi vielä voimassa, hämärtää sen seikan, että Jeesuksen työn vuoksi vanha liitto ja laki on pantu syrjään. Schreiner toteaa, että vaikka tässä lain kolmijaossa on totuuden aineksia, se ei riittävän hyvin heijasta Paavalin opetusta laista (s. 90). Se, että osa moraaliperiaatteista on mainittu uuudestaan Uudessa testamentissa, eli ikään kuin ”uusittu”, ei tarkoita sitä, että näin tekemällä Vanhasta testamentista on poimittu jotkut lait, jotka ovat jääneet voimaan, kun taas jotkut on lakkautettu.

​

• Vanhan testamentin moraaliarvot perustuvat Jumalan luonteelle. Kristittyjen ei siksi tarvitse ottaa edes moraalisäädöksiä Vanhasta testamentista vaan ne johdetaan suoraan Jumalasta. Vanhan testamentin moraaliperiaatteet, samoin kuin Uuden testamentin, perustuvat samaan objektiiviseen standardiin ja lähteeseen: itse Jumalan luonteeseen. Siksi ne ovat olemassa liiton muuttuessakin. Uudessa testamentissa käytetty sanamuoto voi olla ”VT:sta tuttu”, mutta itse moraaliperiaate on ikuinen. Mitään ei ole uusittu, vaan Raamattu kaikilta osin viittaa iankaikkisen Jumalan muuttumattomaan moraaliseen luonteeseen hyvän standardina, joka on ollut aina voimassa.

​

• Moraali on kaiken lain perusta. Laki ja moraali ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Vaikka maallinen laki ei aina noudata sitä, mikä on moraalisesti oikein, lainsäädännön peruskäsitteissä on silti kysymys moraalisista arvoista: siitä, mitä yhteisö pitää oikeudenmukaisena, oikeana ja vääränä. Yhteisö vahvistaa nämä arvot lainsäädännöllä ja siirtää ne seuraavalle sukupolvelle. Kaikki yhteiskunnallnen järjestys on pohjimmiltaan moraalista.

Vanhan testamentin laissa ei ole helppoa tehdä selvää eroa sen välillä, mikä on moraalista, rituaalista ja siviililakiin kuuluvaa. Lain ja moraalin yhteys on selvästi nähtävissä myös niissä säädöksissä, jotka luetaan kuuluviksi siviililakiin. Kuten missä hyvänsä maallisessa laissa, myös Mooseksen lain yhteiskunnallisissa säädöksissä on moraalinen perusta. Erilaisten rangaistusten tarkoitus oli toteuttaa oikeudenmukaisuutta, joka on moraalinen arvo. Ei esim. saanut toisten hätää hyväksikäyttäen kiskoa korkoa, 2 Moos. 22:25.

Yksinkertaisin ja perustelluin vastaus kysymykseen ”Koskeeko Vanhan testamentin laki uskovia osittain vai ei ollenkaan” on siis ”ei ollenkaan”.

Entä ”Kristuksen laki”, josta Paavali puhuu? (1 Kor. 9:21, Gal. 6:2) Se tarkoittaa sitä, että kristittyä ei ole vapautettu moraalinormeista, jotka perustuvat Jumalan luonteelle. Näiden normien seuraaminen ilmentää kristityn elämässä Jumalalta tulevaa rakkautta ja on Jumalan Hengen vaikuttamaa. 

 

Vanhan testamentin laki instituutiona on siis lakannut olemasta voimassa, mutta Jumalan luonne, joka on hyvän ja oikean standardi ja mittapuu, on muuttumaton.
 

 

2. "Miksi kristityt poimivat Vanhan testamentin laista Kymmenen käskyä moraalisesti sitovina, mutta jättävät huomiotta sen, että samassa laissa on määräyksiä, jotka tuntuvat moraalisesti puutteellisilta, esim. määräykset orjista?"

Tämä kritiikkihän liittyy edellämainittuun asetelmaan, jossa katsotaan Vanhan testamentin moraalilain olevan voimassa. Mutta vaikka emme ottaisikaan moraalisäädöksiä Vanhasta testamentista, onko tällainen luonnehdinta Mooseksen lain moraalista millään tavalla perusteltu?

Edellä kohdassa mainitun Raamatun ilmoituksen progressiivisuuden vuoksi Mooseksen laki ei ollut Jumalan viimeinen sana. Vanhassa testamentissa itsessään on viittauksia tulevaan, pysyvään liittoon (Jer. 31; Hes. 36). Mooseksen lain säädökset eivät edustaneet Jumalan ihannetta kaikille ihmisille kaikkialla. Ihanteet oli asetettu luomisen yhteydessä (1 Moos. 1–2). Raamatussa tehdään selväksi, että kaikissa ihmisissä on Jumalan kuva, mihin perustuu myös ihmisen arvo - ja koska ihminen on moraalinen olento, hänellä on myös moraalinen vastuu. Ihmiset kuitenkin hylkäsivät ja vääristivät nämä ihanteet. (Copan, 59).

Mooseksen aikaisen Lähi-Idän kultuuri ja sosiaaliset rakenteet olivat moraalisesti pahoin turmeltuneita. Näiden olosuhteiden keskeltä Jumala nosti liittoyhteyteensä kansan, jolle antoi kulttuurin perustan ja lainsäädännön. Tässä laissa moraaliset ihanteet sopeutettiin yhteisöön, jonka asenteet ja tavat olivat tuon ajan rakenteiden ja vaikutteiden muokkaamia. Lain lähtökohtana oli se, että se oli toteuttamiskelpoinen, ja sen tarkoitus oli kehittää ihmisiä moraalisesti. (Copan, 63).

Elämä oli raakaa, ja sivilisaatio monin tavoin moraalisesti puutteellista. Meidän ei Raamattua lukiessamme tarvitse yrittää selittää pois sellaisia kohtia kuin Joos. 10:22–27, jossa Joosua surmasi viisi Kanaanin hallitsijaa ja ripusti heidän ruumiinsa hirsipuuhun koko päiväksi. Se, mitä hän teki, heijasti sen ajan moraalista tilaa.

Laki oli siunaus Jumalalta ja toi mukanaan monia merkittäviä moraalisia parannuksia yhteisöön. Laki ei kuitenkaan täysin muuttanut tuon ajan tapoja ja oletuksia - kuten lain muutokset eivät lyhyessä ajassa muuta ihmisten totuttuja asenteita nykyäänkään.

Mooseksen laki on moraalisesti huomattavasti korkeammalla tasolla kuin muu tuolta ajalta ja alueelta tunnettu lainsäädäntö erityisesti mitä tulee naisten ja orjien kohteluun ihmisarvoisella tavalla. Vaikka jotkut orjia koskevat lait ovat ongelmallisia nykypäivän näkökulmasta, Mooseksen laki kuitenkin oli merkittävä askel kohti korkeampaa etiikkaa ja humaanimpaa asennetta palvelijoita kohtaan.

 

Rangaistuksia rajoitettiin ja vieraiden kansojen karanneille orjille annettiin turvapaikka Israelista. Uuden testamentin puolella Rooman valtakunnan oloissa kehitystä tapahtui edelleen: Orjat nähtiin isäntiensä kanssa tasavertaisina seurakuntalaisina. (Copan, 61,63)

 

Mutta vaikka Paavali antoi orjille tämän uudenlaisen aseman ja Jeesuksen opetuksessa naisen asema yhteiskunnassa nousi merkittävästi, näiden ryhmien asema ei parantunut niin paljon kuin sen olisi pitänyt. Se, mitä käytännössä nähdään raamatullisilta ajoilta ei siis välttämättä toteuttanut Raamatun opetuksen kaikkia periaatteita ja ole sen oikea kuvaus. (Erickson, 124)
 

 

3. "Miksi Uudesta testamentista otetaan jotkut opetukset, mutta sitten kuitenkaan ei oteta huomioon joitakin muita opetuksia, esim. määräyksiä hiuksista ja tai naisten asemasta seurakunnassa?"

 

Tässä kristittyjä siis kritisoidaan siitä, että tulkitsemme jotkut Uuden testamentin kohdat ja ohjeet kulttuurisiksi ja/tai tilannesidonnaisiksi, vaikka kaikki pitäisi kritiikin mukaan ottaa teologisena ja yleispätevänä.

Tulkittaessa mitä tahansa Raamatun tekstiä on otettava huomioon kolme näkökohtaa (Köstenberger&Patterson, s. 78):

 

1) Historiallinen tilanne
2) Kirjallinen konteksti (johon kuuluvat asiayhteys, kielelliset seikat, tekstilaji ja koko Raamatun kaanon)
3) Teologinen sisältö eli se, mitä tekstikohta opettaa Jumalasta, Kristuksesta, pelastuksesta tai uskosta.

 

Esim. UT:n kirjeissä osa tekstikohdista koskee tilanteita ja asiantiloja, jotka ovat yhteisiä kaikille ihmisille kaikkialla, samoin kuin teologisia ja eettisiä opetuksia, esim. "armosta te olette pelastetut uskon kautta". Osa taas koskee tilanteita ja seikkoja, jotka eivät ole sellaisinaan vertailukelpoisia meidän aikamme vastaavien tilanteiden kanssa, ja oikean tulkinnan ja sovellustavan löytämiseksi tarvitaan sekä kielellistä että historiallista tutkimustyötä.

 

Joistakin jakeista, ilmaisuista tai termeistä ei tutkimustyöstä huolimatta voi tietää varmuudella, mitä ne tarkoittivat, esim. ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa”, 2 Kor. 6:14. (Fee&Stuart, 1296)
 

Jo ensimmäisellä vuosisadalla Paavalin työalueilla oli paikallisia eroja erilaisista uskonnollisista ja kulttuuritaustoista johtuen - eli jo silloin olosuhteet ja ongelmat vaihtelivat alueittain ja ryhmittäin, kuten nykyäänkin. Kulttuuri- ja tilanne-erot eivät ole siis pelkästään Raamatun aikojen ja meidän aikamme välisiä.

​

Tämä heijastuu mm. siihen, mitä teologisia kysymyksiä missäkin Uuden testamentin kirjeessä käsitellään, ja millaisella korostuksella niistä kirjoitetaan. (Esimerkiksi se, millaista väärää opetusta Efesossa esiintyi nuorista leskistä ja siitä, ettei heidän tulisi Jumalalle pyhittäytymisen vuoksi mennä naimisiin eikä myöskään asua vanhempiensa luona, näkyy Paavalin Timoteukselle antamissa ohjeissa, jotka ovat vaikeasti tulkittavia nykyajan lukijalle ja osittain myös Paavalin muista kirjoituksia vasten ilman tätä taustatietoa. 1 Tim. 2:15; 4:3; 5:5-8,13-14. Gibbs, s. 108.)

 

Miten sitten voi soveltaa ensimmäisen vuosisadan tilanteita ja opetuksia meidän aikaamme, ja miten näitä opetuksia suhteutetaan keskenään Uuden testamentin sisällä? Lähtökohta tulkinnalle on se, että tekstin ei voi tulkita tarkoittavan jotain sellaista, mitä se ei voinut tarkoittaa kirjoittajalleen ja alkuperäisille kuulijoilleen kyseisessä historiallisessa tilanteessa. (Fee&Stuart 1285.)

 

Kun Paavali esim. kirjoitti kahden seurakuntalaisen oikeudenkäynnistä, kysymys oli siitä, että pakanataustainen tuomari käsitteli julkisesti kaupungin torilla kahden kristityn välistä asiaa. (1 Kor. 6:1–11) Tämä eroaa meidän aikamme oikeudenkäynneistä oikeussaleissa, joissa tuomarikin saattaa olla kristitty. (Fee&Stuart, 1302).

 

Usein sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole tarkkaa vastaavuutta meidän aikamme kanssa (tai ei ole juuri lainkaan vastaavuutta, kuten esim. Paavalin käsittelemät rakkaudenateria- ja ympärileikkauskysymykset, 1 Kor 11:17–22, Gal. 6:12), voi nähdä jonkin periaatteen, jota voi soveltaa ilman historiallisia rajoituksia. Edellämainitussa oikeudenkäyntitapauksessa periaatteena oli se, että kristittyjen tulisi ennen kaikkea selvittää riita-asiansa keskenään. (Fee&Stuart, 1362).

 

Pukeutumisohjeisiin sisältyvä periaate oli se, että seurakuntalaisia opastettiin noudattamaan oman aikansa ja kultuurinsa merkkikieltä ja antamaan sellaisia viestejä, että ne ymmärrettiin oikein eikä seurakuntalaisista tehty vääränlaisia tulkintoja. Tämän periaatteen voi soveltaa meidän aikaamme siten, että meidänkin tulisi noudattaa ymmärrettävää merkkikieltä.

 

On tietysti vältettävä sitä, että tilannesidonnaisuus ja yleispätevyys määritellään ja valikoidaan (joskus tiedostamattakin) sen perusteella, mikä sopii omaan traditioon tai oppiin eikä noudateta johdonmukaisesti hyväksyttäviä hermeneuttisia periaatteita. (Fee&Stuart, 1243)

 

- Kun kristityt näissä rajoissa tekevät sitä, mistä heitä kritisoidaan, eli tulkitsevat Uuden testamentin jotkut kohdat ja ohjeet kulttuuri- ja tilannesidonnaisiksi, he toimivat oikein.

​

​

4. "Poimitaan yksittäiset tuomitsevat jakeet, mutta sivuutetaan Jeesuksen laajemmat, rakkaudelliset periaatteet."

 

Tämä kritiikki kohdistuu useimmiten siihen, että kristittyjen sanotaan tuomitsevan jotkut henkilöt synnintekijöiksi mutta unohtavan Jeesuksen julistaman rakkauden.

 

Jeesuksen Vuorisaarnan kohta “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” (Matt. 7:1) on paljon ei-uskovien siteeraama, koska se asiayhteydestään irrotettuna tuntuu tukevan ajatusta suvaitsevaisuudesta sellaisena kuin he sen ymmärtävät: relativistisen (suhteellisen) etiikan piiriin kuuluvana näkemyksenä, jonka mukaan mikään ei ole itsessään väärin eikä mitään tule siksi tuomita. (Tällainen suvaitsevaisuushan on sisäisesti ristiriitainen näkemys, koska jonkin käytöksen tuomitseminen moraalisesti vääräksi on sen mukaan kuitenkin itsessään väärin.)

Nämä Jeesuksen sanat eivät toki tarkoita sitä, ettei erilaisia toimia tulisi arvioida ja tarvittaessa todeta vääriksi. ”Älkää tuomitko” -sanojen tekstiyhteys oli se, ettei tule osoittaa ”rikkaa toisen silmässä, jos omassa silmässä on hirsi”, eli sanat on suunnattu tekopyhille henkilöille, erityisesti uskonnollisille johtajille, jotka arvioivat toisia, mutta eivät itseään (7:5 ”Sinä ulkokultainen!”)

 

Jeesus ei siis tarkoittanut, ettei meidän tule arvioida asioita moraalisesti, vaan arvioitava myös itseämme moraalisesti ja näin vältettävä tekopyhyyttä. Toisessa kohdassa Jeesus sanoo “Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.” (Joh. 7:24) Arvion on siis oltava huolellinen ja perusteltu. (Olson 2005)

 

Kun siis Paavali selitti, mitkä asiat ovat syntiä (esim. Room. 1:29–30, 1 Kor 5:11; 6:9–10, 2 Tim. 3:2–4) tai kehotti Korintin seurakuntaa erottamaan miehen, joka eli isänsä vaimon kanssa, hän ei sivuuttanut Jeesuksen käskyä "olla tuomitsematta" (1 Kor. 5:1-3), vaan toimi Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Uudessa testamentissa ei ole erilaisia, keskenään ristiriitaisia moraalistandardeja.

________

LÄHTEET:

Copan, Paul, 2011. Is God a Moral Monster? Kindle Edition: Baker Book Group.

Erickson, Millard J., Christian Theology. Seventh printing, April 1990. First published in 1983. Grand Rapids, Michigan: Baker Book House.

Fee, Gordon D. & Stuart, Douglas. How to Read the Bible for All Its Worth. First published in 1983. Kindle Edition in 2009: Zondervan

Gibbs, Carl B., Principles of Biblical Interpretation. 2004, Third Edition. First published in 1994. Printed in the U.S.A.: Global University.

Köstenberger Andreas J. & Richard D. Patterson. 2011. Invitation To Biblical Interpretation: Exploring The Hermeneutical Triad Of History, Literature, And Theology. Printed In The U.S.A.: Kregel Publications.

Olson, Roger E. , 2005, Article To Judge, or Not to Judge in Christianity Today. http://www.christianitytoday.com/ct/2005/july/22.52.html

Schreiner, Thomas R., 2010. 40 Questions about Christians and Biblical Law. Grand Rapids, Michigan: Kregel Publications.



< Takaisin