Johdanto

 

Käsite ”järki” on hengellisiä asioita koskevissa keskusteluissa ymmärretty eri tavoin. Usein se on nähty kielteisellä tavalla, vastakohtana Hengen antamalle valaistukselle:  järkeisajatteluna, raamatuntulkinnan mukauttamisena ihmisen omaan ymmärrykseen ja tietoon, puutteellisena inhimillisenä viisautena, josta Paavali kirjoittaa 1 Korinttilaiskirjeen 1. ja 2. luvussa.

 

Inhimillinen tieto ja tutkimus on ymmärretty hyödyttömiksi uskonasioiden ymmärtämiselle, koska ne eivät yllä hengen alueelle. Raamatun ymmärtämisen on nähty olevan olennaisesti yhteydessä hengellisesti valaistuneen mielen arvostelukykyyn ja intuitioon (kykyyn tunnistaa ja ymmärtää asioita välittömästi ilman perusteluja), ei järjelliseen päättelyyn, korkeaan älykkyyteen tai oppineisuuteen. Raamattu ei ole kenenkän omin neuvoin selitettävissä. (2 Piet. 1:20) Mutta Henkeen perustuva raamatuntulkinta on jokaisen, aivan tavallisenkin ihmisen ulottuvilla. (1)

 

Järki, järjellinen päättely ja toisaalta Pyhän Hengen vaikutus ja hengellinen intuitio eivät kuitenkaan ole toisilleen vastakkaisia, eikä järjellinen päättely ole poissuljettu hengelliseltä alueelta. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella, millainen on järjen ja Hengen välinen yhteys. 

Seuraavassa käsitellään Raamatun (erityisesti juuri näiden 1 Korinttilaiskirjeen lukujen) sekä tietoteorian peruskäsitteiden pohjalta kysymyksiä, miten Pyhä Henki vaikuttaa järjen ja tiedon alueella, miten Henki ja järki toimivat yhdessä, ja mitä Paavali tarkoittaa sillä, että hengelliset selitetään hengellisesti, Hengen opettamilla sanoilla, ja että uskosta osaton ihminen ei ymmärrä sitä, mikä on hengellistä. Samalla sovelletaan esiintulevia seikkoja käytännön apologetiikkaan (uskon puolustukseen), jonka yhtenä tehtävänä on poistaa uskon älyllisiä esteitä.

Aiheeseen kuuluu myös Hengen vaikutus muilla älyllisen toiminnan osa-alueilla, mm. Pyhän Hengen vaikutusta uskovan tavoitteelliseen ja tahtoon perustuvaan toimintaan sekä yliluonnollista armoitusta tiedollisella alueella, mutta niitä ei ole käsitelty tässä artikkelissa.

 

Järjen määritelmä

 

”Järki” ei tarkoita samaa kuin tieteellinen lähestymistapa eikä myöskään samaa kuin tieto tai inhimillisen kirjatieto. Järjellinen ei ole yliluonnollisen vastakohta eikä tarkoita Hengelle vastakkaista ”kirjainta”.  Järki on älyllistä päättely- ja ajattelukykyä. Järjellisyys, järkevyys on älyllisen mielen ja päättelyn ominaisuus: älyllinen mieli päättelee järkevästi. Älyllinen toiminta, on persoonallisen, hengellisen olennon välttämätön piirre. Ihminen on tällaisen hengellisen olemuksen ja ruumiin yhdistelmä; enkelit ovat älyllisiä, ruumiittomia henkiolentoja – ja korkeimmalla mahdollisella tavalla järjellisyyden ja älyllisyyden ominaisuus on persoonallisella, kaikkitietävällä, äärettömän älykkäällä ja viisaalla Luoja-Jumalalla, joka on iankaikkinen, riippumaton Henki. Paavali huudahtaa Roomalaiskirjeessä:

”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä!” ja

”Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti.” (Room. 11:33, 16:27)

Jumala yksin omistaa olemuksessaan viisauden ja älyn, Hän on meille annetun elämän, hengen, persoonallisuuden ja älykkyyden lähde.

 

Järjellisyyteen kuuluu siis järkevä päättely, ja yksi tällaisen päättelyn edellytys on loogisuus. Logiikan peruslakeihin kuuluu mm. se, että mikään asia tai olio ei voi olla epäidenttinen itsensä kanssa tai samanaikaisesti tosi ja epätosi. Toinen järkevän päättelyn edellytys on totuudellisuus. Totuus tarkoittaa vastaavuutta asioiden todellisen tilan kanssa. Jotta voidaan tehdä oikea johtopäätös, tarvitaan todenmukaiset lähtöoletukset. Loogisuuden ja totuudellisuuden lähde on Jumala itse, koska ne ovat Jumalan oman mielen ominaisuuksia.

 

Jumalan Hengen inspiroima ilmoitus, joka kumpuaa itse logiikan ja totuuden alkulähteestä, on siksi välttämättä järjellinen ja järkeenkäyvä. Samoin usko Jumalaan on päättelyrakenteeltaan loogisesti ja tiedollisesti täysin pätevä, järkevä. Alvin Plantinga toteaa, että usko Jumalaan on yhtä perusteltu kuin usko siihen, että on olemassa muita mieliä kuin oma. 2  

 

Mutta sen lisäksi, että voidaan pätevästi perustella jumalauskon järkiperäisyys, voidaan osoittaa myös jumalauskon luontaisuus ja helppous ihmiselle jo lapsesta saakka ja kulttuurista riippumatta. Tapio Puolimatka toteaa, että tutkimustulosten mukaan lapset uskovat luonnostaan, että on Jumala, joka on tiedollisilta kyvyiltään huomattavasti korkeampi kuin ihminen. - Jumala on siis paitsi antanut ihmiselle älyllisen kyvyn perustella jumalauskoa järkiperusteilla, myös asettanut ihmiseen tiedollisia mekanismeja, jotka tekevät tämän uskon luonnolliseksi.3  

 

Mutta vaikka jumalausko voitaisiin osoittaa järkeväksi ja luonnolliseksi, eikö esim. sellainen Raamatussa esiintyvä kristillisen uskon mukainen asia kuin neitseestäsyntyminen ole ihmiskunnan kokemuksen ja kiistämättömien tieteellisten tosiseikkojen pohjalta selvästi järjenvastainen? Eikö tässä ole ristiriita hengellisen ja järjellisen ymmärtämisen välillä?

 

Ajatus onkin järjenvastainen, jos päättelyn lähtöoletuksena on se, ettei biologisiin prosesseihin voi vaikuttaa mikään aineellisen maailman ulkopuolinen tekijä eikä nainen näin voi tulla raskaaksi muuten kuin biologisten lainalaisuuksien ehdoilla. Tällaisesta lähtökohdasta ei voisi johtaa järkevästi ja loogisesti pätevällä tavalla sitä, että Jeesus Nasaretilainen syntyi biologisista lainalaisuuksista poikkeavalla tavalla. Mutta tällainen lähtökohta onkin tyypillistä sellaiselle ajattelulle, jossa kielletään ja tietoisesti torjutaan sekä jumalauskon järjevyys että sen luontaisuus.

 

Jos lähtöoletuksena sen sijaan on se, että on olemassa Jumala, joka voi vaikuttaa biologisiin prosesseihin ja jolle on mahdollista yhdistää oma hengellisen olemuksensa ihmisen biologiseen ruumiiseen samalla tavalla kuin ihmisen henkinen ja hengellinen olemus yhdistyy ruumiiseen uuden yksilön elämän alkaessa, Jeesuksen neitseellinen syntymä on loogisesti täysin pätevä ajatus. Kysymys on siis siitä, että lähtöoletusten on oltava todet, vastattava asioiden todellista tilaa. – Jumalan olemassaolon puolesta on lukuisia tosiasioita vastaavia ja loogisesti päteviä argumentteja.

 

Tiedon eri lajit ja Pyhän Hengen vaikutus niihin

 

Tieto ja tietäminen voidaan jaotella kolmeen pääalueeseen, jotka löytyvät Paavalinkin kirjoituksista: käsitteelliseen, kokemukselliseen ja käytännön tietoon.

 

1.   Käsitteellinen tieto

 

Käsitteellinen tieto on fakta- ja asiatietoa, teoreettista tietoa. Se liittyy ymmärtämiseen ja asioiden selittämiseen. Tällainen tieto on varmuutta ja ymmärrystä, joka on seurausta loogisesta, tosiasioille perustuvasta päättelystä. Käsitteellisen tiedon yleismääritelmä on ”perusteltu tosi uskomus”.5  Esimerkki faktatiedosta on ”Tiedän, että Pekka on hallituksen puheenjohtaja.” Tällaisella tiedolla, kuten edellä todettiin, on siis loogisesti kestävät perusteet ja se vastaa totuutta.

 

Ihminen arvioi järjellään, ovatko perusteet kestäviä ja voiko niiden pohjalta uskoa jonkin seikan todeksi. Tällainen päättely rakentuu viime kädessä sille, että on olemassa perususkomuksia, itsestäänselvyyksiä tai havaintoja, joita ei tarvitse eikä voikaan perustella tai todistaa jollakin muulla, esim. oma tietoisuuteni, aistihavainnot, olemisen muodot (esim. ”punainen on väri”), moraaliset totuudet (tietyt teot ovat hyviä ja toiset pahoja), aistihavannoista riippumattomat intuitiivisesti ymmärrettävät totuudet (esim. 2+2=4). Kuten edellä mainittiin, Plantingan tieto-opillisten perustelujen mukaan uskoa Jumalaan voi pätevällä tavalla jopa pitää perususkomuksena.

 

Millainen on Pyhän Hengen ja järjen yhteys käsitteellisen tiedon alueella?

 

Hengen inspiroima ilmoitus

 

On asioita, joita voidaan tietää Jumalasta Hänen yleisen, luonnollisen ilmoituksen perusteella: Luomakunnassa on ilmoitus viisaasta Luojasta, omassatunnossa ilmoitus moraalilain antajasta (Room . 1:19-20, Room. 2:15-15). Pyhä Henki on inspiroinut sen ilmoituksen, joka on annettu meille Raamatussa. Tämän ilmoituksen välityksellä Jumala on puhunut ihmiskunnalle tarkemmin ja antanut faktatietoja itsestään, ominaisuuksistaan, teoistaan ja suunnitelmistaan.

 

2 Tim. 3:16  Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa --,  (Alkukielen mukaan: “Koko kirjoitus on Jumalan Hengen vaikuttama”)

 

Room. 16:25 Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,

26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,

 

Pelastussuunnitelma ja asiat, joista Raamatussa puhutaan, ovat inhimilliselle mielelle ja kokemukselle vieraita – ja kristinusko onkin sanomaltaan aivan erilainen verrattuna muihin uskontoihin. Jos Raamattu olisi pelkästään ihmisen kirjoittama, siinä tuskin olisi samanlaista Jumalaa, samanlaista moraalista standardia ja sanomaa ristiinnaulitusta Kristuksesta, “joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus”. Raamatun esiintuoma iankaikkisuuden ja pyhyyden tuonpuoleinen ja majesteettinen ulottuvuus, jumalallinen totuuden ja rakkauden yhteensulautuminen pelastushistoriassa, Jumalan johdatus, edeltätietäminen ja Hänen kautta historian ja iankaikkisuuden kulkeva suunnitelmansa  ovat jotakin, mikä on inhimillisen ajattelun ulkopuolella:

 

1 Kor. 2:9. niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

 

On helpompi sanoa, mitä inspiraatio ei ole kuin mitä se on. Inspiraatio ei tarkoita sitä, että Henki olisi sanellut Raamatun tekstin sen kirjoittajille tai käyttänyt kirjoittajia pelkästään kuin kynänään. Se ei myöskään ole asiainspiraatiota (konseptuaalista tai dynaamista inspiraatiota), joka tarkoittaa, että Henki olisi inspiroinut vain ajatukset, jotka kukin kirjoittaja toi esiin omilla sanoillaan.

2 Piet. 1:20. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;

21. sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

 

Näin kirjoittaa Pietari, jonka omatkin Uudessa testamentissa olevat kirjeet olivat Hengen inspiroimia. Hän ei mahdollisesti edes tiedostanut, että kirjoitti itsekin Pyhän Hengen johtamana samassa inspiroidussa mielessä kuin Vanhan testamentin kirjoittajat, tai että kun hän piti puhetta helluntaipäivänä, sitä koskeva referaatti ja tuon päivän tapahtumien kuvaus Luukkaan kirjoituksissa myös olivat inspiroituja.

 

Inspiraation perusteisiin sisältyy se, että Jumala on johdattanut ja edeltätiennyt nämä ”ihmiset, jotka ovat puhuneet”, henkilöt, jotka tietyissä tilanteissa tiettyinä ajankohtina tietyillä tavoilla toisivat esiin ja kirjoittaisivat vapaasti sen, mitä Hän halusi ihmisten tietävän.6  Inspiraatioon sisältyy lisäksi se, että he puhuivat ”Pyhän Hengen johtamina” siinä mielessä, että Henki antoi näille kirjoittajille joko suoraa ilmestystietoa Jumalan asioista tai johdatti heille aiheet ja antoi viisautta asioiden analysointiin siten, että ne vastaavat totuutta ja Jumalan mieltä.

 

Inspiraation selittämisessä on oltu varovaisia. Syynä on se, että sen selittäminen, millä tavalla tai missä muodossa inspiraatio tapahtui, tai sen rajoittaminen vain tiettyyn muotoon, menisi Raamatun oman todistuksen ulkopuolelle. Hepr. 1:1 viittaa siihen, että Jumala on puhunut monesti ja monella tavoin.7 

 

Pystymme siis toteamaan inspiraatiosta, mitä on tapahtunut, mutta emme tiedä, miten sen on ”teknisesti” tapahtunut. Tämä koskee muitakin Hengen ilmiöitä ja vaikutuksia, eli kysymyksessä ei ole pelkästään inspiraation selittämiseen liittyvä tiedon puute. Tiedämme, mitä tapahtuu ihmisen tullessa uskoon tai kielillä puhuttaessa, mutta emme pysty analysoimaan prosessia, millä tavalla ihmisen henki uudistuu ja herää ja alkaa kokea Jumalan yhteyttä ja Pyhän Hengen vaikutusta, tai miten Pyhä Henki saa aikaan rukoilijan puhumat kielet. Emme myöskään tiedä, miten Henki siirtää tietoa ja vaikutteita sisäiselle ihmisellemme – oli se sitten profetia, ilmestys tai jokin muu ajatuksellinen tai tiedollinen virike.

 

Selittääksemme nämä ilmiöt meidän tulisi päättelyn lähtökohtana tietää oman hengellisen olemuksemme rakenne, samoin kuin hengen maailman ”koostumus” ja toimintatapa - mitä henki on, kun se ei koostu mistään meidän tuntemastamme aineesta? Tiedämme, että henki itsessään jo määritelmänsä perusteella on elävää ja tietoista (ei voi olla kuollutta, tiedotonta henkeä), mutta emme sitä, miten henki tiedostaa ja toimii.

 

Jumala ei kuitenkaan ole ilmoittanut meille enempää kuin mitä nyt tiedämme, ja siksi pystymme toteamaan inspiraatiostakin vain sen, että Pyhä Henki on omalla tavallaan vaikuttanut kirjoittajien henkeen ja ymmärrykseen – eli sen, mitä Pietari ja Paavali lyhyesti sanovat edellämainituissa raamatunpaikoissa (2 Piet. 1:21, 2 Tim. 3:16)

 

Hengen antama käsitteistö – ”Hengen opettamat sanat”

 

Tähän Hengen inspiroimaan ilmoitukseen sisältyy paitsi faktatieto, myös käsitteistö - kieli ja sanat, joilla voimme puhua Jumalaan ja Hänen suunnitelmiinsa liittyvistä asioista. (Tätä ei tule sekoittaa konseptuaaliseen inspiraatioon, joka tarkoitaa aivan muuta eli asiainspiraatiota; Paavali päinvastoin puhuu tässä juuri kielen ja sanojen inspiraatioosta.) Kielen käsitteiden avulla voimme jaotella, analysoida ja käsitellä Jumalaa koskevia asioita, samaan tapaan kuin eri inhimillisen elämän ja tutkimuksen aloilla kielen yksiköt viittaavat todellisuuteen ja niillä luokitellaan ja nimetään asioita. Tämä kieltä ja käsitteitä koskeva näkökohta on selvästi esillä 1 Kor 2:ssa, jossa Paavalin kirjoittaa siitä, että puhumme Hengen opettamilla sanoilla ja selitämme hengelliset hengellisesti:

1 Kor. 2:12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

 

Hengellisistä asioista puhuttaessa on siis pitäydyttävä tässä Pyhän Hengen inspiroimassa käsitteistössä, joka vastaa hengellistä todellisuutta. Esim. syntiä ei voi selittää muuten kuin puhumalla synnin käsitteestä, eikä Jeesuksen ristintyön merkitystä voi selittää muulla kuin syyllisyyteen, armoon ja sovitukseen liittyvillä käsitteillä. Jumalan suunnitelmiin ja hengen alueelle kuuluvista asioista ei voi puhua Jumalasta vieraantuneen maailman termeillä, joilla on omat merkityksensä ja joiden joukosta puuttuu Jumalan suunnitelman ja hengellisen elämän kannalta olennaisia käsitteitä. Näiden termien merkitykset voivat lisäksi olla ideologiasidonnaisia ja usein myös ajan myötä muuttuvia, esim. käsite ”tasa-arvo”. Samalla termillä saattaa olla eri maailmankatsomuksissa niin erilainen merkitys, että eli puhutaan itse asiassa eri käsitteistä ja asioista.

 

Kristillisellä maailmankatsomuksella toki on yhteyksiä muuhun kuin kristilliseen käsitteistöön. Monet kristillisen maailmankatsomuksen elementit vastaavat filosofian käsitteitä, jotka liittyvät olevaan, tietämiseen ja moraaliin. Mutta vaikka raamatulliset näkemykset vastaavat osittain tiettyjä filosofisia näkemyksiä tai ”ismejä”, vastaavuus ei toimi molempiin suuntiin. Vaikka näiden ”ismien” käsitteistöt ovat hyödyllisiä ja välttämättömiäkin puhuttaessa näiden alueiden kysymyksistä, niillä ei pysty tyhjentävästi käsittelemään kristinuskoa. Niistä puuttuu hengellinen käsitteistö, ”Hengen opettamat sanat”.  Paavali toteaakin

1 Kor. 2:15.  “Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.”  

Edellisessä jakeessa hän sanoo:

“Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.”

 

Uskosta osaton, ”luonnollinen” ihminen ei Paavalin mukaan siis tunne hengellistä maailmaa eikä ymmärrä, mistä on kysymys. Tällainen ihminen ei myöskään tunne henkilökohtaisesti tämän ilmoituksen ja käsitteistön lähdettä, Jumalaa. Osa Raamatun käsitteistä on sellaisia, että ne eivät avaudu, ellei henkilö tunne Jumalaa, vastaavalla tavalla kuin sokean henkilön on mahdoton ymmärtää näkemisen käsitettä ja siihen liittyviä asioita.

 

Paavali kirjoittaa edelleen:

1 Kor. 2:7. vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
8. sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
9. vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

 

Mielenkiintoisia ja osuvia esimerkkejä siitä, kuinka hengellisen käsitteistön sisältö on tuntematon tai vaikeasti ymmärrettävä henkilölle, joka ei itse ole kokenut Hengen alueen todellisuutta, on Tanya Marie Luhrmannin psykologis-antropologisessa tutkimuksessa Jumalan puheen ja läsnäolon kokemisesta (Antropologia on tieteenala, jonka eri haarat tutkivat ihmisen ja ihmisyhteisöjen fyysisiä, rodullisia, kulttuurisia, sosiaalisia ja psykologisia piirteitä).

 

Luhrmann kävi yhteensä neljän vuoden ajan kahdessa karismaattisessa Vineyard-seurakunnassa, oli mukana sen tilaisuuksissa ja kotiryhmissä sekä haastatteli seurakuntalaisia. (Nämä seurakunnat olivat ainoita, joita hän tällä tavoin analysoi.) Hänen tavoitteenaan oli selvittää, miten nykyajan amerikkalainen evankelikaalinen uskova kokee hengellisiä kokemuksia ja saattaa joskus jopa kuulla korvillaan Jumalan puhetta.

 

Luhrmannin asenne on analyyttinen ja avoin, mutta se, mitä hän kirjoittaa tällaisen tutkimuksen lähtökohdista, vahvistaa Paavalin edellä olevan toteamuksen hengellisestä käsitteistöstä:

 

"Mutta antropologilla on oltava nöyrä asenne. On kysymyksiä, joihin en pysty vastaamaan. Michelangelon ”Adamin luomisessa” ihminen ojentaa kätensä Jumalaa kohti ja Jumala ihmistä kohti, ja heidän sormensa ovat lähekkäin mutteivät aivan kosketa toisiaan. Antropologi voi kuvata ainoastaan ihmisen osuutta tässä suhteessa ja sitä, miten ihmiset pyrkivät Jumalaa kohti.

 

Voin kuvailla tapoja, joilla seurakunta opettaa jäseniään kiinnittämään huomiota mieleensä ja oppia käyttämään mieltään, jotta heidän kokemuksensa Jumalasta olisi todellinen ja konkreettinen. Voin kuvailla käytäntöjä, joita he ovat kehittäneet, ja keinoja, joilla he oppivat näitä käytäntöjä ja opettavat niitä toisilleen.

 

Voin kuvailla, mitä tiedämme psykologisista mekanismeista, joilla mieli voi aistia jonkin sellaisen läsnäolon, mille ei ole aistipohjaista perustetta, ja voimme kuvailla, millä tavoin nämä mekanismit eroavat psyykkisestä sairaudesta. Mutta metodini eivät pysty erottamaan, milloin on kysymys aistiharhasta, milloin siitä, että Jumala ojentautuu takaisin ihmistä kohti kommunikoidakseen tämän mielen välityksesllä. Näemme vain hämärästi kuin lasin läpi. On paljon mitä emme vielä nytkään tiedän hengellisestä kokemuksesta.” (8)

 

Tutkimuksessaan Luhrmann kuvailee, tulkitsee ja selittää oman tieteenalansa näkökulmasta niitä asioita, joita havaitsee ja joita uskovat yrittävät kuvailla hänen kysymystensä pohjalta. Asioiden perimmäinen sisältö jää kirjassa kuitenkin epäselväksi. Tämä johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että tutkija ei ymmärrä käsitteiden hengellistä merkitystä, koska hänellä ole omaa kokemuspohjaista tietoa siitä, mitä tarkoittavat uudestisyntyminen, pelastuksen kokeminen, syntien anteeksisaaminen, Hengen sisäinen todistus. Ja vaikka hän olisikin itse uudestisyntynyt  uskova, antropologian terminologialla ei voi selittää sitä, mitä uskovat hengessään kokevat.

 

Kun Luhrmannin kirjassa puhutaan käsitteestä ”Jumalan tunteminen”, joka kuuluu myös raamatulliseen käsitteistöön, se viittaa eri asiaan kuin raamatullinen termi. Se on osa erilaista, psykologis-sosiologista käsitekokonaisuutta. Todetessaan, että uskovat puhuvat Jumalasta kuin hyvin tuntemastaan ystävästä, joka vain on yliluonnollinen, näkymätön ja aineeton, ja että kyseisessä seurakunnassa seurakuntalaisia ohjataan konkreettisesti tunnistamaan Jumalan toimintaa ja puhetta jokapäiväisessä elämässä, havainnot ja johtopäätökset ovat osittain oikeita, osittain virheellisiä.

 

Hengellinen ja psykologis-sosiaalinen tuntemisen käsite muistuttavat joissakin suhteissa toisiaan, mutta eivät ole sama asia. Siksi toisen alueen käsitteellä ei pysty kuvaamaan toista aluetta; psykologisella käsitteellä ei pysty selittämään hengellistä aluetta. Mutta hengellisillä käsitteillä pystyy tässä tapauksessa käsittelemään sekä ihmistä, tuntemista että Jumalaa – eli koko sitä aluetta, mihin Luhrmanin symbolisesti viittaa Michelangelon freskon avulla. Tähän voi osuvasti soveltaa Paavalin sanoja:

”ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.” (1 Kor. 2:13)

Psykologis-sosiologinen käsitteistö ei kuitenkaan pysty kuvaamaan edes ihmisen kokemusta kuin osittain – sehän ei pysty selittämään yksilön tai yhteisön kokemaa hengellistä todellisuutta ja sen vaikutusta. Tästä Paavali sanoo:

Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. (1 Kor. 2:15)

Luhrmannin kirjan uskova lukija ymmärtääkin sekä sen, mitä tutkija sanoo,  sekä sen, mitä kirjassa haastatetellut uskovat yrittävät sanoa ja miten heidät on tulkittu, ja mistä ylipäätänsä on kysymys.

 

Mutta jos Jumalan ilmoituksen käsitteistö ei avaudu kuin niille henkilöille, joista Paavali käyttää nimitystä ”hengellinen”, onko Jumalan ilmoitus vain jollekin suljetulle piirille tarkoitettua? Kyllä ja ei. Jumalan ilmoitus Hänen pelastussuunnitelmastaan ja tahdostaan ihmisiä kohtaan on tarkoitettu jokaiselle, mutta osa ilmoituksen sisällöstä ei kuitenkaan tule ajankohtaiseksi eikä ymmärrettäväksi ennen kuin ihminen on ottanut ensimmäiset askelet, tullut uskoon ja alkanut seurata Jeesusta. Ilmoitus avautuu asteittain ja koskee hengellisen elämän eri vaiheita. Mutta ilmoituksen tarkoitus on, että kaikki voisivat tulla ymmärtämään sen kokonaan. C.S. Lewis toteaa teoksessaan ”Mere Christianity” (suom. Tätä on kristinusko):

 ”Kristinuskossa on joitakin asioita, jotka voi ymmärtää ulkoapäin, ennen kuin on itse tullut uskoon. Mutta siinä on paljon myös sellaisia asioita, joita ei voi ymmärtää, ennen kuin on kulkenut tietyn matkan pitkin uskon tietä.”9 

 

Vieraan kielen opiskelussakin edetään asteittain, ja jotkut kielelliset käsitteet, jotka ovat olennaisia tälle kielelle, selviävät opiskelijalle vasta, kun hän on oppinut perusasiat.

 

Voiko sitten hengellisen käsitteistön avautumisen asteittaisuudesta ja sen yhteydestä henkilökohtaiseen kokemukseen seurata se, että kaikki uskovatkaan eivät ymmärrä ilmoituksen joitakin osia samalla tavalla? Kyllä voi. Se, että joidenkin käsitteiden ymmärtämiseen tarvitaan henkilökohtainen kokemus, pätee myös kristilliseen elämään. Esimerkkinä voi mainita Paavali opetuksen 1 Korinttilaiskirjeessä Pyhän Hengen antamista armolahjoista. Henkilön, joka ei itse ole kokenut esim. kielillä rukoilemista, on vaikeampi ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa sillä, että kielillä puhuva rakentaa itseään.

 

Vaikka Jumalan ilmoitus olisikin tarkoitettu viime kädessä kaikille, voiko se silti olla vaikeatajuista? Toteaahan Pietari:

2 Piet. 3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

 

Vaikeus on tässä tapauksessa seurausta juuri siitä, ettei tunneta hengellisiä käsitteitä ja kieltä, hämärretään käsitteiden rajoja ja annetaan niille virheellisiä merkityksiä. Tämä voi johtua Jumalan ilmoitusta ja pelastussuunnitelmaa ja –historiaa koskevien asiatietojen puutteesta – esim. vastauskoontullut ei vielä ole riittävästi tutustunut Raamatun sisältöön. Se voi johtua myös mielenlaadusta: ei halutakaan ottaa Raamatun sanomaa vastaan sellaisena kuin sen on.

 

Jeesuksen vertaukset oli tarkoitettu sellaisiksi, että ne selvensivät Jumalan valtakunnan käsitteitä niille, jotka olivat avoimia Jumalan ilmoitukselle, mutta jo tiensä valinnelle vastustajille nämä Jeesuksen opettamat ”taivasten valtakunnan salaisuudet” (Matt. 13:11) jäivätkin salaisuuksiksi. Tässä mielessä vertaukset siis hämärsivät viestin sisältöä Jeesuksen vainoajilta, ja heidän paatumuksensa, vieraantumisensa Jumalasta ja kykenemättömyytensä hengellisen ilmoituksen vastaanottamiseen syveni.10  Tähän viittavat Jeesuksen sanat:

Matt. 13:10-15 ”Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.

15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' 

 

Paavali viittasi samaan Jesajan kohtaan (ja samalla totesi sen olevan Pyhän Hengen inspiraation kautta annettua tietoa), kun osa Rooman juutalaisten johtajista ei ottanut vastaan hänen opetustaan Mooseksen lain ja profeettojen pohjalta siitä, että Jeesus oli Messias.

24 Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.

25 Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,

26 sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.

27 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'

28 Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen." (Apt. 28:24-28)

 

Miten käsitteet muodostuvat Raamatussa?

 

Edellä todettiin, että Raamatun ilmoituksen kokeminen vaikeatajuisena voi johtua siitä, että lukija ei vielä ole riittävästi tutustunut Raamatun sisältöön. Mutta millä tavoin hengelliset, Pyhän Hengen inspiroimat  käsitteet sitten saavat merkityksensä ja muotoutuvat Raamatussa ja tulevat ymmärrettäviksi?

 

Lähtökohtana voi käyttää Andrew Mooren esittämää näkemystä,  että teologisesta merkityksestä voi erottaa kolme aspektia: 1. semanttisen merkityksen (”sanakirjamerkityksen”), 2. narratiivisen merkityksen (asiayhteyden ja kerronnan luoman erityisen merkityksen) sekä 3. teleologisen (tarkoitusperään liittyvän) merkityksen. Näistä syntyy neljäs, kokonaisvaltainen merkitys. Moore toteaa, että esim. Vanhan testamentin profetioiden, esim. Messias-ennustusten tarkoitusperä selvisi vasta myöhemmin, vaikka niiden sanakirja- ja kerronnallinen merkitys olivatkin ymmärrettävissä aiemmin. Hän toteaa lisäksi, että teologisen ja ylipäätänsä inhimillisen kielen ymmärrettyvyys perustuu Jumalan luomalle järjestykselle ja Kristuksen persoonan ja työn osoittamalle totuudelle.11  - Kuinka tämä auttaa ymmärtämään, miten ”Henki opettaa sanoja” Raamatun ilmoituksen välityksellä?

 

Esimerkkinä voi tarkastella jo edellä mainittua käsitettä ”synti”. Kun sitä yritetään tulkita selittää ilman että ”hengelliset selitetään hengellisesti”, toisin sanoen ilman raamatullista asiayhteyttä ja tarkoitusta, syntyy seuraavantapaisia selityksiä: ”Kreikan sana synti, ‘hamartia’, on johdettu verbistä ’hamartanō’, joka tarkoittaa alunperin maalin ohi ampumista jousella. Synti on epäonnistumista -  ei osuta maaliin – samaan tapaan kuin lyömme mailalla  tennispallon ohi. Olemme vajavaisia emmekä aina voi onnistua vilpittömästä yrityksestämme huolimatta onnistua ja osua maaliin tai palloon. Jumala on rakkaus, ymmärtää vajavaisuutemme ja antaa ne armossaan anteeksi.”

 

Tämä ei kuitenkaan ole Raamatun käsitys synnistä, syyllisyydestä ja sovituksesta. Raamatullinen käsite ”synti” saa merkityksensä, kun sen alkuperää ja vaikutuksia ihmiskunnassa, yksilöihmisissä ja kansakunnissa kuvaillaan tekstissä ja kerronnassa pitkällä aikavälillä niin ihmisten suhteessa toisiinsa kuin suhteessa Jumalaan. Asioiden vakavuus ja käsitteiden todellinen tarkoitusperä ja merkitys huipentuvat ja siinä, kun ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika huutaa ristillä ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”, kärsii uhrikuoleman ihmisten puolesta, ja ennen kuin antaa henkensä lausuu sanat ”Se on täytetty”. Näin tulee selväksi, mitä tarkoittavat niin käsitteet ”synti”, ”syyllisyys”, ”sovitus”, kuin myös ”Jumalan vanhurskaus”, ”Jumalan viha”, ”Messias”, ”Jumalan rakkaus” ym. ”Synti”-sana saa lopullisen, Hengen tarkoittaman käsitteellisen merkityksensä Kristuksen ristintyöstä, johon yksiselitteisellä tavalla kiinnitetään myös monien muiden raamatullisten käsitteiden merkitykset.  

 

Tämä näkökulma tuo lisää vivahdetta myös Paavalin seuraaville sanoille 1 Korinttilaiskirjeessä:

1 Kor. 1:30. Mutta hänestä (Jumalasta) on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

1 Kor. 2:2 “Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.”

 

Kristuksen ristintyö on paitsi ainoa pelastustie, myös lähtökohta koko Jumalan ilmoituksen – niin Hänen kirjoitetun Sanansa kuin Kristuksen persoonan ilmoittaman totuuden ja viisauden – ymmärtämiselle siinä merkityksessä, minkä Jumala on tarkoittanut. Kun se, mitä on kirjoitettu Raamatussa Jumalasta ja Hänen suunnitelmastaan, ja mitä Jeesus Kristus ilmoitti siitä oman itsensä kautta, kiinnitetään ristintyöhön ja tulkitaan sen avulla, se tulee ymmärretyksi oikein ja hengellisesti.

Raamatun kerronnan yhteys tiedon kolmeen eri lajiin

 

Seuraavassa tarkastellaan vielä lähemmin, miten Raamatun kerronnasta syntyy hengellisten käsitteieden ymmärtämiselle tärkeää narratiivista, asiayhteyteen perustuvaa merkitystä. Millä tavalla Raamatun kerronnan ”ei-hengellinen” aineisto on Hengen inspiroimaa ilmoitusta? Raamatussahan on paljon muutakin kuin sellaista ainesta, jonka Jumala on selvästi puhunut Hengen välityksellä: historiallista aineistoa, erilaisia luetteloita, asiakirjojen referaatteja, kirjeiden käytännöllisiä asioita, tervehdyksiä jne. - Kolmenlainen tieto, jota tässä artikkelissa on käsitelty, auttaa lähestymään tätä kysymystä:

 

Raamattu sisältää suoraa käsitteellistä tietoa itse Jumalalta, esim. Jeesuksen puheiden ja välillisesti profeetallisen armoituksen kautta.  Raamattu sisältää myös kuvausta ja kerrontaa siitä, miten ihmisillä on historian kuluessa ollut kokemus- ja käytännön tietoa Jumalasta, miten tämä tieto on saatu ja mitä he ovat tehneet sillä ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä ja toimiinsa. Johannes sanoo suorasanaisesti ”Jumala on rakkaus”, mikä on teoreettista faktatietoa Jumalan olemuksesta. Mutta hän antaa lisätietoa Jumalan rakkaudesta sanomalla myös

1 Joh. 4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

 

Lisäksi Johannes samassa kirjeessään puhuu tuntemisen kautta saadusta tiedosta:

1 Joh. 1.-3 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
2. ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille -
3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.

 

Johannes ottaa myös esiin rakkaus-käsitteen käytännön sovellutuksen:

1 Joh. 3:16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

 

(Edempänä tässä artikkelissa käsitellään vielä tarkemmin kokemuksellista ja käytännön tietoa.)

 

Raamatun kokonaisaineistosta välittyy monipuolista tietoa Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Osa kristillisistä käsitteistä ja opista (esim. oppi Pyhän Hengen kasteesta) on johdettu pääasiassa kertomuksesta (narratiivista). Tämän voi ilmaista tarkemmin niin, että Jumalaa ja pelastussuunnitelmaa koskevia käsitteitä on johdettu inspiroidulla tavalla valikoidusta ja kerrotusta kokemuksesta.

 

Voimme tehdä seuraavan yhteenvedon siitä, miten hengelliset käsitteet muodostuvat Raamatussa: Raamatun tekstissä hengellinen käsitteet nimetään, niille annetaan merkitys käytännön kerronnan ja asiayhteyksien kautta, ja niiden tarkoitusperä ilmenee Raamatun tekstin kokonaisuudesta ja erityisesti siitä, miten Kristuksen persoona ja ristintyö määräävät näiden käsitteiden sisällön. Raamatun kerronnassa käsitteet saavat merkityksen siten, että siinä sekä välitetään käsitteellistä asiatietoa että  kuvataan kokemuksellista ja sovellettua tietoa.

Apologeettisia näkökohtia käsitteellisen tiedon alueella

Miten näitä käsitteelliseen tietoon liittyviä seikkoja voi soveltaa apologetiikkaan?

Jos Raamattua, kristinuskoa, seurakuntaa tai kristillistä etiikkaa puolustetaan muuten kuin hengellisillä käsitteillä, puolustus ei ole vakuuttava. Sillä ei päästä asian ytimeen ja perimmäiseen tarkoitukseen. Uskovan on kuitenkin tunnettava myös ei-hengellinen kieli, että hän voisi jakaa asioita ihmisten kanssa ja ymmärtää, mistä he puhuvat – eli hänellä on oltava riittävästi kirja- ja faktatietoa.

Paavalilla oli faktatietoa, ja Apostolien tekojen 17 luvussa kuvataan, kuinka hän sovelsi sitä puheeseensa Areiopagilla. Hän keskusteli ensin yksittäisten stoalaisten ja epikurolaisten filosofien kanssa ja sitten puhui koko väkijoukolle. Hän tunsi näiden filosofioiden käsitteet ja esitti niiden vastapainoksi, mitä kristinusko opettaa jumaluuden olemuksesta, persoonallisen Luoja-Jumalan ilmoituksesta luonnossa, elämän tarkoituksesta ja moraalisesta syyllisyydestä. Tämän käsitteistön kautta hän siirtyi evankeliumin ydinasioihin: puhumaan Jeesuksen persoonasta, ristinkuolemasta, ylösnousemuksesta sekä jokaiselta ihmiseltä vaadittavasta kääntymyksestä.

Sen jälkeen kun uskovalla on yhteinen kieli ei-uskovien kanssa, hän voi selittää ulkopuolisille kristinuskon käsitteitä ja sillä tavalla korjaa virheellisiä käsityksiä kristinuskon opetuksista ja poistaa älyllisiä esteitä, mikä juuri kuuluu apologetiikan tehtäviin: Mitä tarkoittaa Jumala? Kolminaisuus? Mitä on rakkaus? Mitä on oikeudenmukaisuus? Armo?  Tuomitseminen? Moraliteetti?

 

Kristillisten käsitteiden käyttämisellä ei tarkoiteta sitä, että olisi puhuttava pelkästään perinteisen ”kaanaankielen” sanoin. Sana ”kaanaankieli” on itsekin kaanaankieltä ja tarkoittaa uskovien yhteisön terminologiaa ja kuvannollisia ilmaisuja, tietyn sosiaalisen alakulttuurin ”ammattikieltä”, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä. Alister McGrath toteaa, että ”kääntäminen”, kristillisen terminologian selittäminen kuulijoiden ymmärtämälle kielelle on yksi apologetiikan tehtävistä, koska monet kristinuskon ydinkäsitteet ja –ajatukset ovat tuntemattomia suurelle osalle viestin vastaanottajista. 12

 

Gregory Koukl toteaa, että kun keskustellaan kristinuskoa tuntemattomien henkilöiden kanssa, on tärkeää käyttää sanoja, joihin ei liity virheellisiä tai kielteisiä mielleyhtymiä. ”Jeesuksen seuraaja” on neutraalimpi termi kuin ”kristitty”, koska monen mielessä ”kristillisyys” viittaa kirkkolaitokseen. Sellaisilla termeillä kuin ”pelastettu”, ”Jumalan Sana”, ”Jeesuksen vastaanottaminen” on merkitys uskoville, mutta ulkopuolisille ne ovat uskonnollisia klisheitä. Sana ”luottamus” on selkeämpi termi kuin ”usko”, ”Jeesuksen sanat” selkeämpi kuin ”Raamattu”. 13

 

 

2. Kokemuksellinen tieto, tunteminen  

 

Edellä jo tulikin mainituksi tiedon toinen laji, kokemuksellinen tieto. Tämä on tietoa, jolla on henkilökohtainen merkitys ja joka syntyy käytännön kokemuksesta. “Tunnen Pekan” on esimerkki kokemuksellisesta tiedosta. Apostolit puhuvat kirjeissään monissa kohdissa Jumalan tuntemisesta, kokemuksellisestta tiedosta suhteessa Jumalaan, esim.:

1 Tim. 1:12 Minä tunnen hänet, johon uskon --

 

Ilmoitustieto, josta oli puhe edellä, on tarkoitettu johdattamaan Jumalan tuntemiseen – ei siis vain antamaan tietoa ja käsitteitä.

1 Joh. 5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

 

Jumalan tunteminen on tarkoitettu kasvamaan ja tulemaan kerran täydelliseksi:

2. Piet. 3:18  ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.

1. Kor. 13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

 

Millainen yhteys Pyhällä Hengellä on kokemuksellisen tiedon ja tuntemisen alueelle?

 

On olennaista ymmärtää, että  hengellisen tiedon lähde on persoona, joka voidaan tuntea. Kun olemme tekemisissä tämän tietolähteen kanssa, emme tutki elotonta fakta-aineistoa, vaan olemme yhteydessä Jumalan persoonallisen ulottuvuuden kanssa. Jeesus Kristus sanoi itsestään: ”Minä olen totuus.” Jumalan erityinen ilmoitus Sanan ja Kristuksen kautta ei koostu mistä tahansa käsitteistä ja faktoista, vaan kaikki perustuu persoonalliseen Jumalaan. Pyhä Henki, joka on ilmoittanut meille tietoa Jumalasta ja vaikuttaa meissä, on sama Henki, joka Kolminaisen Jumalan yhtenä persoonana tuntee jumaluuden sisältäpäin subjektiivisesti samalla tavalla kuin kukin meistä tuntee oman itsensä ja mielensä, jota kukaan muu ihminen ei voi tuntea.

1 Kor 2:9-11 "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat". Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.

Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

 

Kristus, ihmiseksi syntynyt Jumala, on ilmoituksen ruumiillistuma, ja hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkyttyinä” (Kol. 2:2-3).  Asiat voi nähdä oikeassa valossa ja perspektiivissä vain Kristuksen kautta. (Näin Moorekin totesi edellä mainitussa sitaatissa.) Siksi Kristuksen persoona ja ristintyö olivat Paavalin julistuksen ja opistuksen pääasiallinen sisältö.

 1 Kor. 2:2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

 

Pyhä Henki valaisee ihmisen hengelle ja järjelle Kristuksen persoonaa, työtä ja merkitystä.  Oppimatonkin, joka tuntee Kristuksen -  jopa lapsi, jolla on henkilökohtainen suhde Jumalaan -  voi tietää kokemuksellisen tiedon kautta tietyssä mielessä enemmän kuin oppineet. Tunnemme siis Jumalan henkilökohtaisesti ja sisäisesti Hänen Henkensä kautta.

1 Kor. 2:15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

 

Hengen ja voiman osoittaminen

 

Paavalin ei tarvinnut tuottaa puheensa vakuuttavuutta retorisin, opeteltuun puhe- ja suostuttelutaitoon perustuvin keinoin kuten antiikin ajan puhujat. Hänen julistuksensa ilmensi Hengen voimaa ja Jumalalta tullutta valtuutusta, ja siihen perustui sen vaikutus kuulijoihin.

 

1 Kor. 2:4. ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5. ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

 

Samalla tavalla reagoitiin Jeesuksen opetuksiin:

 Matt. 7:28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,

29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.

 

Hengellinen valtuutus perustuu Jumalan tuntemiseen ja edustamiseen.  Jeesuksen sanoista ilmeni, että Hän tunsi Isän ja puhui Isän antamaa viestiä Hänen valtuuttamaan.

Joh. 8:38 Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."

Joh. 12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.

50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

 

Jumalan voima ilmeni Paavalin kautta, koska Paavali tunsi Jumalan ja hänet oli valtuutettu välittämään siunauksia Hengen maailmasta. Hänen kauttaan ilmenivät armolahjat ja tapahtui voimallisia tekoja. Tämä pätee muihinkin kuin Paavaliin. Heidän julistuksessaan oli Jumalan valtuutus. Siksi se ei ollut pelkästään käsitteellisesti pätevää, vaan myös tosiasiasiallisesti vaikuttavaa.

 

Ylipappi Skeuaan pojat, joiden epäonnistunut yritys ajaa ulos pahaa henkeä on kuvattuna Apt. 19:13-16:ssa, eivät olleet uskoontulleita Jeesuksen seuraajia eivätkä siis tunteneet Häntä. Kun he yrittivät karkottaa henkeä, he muiden juutalaiset loitsijoiden tapaan sanoivat "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa". He viittasivat Jeesukseen, jonka toinen henkilö, Paavali, tunsi. Paha henki vastasi sen mukaisesti:

"Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" (Apt. 19:15)

Pahalla hengellä siis oli näiden sanojen mukaan kokemuksellista tietoa Jeesuksesta ja Paavalista, mutta ei Skeuaan pojista, koska he olivat hengen alueella tuntemattomia eikä heillä ollut siellä mitään niistä valtuuksista, jotka Jeesuksen tunteminen ja asema Hänen ominaan tuo Hänen seuraajilleen.

 

Hengen todistus

 

Pyhän Hengen ja kokemuksellisen tiedon yhteyyn liittyy myös subjektiivinen jumalasuhdetietoisuus, josta käytetään nimitystä Hengen todistus.

Room. 8:16 ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.”

Joh. 7:17 ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”

Tähän Hengen todistukseen viitataan myös laulussa ”On Kristus ylösnoussut”: ”Sä kysyt, mistä tiedän sen? Hän elää syömmessäin!”

 

Hengen todistus täyttää toden uskomuksen pohjana olevan järkevän perustelun kriteerit. Päättelemme järjellisesti sen perusteella, mitä intuitiivisesti koemme ja tiedämme Jumalan toiminnasta omassa elämässämme ja persoonassamme. Se, mitä uskova on itse kokenut Jumalasta, on hänelle itse asiassa ensisijainen jumalatodistus, ja vasta sitten tulevat erilaiset argumentit.

 

Hengen todistukselle perustuu se, että ihmiset, joilla ei ole käytössään Raamattua tai kristillisiä oppikirjoja ja jotka eivät ehkä edes osaa lukea mutta jotka ovat tulleet Sanan julistuksen tai muun kokemuksen, esim. Jeesuksen ilmestymisen, seurauksena aidosti uskoon, voivat elää uskovina täysin vakuuttuneina ja tietoisina henkilökohtaisesta jumalasuhteestaan. Heillä on aito kokemus, joka on heille todellinen joka päivä ja jonka he sisimmässään tietävät varmasti ja jota kukaan ei voi tehdä tyhjäksi. He kokevat hengessä jotakin samantapaista kuin sokea, jolle Jeesus antoi näön ja joka sanoi: 

Joh. 9:25 ”sen vain tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen".

 

Apologeettisia näkökohtia tuntemiseen liittyvän tiedon alueella

 

Apologistin on tunnettava Jeesus – hänellä on oltava henkilökohtainen jumalasuhde.

 

Apologetiikka on osa seurakunnan todistusta – se on uskon puolustusta, älyllisten esteiden poistamista ihmisten uskoontulemisen tieltä. Uskoa puolustavalla henkilöllä on oltava henkilökohtainen jumalasuhde, jotta hän voi tietää, mistä on kysymys. Hänen on itse oltava asioissa sisällä. On erittäin vaikeaa selittää ja puolustaa Jeesuksen asiaa, jos ei tunne Häntä. Joillakin alueilla, esim. luonnollisessa teologiassa (joka  analysoi ja tulkitsee luonnollisessa maailmassa havaittavia jumalatodisteita) ja Raamatun arkeologiassa voi selvitä pelkällä faktatiedolla, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, jos puhujalla itsellään ei ole kristillisen käsitteistön ja Jumalan henkilökohtaista tuntemusta. – Valtuuksia hengen alueella joko on tai ei ole, niitä ei voi imitoida.

Voiko Hengen sisäiseen todistukseen vedota todisteena Jumalasta?

 

Voiko sisäistä vakuuttuneisuutta, joka on henkilökohtainen kokemus, käyttää todistuksena uskon pätevyydestä? Eikö muidenkin uskontojen edustajilla voi olla sisäinen varmuus? Kuinka minä voin sanoa, että minun sisäinen valaistukseni on oikea, mutta jonkun toisen uskonnon edustajan sisäinen varmuus on väärä ja kuviteltu?

 

Pelkästään kokemukselliselta pohjalta tällaista väitettä ei voikaan perustella. Vastaus Hengen todistuksen pätevyyteen liittyy eri uskontojen totuusväitteisiin. Koska uskonnoilla on keskenään ristiriitaisia käsityksiä olevaisesta, jumaluudesta, ihmisestä, elämän tarkoituksesta, tuonpuoleisesta ja muista kysymyksistä, ne eivät voi olla kaikki oikeassa. Näin ollen myöskään kaikkiin uskontoihin liittyvä mahdollinen sisäisen vakuuttuneisuuden kokemus ei voi olla pätevä ja tosiasioita vastaava.

 

Ei ole syytä kiistää, etteikö eri uskontojen edustajilla olisi uskonnon tuomia sisäisiä kokemuksia, mutta jos nämä tuntemukset liittyvät totuudellisesti kestämättömään oppiin, se hengellinen valaistuneisuusja vakuuttuneisuus, minkä henkilö kokee itsellään olevan, on olennaisesti erilainen kuin valistuneisuus ja vakuuttuneisuus, mikä hänellä voisi olla Raamatun ilmoittaman elävän Jumalan yhteydessä. Jeesukseen uskovalla ihmisellä on näin ollen sellainen sisäinen, hengellinen todistus, mitä ei voi olla muiden uskontojen seuraajilla.

 

Sisäistä Hengen todistusta on kuitenkin mahdotonta jakaa toisen kanssa tai kuvata sitä yleispätevällä tavalla. Paavali sanookin: ”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.” (1 Kor 2: 11) Siksi Hengen sisäinen todistus on pätevä ja riittävä todistus uskovalle itselleen, mutta ei muille.

 

 

3.  Käytännöllinen tieto

 

Tämä tieto on know-how –tietoa, osaamista,  joka liittyy käytännön toimintamalleihin - “Pekka osaa  soittaa pianoa.” Tällainen tieto tarkoittaa kykyä tai taitoa toimia tai käyttäytyä tietyllä tavalla. Käytännöllinen tieto ja taito voidaan saada harjoituksen kautta, eikä teorian tunteminen ole kaikelle taidolle välttämätön. 

Millainen on Pyhän Hengen yhteys käytännöllisen tiedon alueelle?

 

1 Korinttilaiskirjeessä käytännöllinen tieto mainitaan mm. seuraavassa kohdassa:

1 Kor. 1:5. että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
6. sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.

 

Paavali puhuu tässä asteittain lisääntyvästä tiedosta, vahvistuvasta ja syvenevästä Kristuksen tuntemuksesta, joka ilmenee enenevänä, monipuolisena hengellisenä taidollisuutena. Ihmiset, joilla on tällaista taidollisuutta, tietävät, miten eletään uskovana maailmassa ja toimitaan eri tilanteissa. He ovat kokemuksesta harjaantuneet tunnistamaan eri asiantiloihin liittyviä seikkoja ja niiden hengellisiä syy-yhteyksiä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu hengellisesti täysi-ikäisistä ihmisistä, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta (Hepr. 5:14). Hengellisesti kypsien ja kokeneiden henkilöiden mieli ja ymmärrys on oppinut sekä tunnistamaan eri ilmiöitä niitä kohdatessaan että päättelemään erilaisten kriteerien pohjalta, mistä lähteistä nämä ilmiöt, teot ja näkemykset ovat peräisin - samaan tapaan kuin luonnolliset aistit havaitsevat asioita ja voivat harjaantua siinä. (Käsittelen tätä tarkemmin artikkelin toisessa osassa.)

 

Apologeettinen sovellus käytännön tiedon alueella

 

Apologetiikassa käytännön tieto on know-howta ja taktista viisautta. Gregory Koukl toteaa apologetiikan taktiikkaa käsittelevässä kirjassaan, että uskon puolustaja tarvitsee tietoa, viisautta ja luonnetta. Tieto tässä yhteydessä tatkoittaa sitä, että tunnetaan faktat - mieli on oikein informoitu. Viisaus taas on taktista ymmärrystä, joka mahdollistaa selvän ja vetoavan viestin. Luonne on kristillisten hyveiden ilmenemistä asenteissa ja käytöksessä – ystävällisessä ja miellyttävässä esitystavassa.14

 

Kouklin mukaan apologetiikassa on myös tärkeää tiedostaa, että tosiasiat ja terve järki ovat Jeesukseen uskovan henkilön puolella. Keskustelutilanteissa ei tarvitse huolestua siitä, että ei-uskova keskustelukumppani saattaisi tuoda esiin jonkin faktan, joka kumoaisi kristinuskoa puoltavat argumentit. Jos kristinusko on totuus, ei ole väliä sillä, kuinka vakuuttavalta toinen ensi kuulemalta vaikuttaa. Hänen Jumalan ja kristinuskon vastaisesta argumentoinnistaan löytyy varmasti ennemmin tai myöhemmin päättely- tai asiavirhe. Usein virhe saadaan tulemaan esiin juuri oikean keskustelutaktiikan avulla, ja tätä keskustelutaktiikkaa voi opetella ja harjoitella käytännössä. 14

Pyhyys ja voima ja läheisyys Jumalaan

 

Artikkelin alussa viitatiin hengellisiä asioita koskeviin keskusteluihin, joissa järjen käsite on ollut epäselvä. Millaisen Hengen ja järjen suhdetta koskevan kokonaismallin voi johtaa edellä esitettyjen näkökohtien pohjalta, ja miten sitä voi soveltaa hengelliseen keskusteluun ja hengelliseen elämään?

 

Hyödyllinen viitekehys tällaista käytännön johtopäätöstä hahmotettaessa on helluntailiike, jossa erityisesti korostetaan Pyhän Hengen merkitystä ja uskoontulosta erillistä henkikastetta ja armolahjoja. Voi havaita, että helluntailiikkeen historian aikana sen eri suuntauksissa tietämisen kolme eri osa-aluetta ovat korostuneet eri tavoin. Pyhityssuuntauksessa korostui käsitteellinen tieto: mikä on oikeaa, hengellistä ja sopivaa, mikä taas väärää, maailmallista ja lihallista. Klassisessa helluntailaisuudessa korostuu käytännön tieto, Pyhän Hengen armoitus voimana todistamiseen. Karismaattisessa liikkeessä korostuu Pyhän Hengen täyteyden tuoma läheinen suhde Jumalaan.

 

Pyhitys, voima ja rakastava suhde Jumalaan ilmenevät myös 1 Korinttilaiskirjeestä. Pyhityksestä ja voimasta puhuu mm. seuraava kohta:

1 Kor. 1: 5. -- että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
6. sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
8. Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.  

 

Myöhemmin kirjeessään Paavali puhuu siitä, kuinka me pidämme Jumalaa rakkaana ja kuinka Jumala tuntee sen, joka rakastaa Häntä (1 Kor. 8:3, 16:22).  

 

Yhteenvetona voi todeta, että kun Pyhä Henki saa vaikuttaa tiedon kaikilla alueilla, uskovan ajattelu ja teot noudattavat raamatullisia totuuksia, ja hänellä on läheinen ja syvenevä jumalasuhde, jonka seurauksena Hengen antamat lahjat ja valtuudet voivat toimia hänessä.

 

Tämä ei kuitenkaan ole vielä koko kuva Hengen ja järjen suhteesta. Siihen kuuluu enemmän kuin erityyppinen tietäminen, koska Pyhä Henki vaikuttaa myös muilla älyllisen toiminnan osa-alueilla.  

 

 

VIITTEET

 

1. Sheppard Gerald T. Article“Scripture in the Pentecostal Tradition,” (Part 1), Agora (Spring 1978): 4–5, 17–22; (Part 2) (Summer 1978). P. 19.

 

2. Plantinga, Alvin 1990. First published 1967. God and Other Minds. A Study of the Rational Justification of Belief in God. Printed in the USA: Cornell Universtiy Press. P.  xii

 

3. Puolimatka, Tapio 2011. Artikkeli Uskonnollinen kognitio ja uskonnollinen kasvatus. Kasvatus & Aika. Kasvatuksen historiallis-yhteiskunnallinen julkaisu. 4/2011.

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=442

 

4. Moreland, James Porter; William Lane Craig 2003. Philosophical Foundations for a Christian Worldview. Printed in the USA. A. Kindle Edition:  Intervarsity Press.  Pp 72-73

 

5. Crumley II, Jack S. 2009. An Introduction to Epistemology. A second edition. Printed in Canada: Brodview Press. Broadview Guides to Philosophy. p. 54.

 

6. Craig, William Lane, Men Moved By The Holy Spirit Spoke From God' (2 Peter 1.21): A Middle Knowledge Perspective on Biblical Inspiration

http://www.reasonablefaith.org/men-moved-by-the-holy-spirit-spoke-from-god

 

7. Williams, William C. 2012. They Spoke from God: A Survey of the Old Testament. Kindle Edition: BookMasters. Locations 24977-24980

 

8. Luhrmann, T.M. 2012. When God Talks Back: Understanding the American Evangelical Relationship with God . Kindle Edition: Random House, Inc.. Locations 314-322

 

9. Lewis, C.S. 1952. Mere Christianity. A revised and amplified edition.  HarperCollins e-books p. 144

 

10. Horton, Stanley M.  What the Bible Says About the Holy Spirit: Revised Edition. First edition 1976 Revised edition 2005. Kindle Edition: BookMasters. Locations 1584-1585

 

11. Moore, Andrew 2003. Realism and Christian Faith. God, Grammar, and Meaning. Printed in the USA: Cambridge University Press. Pp. 160-165

 

12. McGrath, Alister E. 2012. Mere Apologetics: How to Help Seekers and Skeptics Find Faith Kindle Edition: Baker Book Group.  Locations 282, 313.

 

13. Koukl, Gregory. 2009. Tactics: A Game Plan for Discussing Your Christian Convictions.  Kindle Edition : Zondervan. Page 190.

 

14. Koukl, Gregory.  Ibid.,  p. 24

 

15. Koukl, Gregory, Ibid., p. 28.

Hengen ja järjen suhde
Pyhän Hengen vaikutus tiedon ja järjen alueella