Usein voi kuulla väitteen, että kaikissa uskonnoissa on osa totuudesta, mutta missään ei ole sitä kokonaan. 

Tällaisen väitteen esittäjä tulee kuitenkin samalla väittäneeksi, että hänellä itsellään on tieto koko totuudesta - eihän hän muuten voisi sanoa, että eri uskonnoissa on vain osa tästä koko totuudesta.

Tarinaa norsusta ja kuudesta sokeasta miehestä, jotka tunnustelemalla yrittävät saada selville, millainen norsu on, käytetään usein kuvaamaan sitä, kuinka eri uskonnot näkevät kokonaisuudesta vain osan.

 

Ensimmäinen sokea mies koskettaa norsun korvaa ja päättelee, että norsu on kuin iso lehti. Toinen tunnustelee kylkeä ja ajattelee, että norsu on kuin seinä. Häntää tunnustelevan mielestä norsu on kuin naru, neljännen mielestä kuin puunrunko, viidennen mielestä kuin terävä keihäs, ja kuudennen mielestä kuin paksu käärme. 

 

Ajatellaan, että nämä kuusi miestä edustavat eri maailmanuskontoja. He uskovat tietävänsä totuuden, ja heillä onkin osa totuutta, mutta ei koko totuutta.

 

Vertaus ei kuitenkaan ole toimiva, koska sen kertojallahan on näkökulma, josta hän näkee objektiivisesti kaiken - sekä koko norsun että miehet. Hän näkee totuuden.

Jos et itse tiedä koko totuutta, et näin ollen voi sanoa, että jollakin on vain osa totuudesta. Et voi tietää, että joku ei ole oikeassa, jos et itse tiedä, mikä on oikea.

 

Totuus ei ole subjektiivista - muutenhan emme tietäisi, että nuo kuusi miestä erehtyivät.