Kristinusko

- Vastauksia kysymyksiin ja väitteisiin

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
"Kuinka Jumala voi tuomita jonkun, joka on syntynyt esim. buddhalaiseen tai hinduperheeseen eikä ole kuullut Jeesuksesta?" 

 

Ihmiset tuomitaan sen valon ja ilmoituksen perusteella, mikä heillä on. 

Ketään ei tuomita sen tiedon perusteella, mitä heillä ei ole. Heitä ei tuomita sen Jeesuksen torjumisesta, josta he eivät ole koskaan kuulleet.

 

Jokaisella on jotain tietoa Jumalasta, kuten Room. 1:19-21 osoittaa. Jumala antoi ihmiselle omantunnon ja tietoisuuden siitä, mikä on oikeaa ja väärää. Se myös todistaa Jumalasta, jolle olemme tilivelvollisia. Kun toimimme omaatuntoamme vastaan, tiedämme, että olemme tehneet väärin. 

 

Jumala tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti ja oikeamielisesti sen valon mukaan, mikä heillä on - sen mukaan mitä he tietävät Jumalasta ja Jumalan laista ja miten he toimivat tämän tiedon perusteella.

 

Ihmiset ovat syyllisiä siksi, että he hylkäävät Jumalan lain, josta heillä on tieto. 

 

Olennaista siis on, miten ihmiset suhtautuvat siihen vähään tai runsaampaan tietoon mikä heillä on. Monet torjuvat sen vähänkin ilmoituksen, mikä heillä on - eivätkä he sen vuoksi välttämättä enää saa tarkempaa ilmoitusta. He torjuisivat senkin.

Raamatussa on esimerkkejä henkilöistä, jotka saivat armon, vaikka heillä oli vain vähän tietoa. Job pelastui, vaikka hän ei tiennyt Vapahtajan nimeä. Naeman ja Raahab luottivat siihen tietoon, mikä heillä oli. Näidenkin henkilöiden syntien anteeksisaaminen tapahtuu kuitenkin sen kautta, että Jeesus antoi itsensä uhriksi koko ihmiskunnan edestä. 

Raamattu sanoo selvästi, ettei kukaan voi tulla Isän luo muuten kuin Jeesuksen kautta. Tämä tarkoittaa, että ainoa peruste syntien anteeksisaamiselle on Jeesuksen sovitustyö.
Ilman Jeesuksen sovitustyötä kukaan ei voisi vapautua syyllisyydestä. 

 

Kukaan ei ole täysin viaton. Joskus sanotaan, kuinka Jumala voisi tuomita viattoman afrikkalaisen, joka ei ole kuullut evankeliumia. Tähän voi sanoa, että ei ole olemassa viattomia ihmisiä. 

Miksi julistaa evankeliumia, jos ilman sitäkin voi periaatteessa pelastua kuten Job? Pelastuminen ilman sitä on vaikeaa. Se on vaikeaa niillekin, jotka kuulevat, koska ihminen ei ole halukas luonnollisessa tilassaan kääntymään Jumalan puoleen. Vain osa niistä, jotka kuulevat evankeliumin, haluavat ottaa sen vastaan. - Evankeliumin julistuksen tarkoituksena ei myöskään ole pelkästään pelastus, vaan Jumalan tunteminen ja palveleminen. Se on mahdotonta ilman Raamatun opettamista ihmisille. 

On vielä huomattava, että vastaus kysymykseen, miten Jumala tuomitsee ne, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta, ei vaikuta siihen, onko kristinusko totta. Kristinusko  on jo osoitettu todeksi Jeesuksen ylösnousemuksen perusteella.

Ihmiset tuomitaan oikeudenmukaisesti
sen valon ja ilmoituksen perusteella, mikä heillä on. 

Ei ketään tuomita sen tiedon perusteella,
mitä heillä ei ole.

Heitä ei tuomita sen Jeesuksen torjumisesta,
josta he eivät ole koskaan kuulleet.

"Jumala ei voi olla hyvä, jos hän on luonut maailman, jossa osa ihmisistä joutuu kadotukseen. En halua uskoa tällaiseen Jumalaan."

Todennäköisesti ei olisi mahdollista luoda maailmaa, jossa kaikki vapaasta tahdostaan ottavat vastaan pelastuksen. Jokaisessa vaihtoehtoisessa maailmassa, jossa ihmisillä vapaa tahto, aina joku hylkäisi Jumalan. 

Henkilö, joka epäilee Jumalan hyvyyttä sen vuoksi, että osa ihmisistä joutuu kadotukseen, voi lähestyä tätä ongelmaa kysymällä itseltään:

"Olisiko Jumalan pitänyt jättää maailma luomatta siksi, että minä en halua ottaa vastaan syntien anteeksiantoa?"

"Olisiko kaikkien Jumalan lahjan vastaanottavien ihmisten elämä ja onni olisi pitänyt jättää luomatta, jotta minä ja muut minun laillani ajattelevat ihmiset eivät voisi omasta vapaasta tahdostaan kieltäytyä vastaanottamasta tätä samaa lahjaa?"

Sellaisessa maailmassa, jossa kaikki pelastuisivat, olisi ehkä vain muutama ihminen. Jotta kukaan ei joutuisi tuomituksi ja kadotukseen, ei saisi syntyä enempää ihmisiä. Tämä merkitsisi sitä, että mahdollisesti syntyvien, Jumalan hylkäävien ihmisten kapina Jumalaa vastaan olisi estämässä kaikkien muiden onnea ja Jumalan tarkoitusta.

Jumala on kuitenkin mitä ilmeisimmin halunnut luoda maailman, jossa miljoonat ihmiset saavat iankaikkisen elämän. Hän haluaa, että kaikki maailmaan syntyvät ihmiset pelastuisivat, ja Hän toimii sitä tavoitetta varten.

Jumalan hyvyys ja oikeudenmukaisuus edellyttävät sitä, että Hän antaa kaikille riittävän mahdollisuuden pelastua. Ihmisen oma vapaa tahto ratkaisee sen, miten hän suhtautuu siihen tietoon, mikä hänellä on.

Niin kauan kuin yksikin ihminen edustaa sellaista ajattelutapaa kuin Jumalan hyvyyden epäilijä, joka näkee vikaa Jumalassa mutta ei itsessään, Jumala ei voi pelastaa kaikkia.

 

Jumala on Jeesuksen ristinkuoleman kautta valmistanut syntien anteeksiannon kaikille, mutta ei voi viedä ketään taivaaseen vastoin ihmisen omaa tahtoa.

"Kristinuskoa ja muutakaan uskontoa ei saa sekoittaa politiikkaan ja yhteiskuntaan."

 

Vastaavasti voisi sanoa, että ateismia ei saa sekoittaa politiikkaan ja yhteiskuntaan. 

Yhteiskunnallinen toiminta ja lainsäädäntö perustuvat väistämättä joillekin arvoille ja maailmankatsomuksille.

Kysymys on vain siitä, kenen arvoille ja
maailmankatsomukselle ne perustuvat.

Jotkut ajattelevat, että kristillisten arvojen tuomisesta politiikkaan seuraa "teokratia" (yhteiskuntajärjestys, jossa kirkko ja papisto käyttävät valtaa). He pelkäävät, että kirkko rajoittaisi ihmisten vapauksia ja pakottaisi heitä omaksumaan tiettyjä ajattelumalleja, noudattamaan tiettyjä lakisääteisiä käytäntöjä ja maksamaan erilaisia maksuja että se itse saavuttaisi omat ideologiset tarkoitusperänsä ja valta edelleen pysyisi sen käsissä. 

Mutta juuri tätä samaa tapahtuu myös uskonnottomassa vallankäytössä: valtaa käyttävät ei-uskonnolliset puolueet tai ryhmät eri puolilla maailmaa ja eri yhteiskuntajärjestelmissä rajoittavat ihmisten vapauksia ja pakottavat heitä omaksumaan tiettyjä ajattelumalleja, noudattamaan tiettyjä lakisääteisiä käytäntöjä ja maksamaan erilaisia maksuja, että ne itse saavuttaisivat omat ideologiset tarkoitusperänsä ja valta edelleen pysyisi niiden käsissä. 

 

Uusi testamentti ei aseta tavoitteeksi seurakunnan maallista valtaa.

Syntiin langennen ihmiskunnan keskellä mihinkään järjestelmään tai malliin pakottaminen ei voi synnyttää Jumalan valtakuntaa. Jeesuksen seuraaminen, Jumalan puoleen kääntyminen ja Raamatun opetusten noudattaminen perustuvat ihmisen vapaaehtoisuuteen.

 

Koska Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja ottaa sen huomioon, kristinusko ei tue mitään maallista pakkovaltaa - ei uskonnotonta eikä uskonnollista. 

Samasta syystä kristityt antavat tilaa ja vapautta myös ei-kristillisille uskonnoille ja ateismille. Raamatun Jumalan tunnustamisella muuten kuin omasta vapaasta tahdosta ei ole mitään hengellistä arvoa.

Jumalan valtakunta on hengellinen ja sijaitsee sisäisesti Jeesuksen seuraajissa.

Jumala ei rakenna valtakuntaansa maan päälle näkyvästi aseiden ja hallitusten voimalla, vaan näkymättömästi ja hengellisesti uskon kautta.

 

Jeesus sanoi Pontius Pilatukselle, kun hänet oli vangittu: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä". (Joh. 18:36). 

Kun Jeesukselta kysyttiin, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "ei voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä". (Luuk. 17:21)

Vanhan testamentin teokratia (hallitusmuoto, jossa hengellinen ja maallinen johtajuus yhdistyvät), oli tarkoitettu yhtä kansaa varten tiettynä ajanjaksona. Sen tarkoituksena oli säilyttää Jumalan palveleminen ja tieto Jumalasta Jeesuksen syntymän ja toiminnan aikaan asti.

Uusi testamentti ei aseta tavoitteeksi
seurakunnan maallista valtaa.

Jumalan valtakunta sijaitsee sisäisesti

Jeesuksen seuraajissa.

Vanhan testamentin teokratia oli tarkoitettu
yhtä kansaa varten tiettynä ajanjaksona.

Onko olemassa "kristittyjä" maita?

 

Kun sanotaan, että jokin maa on "kristitty", sillä tarkoitetaan, että valtaosa asukkaista tunnustaa kristillistä uskoa kuulumalla kristilliseen kirkkoon kulttuurisyistä tai henkilökohtaisen uskon perusteella. 

 

Tällaisen maan lainsäädäntö, tavat ja yleinen moraali juontavat juurensa kristillisistä arvoista, vaikka Raamatun opetuksia ei noudatettaisikaan tarkasti. Kun arvopohja perustuu kristinuskoon - eikä esim. islamiin, marxismiin tai uskonnottomaan humanismiin - voi puhua "kristityistä maista".

Ei voi olla olemassa valtiota ilman vakaumusta - eli ei voi olla järjestäytynyttä yhteiselämää ilman uskomuksia ja vakaumuksia. (Leif Nummela Uusi tie -lehdessä)

 

"Perustuslaki, ihmisoikeudet ja sopimukset rakentuvat aina monenlaisten uskomusten ja vakaumusten varaan. "Näiden uskomusten ja vakaumusten varaan rakentuvat sitten monenlaiset säännöt, asenteet ja tavat, jotka ohjaavat yhteiselämää, alkaen liikennesäännöistä ja ulottuen aina kasvatustavoitteisiin ja lasten, vanhusten, sairaiden, toisinajattelijoiden tai rikollisten kohtelemiseen asti." 

 

Nummela toteaa edelleen: "Historiassa on jo kokeiltu virallisesti uskonnottomia yhteiskuntamuotoja, jotka rakentuivat aivan toisenlaisten uskomusten ja vakaumusten kuin kristillisen uskon varaan. Muun muassa Neuvostoliitto ja Maon kommunistinen Kiina olivat tällaisia kokeiluja. Ne eivät vakuuttaneet paremmuudellaan." Lue koko artikkeli

"Kristillinen kasvatus ja opetus on uskonnollista aivopesua. Vanhempien pitäisi opettaa erilaisia näkemyksiä ja antaa lasten valita."

 

On selvää, ettei kukaan opeta lapsilleen oman vakaumuksensa sijasta naapuriensa vakaumuksia, joita ei pidä oikeina. Kaikki vanhemmat opettavat ja kasvattavat lapsiaan oman vakaumuksensa pohjalta. - Jos kristillistä kasvatusta voi nimittää aivopesuksi, silloin myös ateistinen kasvatus on sitä.

Joidenkin tunnettujen ateistien mielestä luomisopin ja oman uskonnon opettaminen lapsille on kuitenkin jopa rinnastettavissa väkivaltaan. Heidän mielestään vanhempien pitäisi siis kasvattaa lapsiaan jonkun toisen henkilön vakaumuksen mukaan, ei omansa.

Richard Dawkins on sitä mieltä, että jos vanhemmat opettavat lastaan uskomaan perheen uskontoon, se on väkivaltaa. Lapsille tulisi vain sanoa, että jotkut uskovat näin, toiset taas toisella tavalla, mutta omaa uskontoa ei pidä opettaa omalle lapselle totena. (DailyMail)

Samoin toisen tunnetun ateistin ja tiedeuskon edustajan Lawrence Kraussin mielestä on väkivaltaa lasta kohtaan (child abuse) opettaa, että maailma on Jumalan luoma. (Rawstory.com)

Sen sijaan ateismin edustajien mukaan ei ole aivopesua iskostaa lasten mieliin kehitysoppia ja systemaattisesti tukahduttaa lasten luontaista taipumusta tunnistaa luonnossa tarkoituksenmukaisuutta. (Bostonin yliopistossa on tehty psykologinen tutkimus, jonka mukaan lasten vaistomainen taipumus nähdä luonnossa älykästä suunnittelua ja hahmottaa ilman uskonnollista kasvatustakin Jumalan kaltainen suunnittelija voidaan tukahduttaa kertomalla heille kehitysoppia opettavia sadunomaisia tarinoita.)

Lasten ateistinen opetus on osa uusateistien strategiaa, jonka tarkoituksena on viime kädessä hävittää uskonto. 

 

Lawrence Krauss on todennut, että uskonto tulee esittää kimppuna kiintoisia mutta paikkansa pitämättömiä tarinoita menneiltä ajoilta ("a bunch of interesting historical anecdotes"), ja sitten osoittaa "typerät syyt", miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat." Krauss sanoo, että muutos on vain yhden sukupolven päässä. "Jos voimme kylvää lapsiimme epäilyn siemenen, uskonto tulee häviämään sukupolven aikana, tai ainakin suuressa määrin häviämään - ja juuri tämä mielestäni on velvollisuutemme." (Patheos.com

Ateisti Lawrence Kraussin mielestä siis laajamittainen, lapsiin kohdistuva ateistinen indoktrinaatio (näkemysten ja aatteiden pakkosyöttö) on keino, jolla uskonto hävitetään - ja voidaan hävittää yhdessä sukupolvessa.

 

Aivopesulla tarkoitetaan yleensä väärän tiedon, vieraan näkemyksen, ennakkoluulojen tai yksipuolisten käsitysten opettamista pakottavalla tavalla.

Ei siis ole aivopesua opettaa matemaattisia tai moraalisia totuuksia ja muuta tietoa, jonka tueksi on vahva näyttö.

Sen sijaan on aivopesua opettaa että esim. harvainvaltaan perustuva poliittinen järjestelmä on paras, että joku valtion päämies on erehtymätön tai että tieteellinen teoria tai filosofinen näkemys on totuus, vaikka se sisältää ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Kysymyksen ydin on: Opettavatko kristityt lapsilleen pakottavalla tavalla uskonnollisia ennakkoluuloja, yksipuolisia käsityksiä ja väärää tietoa? - Kristinuskon opetukset eivät ole tällaisia, vaan ne perustuvat erittäin vahvoille argumenteille.

Ateistisen kasvatuksen ja lapsen sulkeminen kristillisten vaikutteiden ulkopuolelle on luokiteltava aivopesuksi  ja väärän tai kyseenalaisen tiedon syöttämiseksi, jos ateismin tueksi ei ole päteviä argumentteja.  - Ja ateismin tueksi ei ole ainuttakaan argumenttia.  (Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa seuraavantyyppistä ateismia tukevaa pätevää argumenttia: "Koska on näin ja näin, siitä seuraa, että Jumala ei voi olla olemassa.") 

 

Itse asiassa kristinuskon opettamiselle on eduksi esitellä myös muita näkemyksiä, koska ne ovat selvästi huonommin perusteltavissa kuin kristinusko ja näin vahvistavat sen sanomaa.

Kaikki vanhemmat opettavat lapsiaan
oman vakaumuksensa pohjalta. 

Jos kristillistä kasvatusta voi nimittää aivopesuksi,

silloin myös ateistinen kasvatus on sitä.

Aivopesulla tarkoitetaan yleensä
väärän tiedon tai yksipuolisten käsitysten 
pakonomaista opettamista.

Ei ole aivopesua opettaa matemaattisia
tai moraalisia totuuksia ja muuta tietoa,
jonka tueksi on vahva näyttö.

Lue lisää oletuksesta, että ateismi on neutraali kanta.

"Kristityt ovat ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia."

Tällainen väite on nimittelyä, se ei ole tosiasioille perustuva argumentti. 

 

Kaikkiin uskontoihin ja ideologioihin sisältyy ajatus, että ne ovat oikeassa. Kristinuskoa ei voi tällä perusteella sanoa sen suvaitsemattomammaksi kuin muitakaan.

Jeesus itse sanoi olevansa ainoa tie Jumalan luo.

 

Jokainen, joka uskoo olevansa jossain asiassa oikeassa erotuksena niistä, jotka ovat väärässä, on "ahdasmielinen". Totuus on olemukseltaan muut, väärät vaihtoehdot poissulkeva.

Jopa sellainen väitetty totuus että "absoluuttista totuutta ei ole olemassa" sulkee pois vaihtoehtoisen näkemyksen "absoluuttinen totuus on olemassa" ja väite on siksi "ahdasmielinen". 

Suvaitsevaisuus tarkoittaa lähtökohtaisesti, että kun suvaitsee toista näkökantaa, on sitä mieltä, että se ei ole oikea. Muutoinhan siihen voisi yhtyä. Suvaita voi vain sellaista, mitä pitää vääränä.

 

Suvaitsevaisuus sisältää lähtökohtaisesti pitäytymisen omaan näkökantaan. Suvaitsevaisuus on sitä, että voin olla eri mieltä kanssasi, mutta puolustan oikeuttasi ilmaista mielipiteesi - ei sitä, että hylkään oman totuuskäsitykseni ja sanon, että myös sinun vastakkainen väitteesi on totta.    

Nykyään kuitenkin "suvaitsevaisuutena" on alettu pitää sitä, että eri näkemyksiä ja totuuskäsityksiä on pidettävä samanarvoisina.

 

"Suvaitsevaisuus" ymmärrettynä siten, että kaikkia totuusväittämiä on pidettävä samanarvoisina, on kestämätön näkökanta. Väite, että ei ole totuutta, on itsessään totuusväittämä - eli väite on itse itsensä kumoava.

Totuus - eli se, miten asiat todellisuudessa ovat - on olemassa, ja sen on olemassa myös Jumalaa koskevissa kysymyksissä. Keskenään ristiriitaiset eri uskontojen totuusväitteet eivät voi kaikki olla totta.

 

Esimerkki: Kristinuskon mukaan Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumala. Juutalaisuuden ja islamin mukaan hän ei ollut ihmiseksi syntynyt Jumala. Logiikassa on "kielletyn ristiriidan laki": "Sekä  A että ei-A eivät voi olla totta samaan aikaan." Jeesus ei voi olla samaan aikaan ja samassa mielessä ihmiseksi syntynyt Jumala ja ei-ihmiseksi-syntynyt-Jumala. Logiikan lakien noudattaminen ei ole suvaitsematonta. 

 

Kristinuskon nimissä tai sen piirissä on toki ollut erilaista suvaitsemattomuutta: Esim. maissa, joissa kristinusko on valtauskontona, on ollut rotusortoa, ja sitä on ollut myös seurakunnissa. Raamattu ei kuitenkaan anna sille mitään tukea vaan opettaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja Jumalan kuvaksi luotuja (1 Moos. 1:26–27) ja kaikkia tulee kohdella kunnioittavasti.

 

Jeesus itse antoi tästä esimerkin aloittamalla keskustelun samarialaisen naisen kanssa. Nainen itsekin ihmetteli sitä, sillä yleensä juutalaiset opettajat eivät puhuneet julkisesti naisten kanssa ja juutalaiset välttivät kanssakäymistä samarialaisten kanssa (Joh. 4:7-26). 

Uskova pitäytyy totuuteen, mutta on samalla suvaitsevainen ja rakastaa vihollisiaan.

Suvaitsevaisuuden oikea pohja ei ole relativismi ja totuuden olemassaolon kieltäminen,  vaan rakkaus.

"En voi hyväksyä kristinuskoa, koska siinä nimitetään toisia ihmisiä syntisiksi."

Synti tarkoittaa kapinallista asemaa ja asennetta Jumalaan nähden, ja se ilmenee Jumalan tahdon vastaisina tekoina. 

Voi helposti osoittaa, että jokainen ihminen (pikkulapsia ja kehitykseltään jälkeenjääneitä henkilöitä lukuun ottamatta) on tahallaan syyllistynyt rikkomaan moraalilakia, jonka sisimmässään tietää oikeaksi. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset ovat syntisiä.

Kaikki ovat syyllisiä, mutta Jumala on valmistanut syyllisyyteen ratkaisun kaikkia varten. 

Synti on kuitenkin enemmän kuin pelkkää syyllisyyttä rikkomusten vuoksi. Moraalilain rikkomista ei voi verrata esim. liikennesääntöjen rikkomiseen. Synti on ennen kaikkea luodun henkilökohtaista uhmaa Luojan persoonaa vastaan. Tämä uhma murehduttaa ja loukkaa Jumalaa, ja se ilmenee epäuskona, ylpeytenä, himojen noudattamisena, pahoina tekoina ja erilaisena Jumalan ja Hänen tahtonsa vastustamisena.

"Parannuksenteko" tarkoittaa, että tiedostavassa iässä oleva ihminen muuttaa mielensä ja hylkää kapina-asenteen ja kääntyy Jumalan puoleen.

Jumalaa vastustavan ihmisen synnit eivät ole anteeksiannettuja - hän ei edes tunnusta niitä rikkomuksiksi Jumalaa vastaan tai ei halua pyytää niitä anteeksi. Anteeksipyyntö edellyttäisi henkilökohtaista kontaktia Jumalaan, mitä tällainen henkilö ei halua.

"Kristinusko sortaa ja alistaa naisia. Kristinusko käskee naisen vaieta seurakunnassa." 

Kristinuskon käsitys ihmisen arvosta perustuu sille, että mies ja nainen on kumpikin luotu Jumalan kuvaksi (1 Moos. 1:26-27). Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo

Kaikissa ei-kristillisissä kulttuureissa, joihin kristinusko pääsee vaikuttamaan, naisten asema paranee. Kautta koko Raamatun on nähtävissä, että siinä tunnustetaan naisen älykkyys, tieto, tunteet, tahto ja kyvyt ja kunnioitetaan niitä. 

Jeesus itse kohteli naisia kunnioittavasti vastoin aikansa juutalaisia tapoja. Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia, joita ei tuon ajan oikeudessa pidetty luotettavina todistajina.

Kristinuskossa henkilön arvo ei määräydy sen mukaan, missä tehtävässä hän toimii. Paavali opettaa aviopuolisoille molemminpuolista kunnioitusta. Miehen tulee rakastaa vaimoaan kuin Kristus seurakuntaa. 

"Jos kristinusko kerran tunnustaa naisen arvon, miksi sitten on jatkuvia näkemyseroja naisen asemasta seurakunnassa ja perheessä, ja miksi monet eivät hyväksy naispappeutta?" - Kysymys naisen hengellisestä johtajuudesta on "talon sisäistä" keskustelua kristittyjen keskuudessa. Tällä kysymyksellä ei ole yhteyttä seikkoihin, joihin kristinuskon totuus perustuu. Kristinuskon totuudellisuus ei ole sen varassa, mitä mieltä ollaan tästä opillisesta yksityiskohdasta ja seurakuntajärjestyksestä.

 

Naisen hengellistä johtajuutta koskevan keskustelun ymmärtäminen edellyttää hyvää Raamatun, historiallisten ja kielellisten seikkojen sekä kristillisen opin tuntemusta. Ilman perehtyneisyyttä eri näkökantojen perusteisiin ja ilman ensin käden tietoa ja henkilökohtaista kokemusta käytännön kristillisestä perhe- ja seurakuntaelämästä eri kulttuureissa on parempi olla esittämättä nopeita mielipiteitä ja yleistyksiä.

Jos jonkin kulttuurin piiriin kuuluvassa kristillisessä yhteisössä naisen asemassa on selviä puutteita, syytä ei tule etsiä Raamatusta vaan Raamatun heikosta tuntemuksesta.

"En voi hyväksyä kristinuskoa, koska Raamattu kannattaa orjuutta."

Tämä ja muut samantapaiset väitteet, että kristinusko kannattaa erilaista väkivaltaa, sortoa, vainoa tai tappamista, ovat kristinuskon vastaista, ideologisesti vääristeltyä puhetta.

 

Jokainen Raamattua tunteva tietää, että kristinusko ei opeta mitään tällaista, ja sen tietävät hyvin myös väitteiden esittäjät. Orjuuden hyväksyminen ei millään tavoin sovellu Jeesuksen opetuksiin lähimmäisen rakastamisesta.

Nämä perusteettomat väitteet ovat yksi keino muokata ihmisten mieliä kristinuskoa vastaan. Syy sille, että tällaisia kristinuskon perusopetusten ja vastaisia väitteitä voi ylipäätänsä tuoda esiin, on yleisön tietämättömyys siitä, mitä Raamatussa sanotaan ja millaisia olosuhteita kriitikkojen mainitsemat tekstit koskevat. 

"Orjuus", josta Raamattu puhuu, eroaa merkittävästi siitä, mitä orjuuden käsite tarkoittaa nykyään, vaikka siitä käytetty sana on sama. Kysymyksessä on eri instituutio. 

Lue lisää tältä sivustolta: Raamatun tarkoittaman orjuuden ja uuden ajan orjuuden erot

"Jos noudatat yhtä Raamatun käskyä, mikset noudata myös muita Raamatun sääntöjä?"

 

"Esimerkiksi miksi käytät kankaita, joihin yhdistetty kahta eri lankalaatua kankaaseen tai syöt äyriäisiä?"

Mooseksen lain määräykset oli tarkoitettu vain Israelin kansalle tiettyä historian ajanjaksoa varten. Määräykset eivät ole koskaan koskeneet muita. Yksi sen tarkoitus, jota esim. juuri ruokamääräykset edesauttoivat, oli pitää tämä kansa erillään muista.

Mooseksen laki, koska se oli Jumalan antama, kuitenkin pohjautui samaan moraaliin, joka heijastaa Jumalan omaa luonnetta. Varkaus, aviorikos, jumalanpilkka, murha ym. ovat väärin tänäkin päivänä.

 

Uusi testamentti vahvistaa Vanhan testamentin Kymmenen käskyä, koska ne perustuvat juuri tähän yleiseen moraaliin. (Käskyistä vain sapatin pitoa ei vahvisteta Uudessa testamentissa, koska se oli osa Jumalan ja Israelin välistä liittoa)

Jos siis kristitty on Uuden testamentin ja sen kanssa yhdenmukaisen yleisen moraalilain pohjalta sitä mieltä, että esim. varastaminen on väärin, se ei tarkoita sitä, että hänen on noudatettava Mooseksen lain kaikkia määräyksiä, kun kerran varastaminen on väärin Mooseksen lainkin mukaan.

On myös huomattava, että kristityn mahdollinen epäjohdonmukainen käyttäytyminen ei todista mitenkään kristinuskon totuusarvoa vastaan. Tällainen käytös osoittaisi vain, että hän epäjohdonmukainen elämäntavoissaan.  

Lisää aiheesta artikkelissa "Rusinat pullasta."

"Kristityt ovat tekopyhiä."

 

Uskon torjuminen tai hylkääminen siksi, että on pettynyt joidenkin henkilöiden käytökseen, on "lapsen heittämistä pois pesuveden kanssa": Se merkitsee kristinuskon yleisten totuuksien hylkäämistä yksittäisten henkilöiden virheiden vuoksi.

  • Käsite "tekopyhä" ymmärretään usein virheellisesti. Tekopyhä ei ole sama kuin epätäydellinen. "Pyhä ihminen" ei tarkoita virheetöntä ihmistä.

Kristinuskossa ei ole kysymys uskosta kristittyihin ja heidän hyvyyteensä, vaan uskosta Kristukseen.

  • "Tekopyhä" voi viitata myös ristiriitaan puheiden ja tekojen välillä. Kun Jeesus puhui tekopyhistä tai nuhteli joitakin ihmisiä tekopyhyydestä, kysymys oli juuri tästä. Huolimatta näiden ihmisten puheista ja osallistumisesta uskonnollisiin menoihin Jumalalla ei ollut heidän elämässään auktoriteettiasemaa eivätkä he tavoitelleet elämässään Jumalan luonteen kaltaisuutta: oikeudenmukaisuutta, laupeutta, hyvyyttä. Heidän elämäntapansa oli järjestelmällisesti ja pysyvästi ristiriidassa heidän uskontonsa kanssa. 

Tekopyhien kristittyjen olemassaolo ei kuitenkaan ole osoitus siitä, että todellisia kristittyjä ei ole olemassa. 

 

  • Tähän vastattaessa on myös tarkennettava, kuka on kristitty ja keiden tekopyhyydestä väitteessä on kysymys. Eivät kaikki, jotka luokitellaan "kristityiksi", ole kristittyjä Raamatun mittapuun mukaan. Kristinusko jo lähtökohtaisesti määrittelee, kuka on kristitty. Kristinuskolla ei ole syy-yhteyttä kristityn tunnusmerkit täyttämättömien ihmisten huonon käytöksen kanssa.

  • Kristinuskon totuusväittämät ovat yleispäteviä, eri ihmisten käyttäytymismalleista ja käsityksistä riippumattomia, ja ne johdetaan ylhäältä alaspäin. (Kristinuskon totuudet ovat transsendentteja ja objektiivisia.) Näiden väittämien totuusarvoa ei arvioida sen perusteella, millainen on yksittäisten kristittyjen elämäntapa..

Näitä keskeisiä totuuksia ovat: "Kristinuskon Jumala on olemassa, Hän on luonut maailman, ihmiskunta on langennut syntiin, Jeesus tuli sovittamaan synnit ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan." 

"Kristityt ovat omituisia ja joka tilanteessa tuovat uskoaan esiin ärsyttävällä tavalla."

Tähänkin pätee sama asia kuin edellä mainittuun kristinuskon torjumiseen siksi, että jotkut ovat "tekopyhiä". Jos joku kristitty on toisten mielestä hihhuli tai jos hän ei osaa psykologisesti käsitellä ja hallita niitä suuria asioita, joita kristinusko sisältää eikä sitä, miten hän kertoo niistä toisille, se ei kuitenkaan muuta näiden asioiden yleispätevää totuusarvoa. 

 

Johtui toisten ärsyyntyminen heidän omasta ideologisesta herkkyydestään tai kristityn luonteen kypsymättömyydestä, se ei vaikuta kristinuskon totuusarvoon.

"Kristinusko ei ole minun juttuni eikä sovi minulle."

 

Henkilö, joka sanoo näin, ei ymmärrä kristinuskon sanomaa eikä kristinuskoa maailmankatsomuksena.

Jokainen ihminen riippumatta persoonastaan, tyylistään ja mieltymyksistään, tarvitsee syntien anteeksisaamista. Jokainen ihminen tarvitsee samalla tavalla yhteyttä Luojaansa ollakseen täysipainoinen.

Uskoon tullessaan ihminen säilyy samana persoonana, vaikka sisäistä muuttumista tapahtuukin.

 
"En ole uskonnollinen eikä uskonnolle ole mitään käyttöä elämässäni."

Kristinusko ei ole yksi uskonto muiden joukossa. Parempi olisikin ajatella sitä maailmankatsomuksena, näkemyksenä todellisuudesta ja henkilökohtaisen elämän linjaamisesta tämän todellisuusnäkemyksen mukaan.

Kristinuskon opetus sisältää totuusväittämiä, jotka antavat perimmäisiin filosofisiin kysymyksiin ristiriidattoman, aukottoman selityksen. Kristinuskon maailmanselitys ei siis ole "uskonnollinen".

Kristinuskon omaksuminen ei tarkoita, että aletaan noudattaa joitakin rituaaleja tai "liitytään" johonkin uskontoon.

"Teologia on turhaa ja se on pelkkiä ihmisten mielipiteitä. Tärkeintä on sydämen asenne, kristillinen rakkaus käytännön elämän tasolla."

Teologia juuri auttaa osoittamaan, mitkä asiat ovat tai voivat olla pelkkiä mielipidekysymyksiä, mitkä taas ovat Jumalan ilmoittamia muuttumattomia totuuksia; tai mitkä asiat ovat niin keskeisiä ettei niistä voi tinkiä, mitkä asiat taas sellaisia, että kristinuskon keskeiset totuudet eivät riipu niistä.

 

Esimerkki mielipiteestä tai marginaalisesta kysymyksestä on maailman luominen kuudessa päivässä. 

 

Teologia on laaja tutkimusala, jonka yksi tehtävä on määritellä käsitteitä ja niiden suhteita toisiinsa. Esim. tässä väitteessä, että "teologia on turhaa jne.", esiintyy useita käsitteitä, jotka voi ymmärtää eri tavoin.  Toisin sanoen, teologiaa tarvitaan mm. siksi, että epäselviä ja virheellisiä väitteitä voidaan arvioida.

 

Teologia määrittelee ensinnäkin, mitä itse "teologia" tarkoittaa, mitä voivat kristinuskon alueella olla "mielipiteet", mitä on "sydämen asenne", mitä on "kristillinen", mitä on "rakkaus", mitä ovat "ihmisten mielipiteet" ja toisaalta Jumalan ilmoitus ja miten ne suhtautuvat toisiinsa, ja myös mitä tarkoittaa uskon soveltaminen "käytännön elämän" tasolle.

"Miten Israel liittyy kristinuskoon? Pitääkö uskovan olla Israel-intoilija?"
 

Miten, lyhyesti sanottuna, Israel liittyy kristinuskoon?

Oli oltava kansa, jonka keskuudessa tunnettiin Jumala ja joka oli säilyttänyt Jumalan toimintaa siihenastisessa historiassa koskevat Raamatun kirjoitukset, jotta Jumalan syntymiselle ihmiseksi olisi välttämätön konteksti. 

Jotta yksi Jumalan kolmesta persoonasta, Poika (Jeesus), olisi voinut syntyä ihmiseksi ja ihmiskunnan syntien sovittajaksi, tarvittiin kansa, jolla oli riittävästi tietoa Jumalasta ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, niin että lapsi saattoi kasvaa tämän kansan keskellä tietyssä perheessä, myöhemmin astua konkreettisesti tehtäväänsä.

Lue koko vastaus tästä.

"Mitä kristinusko sanoo kärsivälle tai kuolevalle lapselle?"

Ainoastaan kristinuskolla on tällaiselle lapselle sanottavaa ja toivoa. Kaikki lapset pääsevät taivaaseen, "heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta". 

Pikemminkin pitäisi kysyä, mitä sanottavaa kärsivälle tai kuolevalle lapselle on ateismilla, joka ei pysty tarjoamaan elämälle tarkoitusta eikä kärsivälle perusteltua lohdutusta eikä toivoa.

Tässä maailmassa kärsitään syntiinlankeemuksen seurauksista, joihin kuuluvat myös sairaudet ja se, että syyttömät henkilöt voivat joutua kärsimään teoista, joita toiset tekevät heille vapaasta tahdostaan. (Tällaisten pahojen tekojen kohteeksi joutui myös itse Jeesus). 

 

Yksi kuva vastaa tähän kysymykseen paremmin kuin tuhat sanaa. Tässä vaikuttavassa hautakivessä lukee "Nyt hän on vapaa tämän maailman rajoitteista ja tuolista, johon kahlittuna hän eli lähes koko nuoren elämänsä ajan." Sen on suunnitellut 11-vuotiaana kuolleen Matthew Robisonin isä. Poika vammautui syntyessään v. 1988 Utahissa ja hänen odotettiin elävän vain muutaman tunnin. Hän oli sokea, suurimmaksi osaksi halvautunut ja pystyi puhumaan vain joitakin sanoja. Lue lisää tästä. 

Kysymysten alotussivulle